Osa 15, I'll be coming back for you

Kahden viikon päästä

Maria

Oli lähtöpäivää edeltävä ilta, ja pakkasin viimeisiä tavaroitani suuriin matkalaukkuihin. Emma oli tehnyt jo hyvissä ajoin päivällä, tietenkin, koska hän oli niin huolellinen kaikessa. Itse olin tietenkin jättänyt pakkaamisen viimetinkaan ja nyt tuskailin tunkiessani vaatteitani matkalaukkuun. Tavaroiden valitsemisesta matkaa varten tykkäsin, mutta itse pakkaaminen oli oikeata painajaista, mutta kaikki oli kuitenkin saatava mukaan.
Olin todellakin innoissani siitä, että olisimme lähdössä huomenna Lontooseen. Näkisin Niallin taas kahden viikon eron jälkeen, ja tapaisimme varmaankin myös Clairen pitkästä aikaa, ellei hän sitten olisi muuttanut pois Lontoosta.
Olisin voinut vaikka tanssia irlantilaisia kansantansseja talomme katolla, jos Lontooseen pääsemiseen sitä olisi vaadittu.
Siskoni taas oli itse rauhallisuus aina juuri ennen matkaa jonnekkin, vaikka edelliset viikot hän olikin suunnilleen hyppinyt ympäri taloa hymy korvissa ja riemunkiljahduksia päästellen.
Puhelinlaskuni oli noussut pilviin näiden kahden viikon odotuksen aikana, koska olin jutellut Niallin kanssa joka päivä vähintään 12 tuntia... Onneksi äiti ja isä olivat suostuneet veloittamaan rahat omilta tileiltään että opiskeluuni jäisi rahaa. Olimme siis päässeet opiskelemaan haluamiini paikkoihin, minä Lontoon keskustan lähelle vaatetusalalle ja Emma hieman kauemmas musiikkikouluun.
Olimme ehtineet käydä Sannan luona vain kerran, sitten hän oli lähtenyt vanhempiensa kanssa Tallinnaan "yllätyslomalle" jonka hänen vanhempansa olivat voittaneet jostain arvonnasta.

