Osa 6, And a tear streams down my face...

Emma

Olimme vihdoin pelanneet tarpeeksi totuutta ja tehtävää, ja kun vilkaisin kännykkäni kelloa, se näytti puoli yhdeksää. Olimme pelanneet melkein kaksi tuntia, jonka aikana Niall oli syönyt kahdesti ainakin. Huokaisin ja lösähdin sohvalle istumaan ja Zayn tuli viereeni ensin vähän ujostellen, mutta rentoutui sitten. Sydämmeni jätti pari lyöntiä välistä, ja ajatuksissani pidätin hengitystänikin kai vähän aikaa.
- Are you okay, Emma?, Zayn kysyi ja katsahti minuun ehkä vähän huolestuneen näköisenä. Miksi hän minusta olisi huolissaan?
- Y-yes I think so., änkytin vastaukseksi ja tunsin punastuvani. Käänsin pääni pois jottei Zayn tai muut olisivat sitä huomanneet. Okei, myönnettäköön, olin ehkä ihan vähän ihastunut Zayniin, mutta vain vähän. Kosketin nenänvarttani, turvotus oli laskenut ja se näytti jopa lähes normaalilta, mutta päätäni jomotti yhä vähäsen.
- I'm hungry., Niall sanoi, nousi sohvalta ja meni keittiöön.
- AGAIN?!, Maria huudahti leikkisästi ja nauroi. Niall ei vastannut mitään. Juuri silloin puhelimeni soi. Katsoin soittajaa, se oli äiti, huokaisin ja nousin sohvalta.
- Moi!, sanoin mahdollisimman pirteällä äänellä, ettei äiti olisi alkanut hössöttämään ja kyselemään, miksi kuulostin sairaalta. Menin Sannan huoneeseen ja suljin oven, muut jäivät sohvalle töllöttämään jotain ohjelmaa telkkarista.
- Missäs sinä olet sen siskosi kanssa?, äiti kysyi sanomatta edes moi. Hänen äänensävynsä oli uhkaava, mutta jotenkin surullinen. Ongelmia siis tiedossa varmaankin.
- Sannalla, oltiin yötä tääl., vastasin totuudenmukaisesti kuitenkaan mainitsematta keikasta mitään, emmehän olisi edes saaneet sinne mennä.
- Hm, vai niin. Nyt on kuitenkin niin, että mumminne on joutunut sairaalaan, ja...-
- MITÄ? MIKS? MILLON?!, huusin puhelimeen. Siellä oli hetki hiljaista. Sitten äiti henkäisi syvään ja jatkoi.
- Tänään aamulla, hän oli kastelemassa pihalla kukkiaan ja varmaankin kompastui johonkin. Ohikulkija oli kuulemma huomannut ja soittanut ambulanssin, kun mummi vain makasi maassa., äiti sanoi itkuisesti. Oli vähällä etten purskahtanut itkuun, mummi oli silti rakas vaikken aina hänestä pitänytkään. En pystynyt vastaamaan mitään, joten äiti jatkoi:
- Sillä on varmaan aivoverenvuoto, lääkäri soitti ja kertoi., äiti sanoi ja piti vähän taukoa.
- Että ei ole varmaa, selviääkö hän...
- Voi ei..., pystyin vain henkäisemään.
- Ajattelin vain ilmoittaa, että tiedät., äiti sanoi lopuksi.
- Se oli mun vika..., aloitin.
- Ei, kulta pieni, se ei ollut sinun vikasi. Älä ajattele noin.
- Oli se! Jos me oltais Marian kanssa oltu siellä se yö... Me oltais voitu kastella ne kukat ja...
- Ei ei, ette olisi voineet estää tapahtumia mitenkään, ja tiedän ettette olisi halunneet kastella niitä kukkia., äiti sanoi.
- Mutta minun pitää nyt lopettaa, voitte olla siellä toisen yön jos haluatte., hän sanoi
- Okei... Moikka sit..., sanoin ja lopetin. Puhelin tippui kädestäni ja hautasin kasvot käsiini, itkin. Mitä jos mummi kuolisi? Kaikki syyttäisivät minua ja Mariaa, vaikka äiti olikin väittänyt toista... Mitä jos... Kuulin huoneen oven raottuvan ja askelten tulevan kohti. Vilkaisin ylös, se oli Zayn. Hän istuutui viereeni sängylle ja kietoi kätensä ympärilleni.
- Why you cry?, hän kysyi hiljaa. Kohotin katseeni mutten voinut katsoa häntä, tuijotin vain poissaolevana seiniä. En vastannut, painauduin vain Zayniä vasten ja halasin. Hän oli lämmin ja turvallinen, mutten pystynyt lopettamaan itkemistä.
- Please don't cry, because otherwise I start to cry also.., Zayn pyysi ja halasin tiukemmin.
- My grandma..., aloitin, mutten saanut enempää suustani.
- Yeah, what about her?
- She is in the hospital...
- Oh, I'm sorry..., Zayn sanoi lohduttavasti.
- She fell to the home yard this morning ... The doctor told to my mother that she is a cerebral haemorrhage..., sanoin. Zayn nyökkäsi hiljaisena. 
- I'm so sorry about that..., Hän lopulta sanoi melkein kuiskaten.
- Why you are sorry?, kysyin ihmetellen.
- Cause... I am, I don't know why but I'm just., hän sanoi ja nousi ylös ja veti minutin, halasi vielä kerran ja oli lähtemässä jo olohuoneeseen, mutta vedin hänet takaisin.
- Zayn, don't go... I don't want to leave yet..., sanoin ja katsoin häntä suoraan silmiin.
- Okay, then I stay here., hän sanoi ja istui takaisin sängylle. Juttelimme pitkään kaikesta mahdollisesta, kunnes tunsin oloni jo paremmaksi.
- Now we can go, I have a better feeling..., sanoin vain ja nousin, ja Zayn otti kädestäni kiinni ja menimme olohuoneeseen muiden luokse. Kaikki katsoivat meitä.
- Are you cried, Emma?, Maria kysyi huolestuneena.
- Let me explain to you sometimes, but now we can watch a movie!, sanoin ja koitin kuulostaa pirteämmältä mitä olinkaan.
- Yeah!, muut huudahtivat ja minäkin unohdin huoleni miltei heti.


-------------------------------------------------------------------
sorry täst tuli vähän lyhyt koska en saanu olla kauhee pitkää koneel enkä jaksa nyt laittaa kuvii ku en oo ettiny mitää hyvii valmiiks, mut toivottavast tykkäsitte :>>