- Maria joko sä oot pakannu?!, Emma huusi huoneestaan. En vastannut heti, koska jäin miettimään, miksi hän kysyi tuommoisia jo nyt, kun kellohan oli vasta kahdeksan. Yleensä hän kysyi paljon myöhemmin.
- Kello on jo puoli kymmenen! Lento lähtee seitsemältä ja äiti raivoaa alakerrassa et pitäs olla jo nukkumas!, hän huusi uudestaan parin sekunnin kuluttua.
- Mitä?! Puoli kymmenen?! Nyt jo? Vastahan se oli kaheksan!, huusin takaisin ja ilmestyin Emman huoneeseen ensin pamautettuani oven seinään niin että ikkunalasit helisivät, vähintäänkin.
Emma makoili sängyllään ja näppäili keskittyneesti viestiä jollekulle, luultavasti Zaynille. Hän oli jutellut Zaynin kanssa jo monena päivänä tässä lähiaikoina, mutta sanoi aina että he ovat vain kavereita. Sänkynsä edessä hänellä oli kaksi siististi pakattua matkalaukkua kiinni laitettuina.
Katsoin niitä hetken silmät suurina, ja Emma naurahti vieressä.
- Aika menee nopeesti., hän vain totesi
- Joko sä sait pakattua?, hän jatkoi vielä ja kohotti katseensa hetkeksi, ennenkuin sai uuden viestin.
- En vielä, mun matkalaukut ei haluu lähtee., sanoin ja virnistin. Emma nousi istumaan, haukotteli ja venytteli hetken ja käveli sitten huoneeseeni ja minä perässä.
Yhdessä saimme matkalaukkuni pakattua nopeasti ja istuimme hetken jutellen minun sängylläni.
- Mites sulla ja Zaynil menee?, kysyin yhtäkkiä ja vinkkasin silmää naurahtaen. Emma oli yllättynyt yhtäkkisestä kysymyksestä.
- Edelleenkin, me ollaan vaan ja ainoastaan kavereita., hän vain sanoi. Nauroin, en uskonut tuosta sanaakaan.
- Joo niin varmaan, ja mä oon naimisissa joulupukin kanssa. Nyt kerrot, oikeesti. Mä tiiän et tykkäät Zaynist!, nauroin ja katsoin siskoani merkitsevästi. Hän katsoi minua 'Ei voisi vähempää kiinnostaa' katseella, mutta tiesin heti, ettei hän ollut tosissaan.
- No?, painostin. Emma huokaisi syvään ja luovutti.
- No okei, mä tykkään siitä, mut---
Hän ei saanut sanoa lausettaan loppuun, kun hihkaisten hyppäsin ylös ja tanssin voitontanssia hetken, kun sain lopulta siskoni kertomaan totuuden. Vaikka sen kyllä itse jo olinkin tiennyt.
- Mä tiesin sen!, hihkuin hetken kunnes istuuduin takaisin siskoni viereen.
- Mut mitä mut?, kysyin heti istuuduttuani.
- Äh, en mä uskalla kertoo sille..., Emma sanoi hiljaa katsoen maahan.
- Älä viiti, mikset vois?, kysyin hymyillen ja halasin siskoani.
- No jos se ei tunnekkaa samoin mua kohtaa... Tai... No tiiät mitä tarkotan.
- Oi älä viiti, senkun kerrot!, rohkaisin häntä ja vetäydyin halauksesta.
- Mut vasta Lontoos., Emma sanoi ja hymyili vähän, nousten ylös ja kävellen omaan huoneeseensa.
- Öitä!, hän vielä huusi ennen kuin sulki oven.
- Öitä!, huusin takaisin, sammutin valot ja kääriydyin peiton alle. Herätys olisi soimassa huomisaamuna jo ennen viittä, koska meidän pitäisi olla hyvissä ajoin lentokentällä.
Nukahdin miltei heti kun ummistin silmäni.

Seuraavana aamuna

Emma

Heräsin kaksikymmentä yli neljä puhelimeni herätykseen, ja olin saman tien täysin hereillä. Istuin hetken sänkyni laidalla ja pompin sitten Marian huoneeseen. Hänen herätyksensä soi juuri samalla hetkellä.
- Ylös Maria nyt heti!, huusin ja Maria nousi silmiään hieroen ja haukotellen.
Loikin avaamaan Marian huoneen ikkunan, pistin pääni ulos raikkaaseen syysaamuun ja huusin;
- LONDON HERE WE COME!, niin kovaa kuin kurkusta lähti. Pari ohikulkijaa kääntyi katsomaan shokissa ja minä vain vilkutin heille miettien, miksi he tähän aikaan kävelivät kadulla.
Kun suljin ikkunan, Maria oli jo herännyt kunnolla ja tavoitteli vaatteitaan lattialta, minne hän oli ne eilen illalla viskonut. Kuulin kahvikupin kilahtavan pöytää vasten alakerrassa, josta tiesin äidin olevan jo hereillä.
Juoksin takaisin omaan huoneeseeni pukemaan ja sen jälkeen ryntäsin Marian kanssa yhtä aikaa alakertaan syömään aamupalaa. Keittiöön ahtautuessamme äiti mulkaisi meitä mutta hymyilin kuitenkin väsyneesti.
- Huomenta äiti!, huudahdimme yhtä aikaa.
- Huomenta..., äiti sanoi väsyneesti ja haukotteli, katsoen meitä kummissaan, kuin kysyen, miten pystyimme olemaan näin pirteitä tähän aikaan aamusta.
Söimme voileipää ja joimme teetä niin nopeasti kuin pystyimme, ja juoksimme sitten takaisin yläkertaan hakemaan matkalaukkumme ja varmistamaan, ettei mitään vain unohtunut.
Rymistelimme portaat takaisin alas matkalaukkujemme kanssa, ja Maria irrotti vahingossa otteensa toisesta laukustaan ja se poukkelehti edellämme loput portaat alas. Maria poimi sen mukaansa portaiden loputtua. Kiirehdimme puolijuoksua pihalle ja tungimme matkalaukut auton takakonttiin ja takapenkeille.
- Äiti tuu jo!, huusimme yhtä aikaa ovensuusta.
- Joo joo, tullaan tullaan!, äiti huusi takaisin, ja ahtauduimme molemmat sylikkäin etupenkille, koska takana ei ollut tilaa edes toiselle meistä.
Kymmenen minuutin päästä olimme jo päässeet lähtemään, ja alle puolessa tunnissa olimme lentokentällä. Normaalisti matkaan menisi melkein tunti, mutta äiti kaasutti koko matkan  keskustaan asti, koska teillä ei ollut auton autoa.
Lentokentällä hyvästelimme äidin, koska hänen täytyi mennä herättämään isä töihin.
Lentomme lähtisi melkein kahden tunnin kuluttua ja tylsistyisimme puolikuoliaiksi, jos emme tekisi mitään.
- Mä voin käydä ostamas meille jotain syömistä kahvilasta, mitä sä haluut?, Maria sanoi ja nousi ylös kovalta sohvalta.
- Öm, ihan sama, kunhan jotai tuot., sanoin ja tuijottelin jo puhelimeni näyttöä. Maria virnisti ilkikurisesti, mutta kääntyi kuitenkin mitään sanomatta ja marssi kohti kahvilaa.
Uskomatonta! Olimme lähdössä Lontooseen moneksi vuodeksi, ehkäpä! Ajattele, että vasta muutama viikko sitten olimme vasta lähdössä One Directionin keikalle, ja nyt olemme jo hyviä ystäviä poikien kanssa, ja Mariakin seurustelee Niallin kanssa! Tämän kaiken täytyi olla unta. Niinpä niin, kohta heräisin ja huomaisin olevani joku ja uneksineeni koko elämäni.
Pudistin päätäni, syvälliset sai nyt jäädä, Mariakin tuli jo takaisin kahden ison sämpylän, pinkkikuorrutteisten suklaamuffinien ja kahden pienen kokispullon kanssa. Hän leväytti ne edessäni olevalle pöydälle ja istuutui itse minua vastapäätä olevalle sohvalle.
Ahmimme sämpylät ja muffinit ja joimme kokikset yhdessä hujauksessa, juttelimme melko kauan, otimme toisistamme salakuvia ja nauroimme niille.
40 minuuttia ennen lähtöä Lontooseen lähtijät kuulutettiin porteille. Ehdimme lähes jonon kärkeen, joten pääsimme nopeasti koneeseen ja paikoillemme. Kun loputkin matkustajat olivat paikoillaan, heitimme takkimme ja muut ylimääräiset kolmannelle, käytävän puoleiselle penkille, koska siihen ei tullut matkustajaa. Matka kestäisi onneksi vain pari tuntia, en olisikaan jaksanut istua koneessa kauempaa.

Maria

Kun olimme istuneet koneessa tunnin verran, päätin kysyä Niallilta, voisiko hän hakea meidät lentokentältä.

"Hi my love! We'll be there in a hour, so thought can you come and pick us from the airport? I miss you so bad! xx"

"Sorry honey, but I can't drive because I haven't pass my driver's license yet... But I can ask Harry if he would drive so me and Zayn can come with him(: I miss you too, can't wait to see you! xx"

"Okay, see you then! But why Zayn is coming too?"

"Because he wants to... You know, for Emma ;) Is it a problem?"

"No, not at all, of course he can come if he wants to! And oh yes I know! She was always nose against her phone's screen, I mean always, like right now!"

"I know, Zayn was too... But don't say that you wasn't!"

"Well okay, I was too, but sorry I can't text any longer, my phone's battery is low :/ See you at the airport!"

"It's okay babe, we can talk more when you are here(:"

En vastannut enää, koska puhelimeni akku ei olisi kestänyt sitä, joten tungin sen taskuuni ja keskityin katsomaan maisemia pienestä ikkunasta, koska olin ikkunapaikalla. Olimme juuri nyt meren yllä, mutta alapuolella oli paljon lintuja, joten tiesin, ettei maa ollut enää kaukana. Emma oli nukahtanut olkaani vasten, ja minuakin alkoi jo väsyttää. Eikä aikaakan, kun minäkin olin jo unessa.

-----------------------

Havahduin yhtäkkiä, kun kaiuttimissa käskettiin matkustajia poistumaan. Ravistelin Emmaa hereille hyvän aikaa, ennenkuin unikeko suostui avaamaan silmänsä.
- Vauhtii Emma, me ollaan laskeuduttu!, huusin kuiskasin hänen korvaansa ja siinä samassa siskoni olikin jo hereillä. Hän oli unohtanut soittaa Clairelle, mutta ihan samahan se oli, soittaisiko nyt vai tunnin päästä.
Riuhdoimme tavaramme mukaamme ja suuntasimme kohti uloskäyntiä. Portaiden yläpäässä pysähdyin, se ei haitannut koska olimme viimoisia, ja henkäisin raikasta syysilmaa keuhkoni täyteen. Lontoon syysilmaa.
Samassa käännyin ja tartuin siskoani olkapäistä.
- Me ollaan Lontoossa! Emma voitko sä kuvitella?! Lontoossa! Wohooooo!, huudahdin hänen korvaansa, ja hyppelimme hetken siinä, ennenkuin laskeuduimme portaat ja menimme sisälle asemalle tarkastukseen huumeiden ja muiden varalta, haimme matkalaukkumme liukuhihnalta ja hoidimme muut jutut, ja lähdimme sitten etsimään poikia.
- Mishän ne on?, kysyin hetken kuluttua, kun emme olleet löytäneet heitä vielä.
- Psst, here, in the car!, kuului kuiskaus lähellämme olevasta, mustasta Range Roverista ja tunnistin sen Harryn ääneksi. Hyppäsimme sisään ja Niall kaappasi minut syliinsä heti ja suuteli pitkään.
- Niall!, huudahdin hetken päästä ja halasin tätä tiukasti. Huomasin Emman halaavan Zayniä, Harrya kukaan ei voinut halata koska hän ajoi.
- Well, you are now in London! What it feels like?, Niall kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
- Wow this is absolutely amazing to be here! I can't wait to see other boys and our apartment!, pälpätimme Emman kanssa yhtä aikaa.
- That's good to hear, but before we take you to your apartment, we go to Harry's place, Louis and Liam are there., Zayn sanoi ja nyökkäsin innoissani.
Uskomatonta, kerrassaan uskomatonta! Olin nyt Lontoossa... Ja tulisin olemaan ainakin seuraavat kolme opintovuottani!

 --------------------------------------------------------------------
Tämmönen täl kertaa, en tiiä millon tulee seuraava, toivottavast tykkäsitte :) En lukenu läpi ennenku julkasin, joten mahdolliset kirjotusvirheet on siis mahdollisia :D

Information

Jaahas, mistäs sitä alottais?
No ensinnäkin, haluisin vaihtaa tän ulkoasun (ainaki kuvat), mut mistään ei tahdo löytyä sopivia kuvia, joten raivoan täällä yksinäni. Joten, pyytäisin teitä lukijoit nyt kertomaa minkä tyyppisiä kuvia haluisitte, ja onko onko blogin malli hyvä, vai haluisitteko esim. kuvallisen bannerin? Vaikka onnistuisin senkii varmaa sössimään jotenkin =D

Sitten, ihan gallup-tyylinen kysymys, eli minkälaisia blogitekstien pitäis sisällöltään olla teidän mielestä? Ihan saa kertoa laidasta laitaan oman mielipiteensä, en pure :) Vaikkei täältä ruudun toiselta puolelta kovin hyvin pystykkään...
Itsehän olen varsin huumorintajuinen ihminen ja nauran melkein kaikelle ja koko ajan, sekä ylenkäytän hymiöitä (kuten ootte varmaan huomannu), joten teksteihin tulee pakosti hauskoja ja huvittavia tapahtumia sekaan, vaikken tarkotuksella kirjottaskaan niitä sinne :)

Ja aattelin myös, et jos jotain haluutte kysyy minusta, senkun pistätte tonne alas kommentteihin ja kun tulee tarpeeksi kysymyksii, teen sitte vastauspostauksen (tai mikä se ikinä onkaan), muttei sit mitään yksityisasioita, muuten saa kysyy ihan vapaasti kaikkea:)

Sit vielä tämä asia, josta yhen kerran oonki kertonu aikasemmi.
Eli se, et jos joku haluaa alkaa kirjottaa tänne sitä lyhyttä tarinaa? Nyt on vielä viimeset hetket ilmottaa, jos haluaa! Jos kukaan muu ei halua, sitten annan sen homman LifeLoverille/Veera Soukalle or whatever it was(:
Kerrataanpas vielä, mistä siinä on kyse, koska suomalaiset ovat tunnetusti laiskoja eivätkä jaksa katsoa sitä aikaisempaa tekstiä uudestaan. (Ei millään pahalla!(: )

Hiotut säännöt, ooooo!

Pystyt siis saamaan kirjoitusoikeudet blogiini max. viideksi kuukaudeksi, jonka aikana voit kirjoittaa max. 10 osaisen novellin, max. 6 osaisen novellin ja muutamia one shotteja tai vapaavalintaisen määrän one shotteja. Kirjoittajan on oltava ehdottoman luotettava, eikä hän saa kirjoittaa mitään minun nimissäni blogiin. Jos kirjoittaja haluaa kuitenkin esim. ilmoittaa etusivulla, milloin seuraava osa on tullut, hänen on käytettävä omaa nimeään/nimimerkkiä/bloggernimeä allekirjoituksena. Voin luoda itse/kirjoittaja luo novellilleen erillisen sivun jotta se ei vahingossakaan sekoitu omaani, ja keksii novellilleen yhden nimen, ei joka osalle omaa, koska novellia kirjoitetaan yhden otsikon alle.
Novellissa ei saa olla K18-materiaalia, minkä nyt pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille.
Voin antaa kirjoitusoikeudet korkeintaan kahdelle, ja jos novellit ovat tarpeeksi hyviä, voin tarvittaessa pidentään kirjoitusaikaa.
Pystyn aina poistamaan kirjoitusoikeudet jos kyseinen henkilö ei osaa käyttäytyä, käyttää blogiteksteissään sopimatonta kielenkäyttöä, on epäkohtelias lukijoita kohtaan tai muuten rikkoo sääntöjä.

Kerron sitten vielä kirjoittajalle jos jotain jäi puuttumaa:)

Osa 14, Up, up and away I'll take you with me

Maria

Tultuamme kotiin menimme Emman kanssa purkamaan tavaramme sikin sokin pitkin lattiaa, koska olimme liian innoissaan ehkä tulevasta Lontoon-matkasta. Tai oikeastaan viettäisimme siellä monta kuukautta ja tulisimme vasta joululomalla käymään Suomessa.
Olimme suunnitelleet matkaamme jo pitkälle kevääseen asti ja siihen, ettemme ehkä näkisi poikia ensi kesänä jos äiti vaatisi jäämään Suomeen kesäksi.

Äiti oli jäänyt puhumaan isän kanssa tästä opiskelujutusta, joten tunkeuduin Emman huoneeseen välioven kautta ja olin heti kompastua hiustenkuivaajaan, joka lojui lattialla.
- Hei moi Maria!, Emma sanoi innosta puhkuen ja pomppasi ylös lattialta, jossa oli selvitellyt puhelimensa laturijohtoa.
Katsoin siskoani oudosti.
- Öö moi..? Mistäs sä nyt noin paljon intoo sait?, kysyin tyhmän kysymyksen.
- No mistäköhän! Sä oot kyllä ihan blondi kun et tommosta tajuu., Emma sanoi ja naurahti. Mulkaisin siskoani ja nauroin itsekin. Istuin sängylle ja katselin Emman touhuja. Hän oli edelleenkin johdon kimpussa, ihmettelin miten se oli voinut mennä tuollaiseen solmuun vain automatkan aikana. Hän katsoi taas minuun ja virnisti.
- Ajattelit sitten tulla tänne vaan istumaan vai?, hän kysyi ivallisesti.
- No anteeks, mut en jaksanu tuol mun huonees yksinkään kököttää. En pystyis kumminkaa keskittyy mihinkään olennaiseen., vuodatin ja hymähdin itsekseni.
- Tytöt!, kuului alakerrasta äidin huuto.
- No!?, huusimme takaisin.
- Tulkaas käymään täällä, minulla on asiaa!, hän huusi takaisin ja samalla sekunnilla olimmekin jo istumassa kasassa olohuoneen nojatuolissa.
- Niin?, kysyimme jännittyneinä ja odotimme. Tämä koskisi Lontoota ihan varmasti.
- No, me tässä isän kanssa sovittiin, että jos sopiva opiskelupaikka löytyy molemmille, pääsette sinne Lontooseen opiskelemaan. Mutta, älkääs innostuko vielä!, hän sanoi ja olimme jo aloittamassa talon ympäri juoksemista ilman paitaa, kun lysähdimme takaisin nojatuoliin. Mitähän nyt vielä?
- Teillä täytyy olla varaa maksaa opiskelumaksu ja kirjat itse, tai no, voimme me antaa muutaman kympin, mutta muuten kaikki maksetaan itse, onko asia selvä?
Nyökkäsimme.
- Ja toisekseen, kun Maria menee joka tapauksessa vaatealalle, niin minne sinä Emma meinasit?
- Musiikkikouluun!, minä hihkaisin ja Emma mulkaisi minua. Mulkaisin takaisin ilmeellä, että olisi parempi suostua.
- Niinkö on asiat?, äiti vielä varmisti. Emma vain nyökkäsi ja jännitys kasvoi entisestään, vaikka tiesimme pääsevämme sinne.
- Sitten asia on sillä selvä. Matkustatte Lontooseen kahden viikon päästä, isä lupautui maksamaan liput ja hän varmaankin myös antaa teille vähän enemmän rahaa mitä lupasin, koska on semmoinen pehmo., äiti sanoi ja nauroi. Me loikkasimme ylös tuolista kiljuen ja halaten toisiamme ja singahdimme rinnakkain portaita ylös omiin huoneisiimme. Tosin huomasin unohtaneeni puhelimeni Emman huoneeseen, joten syöksyin hakemaan sen sieltä ja heittäydyin selälleni sängylle. Niallin pitäisi kuulla tästä.

Yksi tuuttaus... Kaksi... Kolme...
Monta tuuttausta myöhemmin linja oli silti vaiti ja ajattelin, ettei Niall kai kuullut puhelimensa soivan, joten laitoin hänelle nopeasti tekstarin.

"Hi my love, guess what? We will go to London! I go to study in fashion school and Emma goes to music school. You'll never know how excited I am, this is amazing!
Can't wait to see u ;) xoxo"

Kesti monta minuuttia ennenkuin Niall vastasi.


"Really? Wow that's great! We can't wait to see you again :) How long you will stay there? I miss u already xx"

Niall vastasi lyhyesti ja hymyilin itsekseni kirjoittaessani vastausta.

"We will come back to Finland before X-mas, and it's sad... Cos I would like to spend it in London with you and boys and Emma of course :( But after holidays we go back to England"

 Olisin todellakin halunnut viettää joulun Lontoossa, mutta se tuntui mahdottomalta ajatukselta... Mutta toisaalta, olisimme silloin jo kahdeksantoista, joten saisimme päättää omista asioistamme. Ellei äiti saisi päähänsä erottaa meitä niistä kouluista joihin menisimme, vain sen takia, että tulisimme jouluksi kotiin. Se voisi ihan hyvin onnistua äidiltä.

" Oh... But don't be sad :) What if you come back here right before x-mas like for a week or something, and then when x-mas is over in Finland you two walk into an airplane and fly with a happy face to London? 'Cause there we open the gifts at 25th day's morning :)"

Ah, Niall se osasi keksiä aina parhaimmat ideat, ajattelin hymyillen. Jos lähtisimme aamuyöstä joulupäivänä kohti Englantia, olisimme siellä reilusti ennen kuin pojat heräisivät. Ainakin omien laskujeni mukaan.

"That was great idea! I have to ask my mom about it, buut... I'm lazy so I don't ask it yet :P"

Niin, olin ihan unohtanut äitin. Ajatus ei varmaankaan kävisi hänelle, mutta voisihan sitä kysyä myöhemminkin, jouluun oli vielä kuukausia.

Niall ei vastannut heti, joten menin tarkistamaan kuinka paljon rahaa minulla olisi opiskelua ajatellen.
Kallistin säästöpossuani ja pöydälleni ropisi muutama hassu euro, ja löysin vielä lompakostani pari kymppiä, muttei niillä pitkälle pötkisi. Huoh, pitäisi siis etsiä töitä jostain, että saisin rahaa.
Siskoni, viisas kun oli, oli säästänyt varmasti monta satasta jonnekkin huoneensa seinien sisälle "jos niitä vaikka joskus tarvitsisi". Minä taas olin tietysti tuhlannut lähes kaikki rahani vaatteisiin ja elokuviin sun muihin.

Emma

Olin vihdoin saanut tavarani purettua ja laitettua ne paikoilleen, joten ajattelin ilmoittaa Sannalle että pääsemme lähes satavarmasti Lontooseen opiskelemaan. Kaappasin puhelimeni yöpöydältäni, istuin pieneen, valkoiseen nojatuoliini ja aloin kirjoittaa viestiä hänelle. Halusin myös kysyä, miksi hän oli ollut niin vaitonainen, kun olimme Marian ja poikien kanssa lähteneet.

" Me päästään sinne Lontooseen opiskelee ^.^ Jos vaan löytyy vapait paikkoi ni lennetää sinne kahen viikon pääst! Mites, pääsetkö sä?"

Toivoin koko sydämestäni että Sannakin pääsisi, mutta epäilin vahvasti. Hänen vanhempansa olivat aina kaikkea vastaan, mitä Sanna ehdotti, Englantiin menemisestä puhumattakaan.
Sanna vastasi heti.

" Mä en pääse.. :|  Mut kiva et te ees meette, sanokaa pojille terkkui..."

Selvä, hän ei siis ollut saanut vanhempiaan vakuutetuiksi...

" Voi ei... Ei me voia mennä jos säkään et tuu. Ei siin olis mitää hauskaa enää :("

Pitäisi kertoa Marialle, mietin. Raahaisin patjani ja peittoni hänen huoneeseensa ja nukkuisin siellä. Katsoisimme ehkä jotakin elokuvaa, koska hänellä on telkkari huoneessaan ja juttelisimme niitä näitä.

"Hei älä viiti Emma, teiän pitää mennä sinne kun nyt kerrankin pääsette! Ehkä mä pääsen käymään siellä Lontoossa sitten joskus, riippuu vain mihin pääsen opiskelemaan täällä Suomessa. Ja eikös se teidän joku kaverikin asu siel Lontoossa? Vai oliks se joku sukulainen? Ei teille ainakaan yksinäistä tuu kun pojatkin on siel :)"

Hymyilin vähän Sannan viestille, hän sentään osasi ajatella positiivisiakin puolia asioista.

" Niin tarkotat kai Clairea? Niin joo... En vaan oo kuullu siitä mitään melkeen puoleen vuoteen, en edes tiiä asuuko se enää Lontoos, mut pitää kysyy siltä kunhan ollaan Englannis, kun puhelut sinne on niin kalliita. Ja ei meillä tuu olemaan yksinäistä, mut entäs sä sitten? "

Tiesin kyllä, että Sannalla olisi muitakin kavereita kuin me, mutta hän ei ollut ollut heihin yhteydessä pitkään aikaan, ja osa heistä oli jo opiskelemassa toisaalla.
Onneksi minulla oli vielä tallessa Clairen numero, voisin soittaa hänelle kunhan saapuisimme Englannin rajojen sisäpuolelle.

" No kyl mulle tulee kova ikävä teitä ja poikii tietty mut onneks kaikki mun muut kaverit ei oo vielä opiskelemassa, joten en mä ihan aloun ole =) Ja toivottavast ehitään nähä viel ennenkun lähette!"

" No hyvä :) Ja juu eiköhän me ehitä viel tulla teille joku päivä, nähään sit!"

Sanna ei enää vastannut muutamaan minuuttiin, joten ajattelin että hänen puhelimestaan oli akku loppunut, ja hän oli kadottanut taas laturin. Se olisi aivan tavallista hänelle. 
Avasin huoneidemme välioven ja lösähdin Marian sängylle. Hän loi minuun kysyvän katseen, arvasi varmaankin, että olin jutellut Sannan kanssa.
- No?, hän sanoi heti perään ja kohotti toista kulmaansa, aivan samalla tavalla kuin Niallkin teki välillä. Hymyilin mutta vakavoiduin sitten.
- Ei Sanna pääse... Sen vanhemmat ei antanu lupaa., sanoin näpertäen puhelimeni takakantta.
- Oh... No kai me mennään silti?, hän kysyi kohottaen katseensa minuun.
- Joo tottakai me mennään! Sannakin sano et kyl meidän pitää mennä vaikkei hää pääsiskään. Sanna pääse ehkä joskus käymään Lontoossa, jos opinnoiltaan ehtii., yritin piristää siskoani ja väänsin väkinäisen hymyn huulilleni, mutta Maria oli silti allapäin.
- Ja muistatko sä Clairen? , lisäsin vielä.
- Clairen? Tottakai mä muistan, kun ne kävi aina tääl Suomes kun oltiin pieniä! Asuuko Claire viel Lontoos?, Maria innostui. Hän oli aina ollut parempi ystävä Clairen kanssa, mutta olimme silti kaikki kolme hyvin läheisiä. Clairen äiti oli minun äitini hyvä ystävä, ja äiti soitti hänelle aina kun pystyi.
Claire on minua ja Mariaa vuoden vanhempi, eli hän on nyt 19 ja täyttää jo tammikuun lopussa 20. Hänellä on pitkät, vaaleat hiukset ja kirkkaan siniset silmät. Hän on paljon kauniimpi kuin minä ja Maria yhteensä, vaikkemme mekään nyt mitään kovin kauniita ole. Siltikin Claire ei pidä itseään kovin kauniina, mikä lähinnä järkyttää minua ja Mariaa. Hän ei ole kovinkaan suuri 1D fani, mutta kuuntelee silti heidän biisejään lähes koko ajan. Tai no, en tiedä onko puolen vuoden aikana tapahtunut jotakin sille asialle, mutta sen näkee vasta sitten.
- En tiiä, kun en kehtaa soittaa sille täält Suomest kun maksaa niin paljo... Mut kysyn sit ku tullaa Englantiin., sanoin ja hörppäsin vettä Marian yöpöydälleen jättämästä lasista. Se ei ollut kovin raikasta seistyään yön yli pöydällä, mutta kelpasi kumminkin pahimpaan janoon.
Maria nyökkäsi, heittäytyi sängylle selälleen ja avasi telkkarin, mutta koska mitään hyvää ohjelmaa ei tullut, hän sulki sen miltei heti perään ja nousi takaisin istumaan.
- Vois kattoo jotain elokuvaa kohta..?, Maria kysäisi nousten ylös ja kävellen valkoisen hyllykkönsä luokse.
- Jep, mut me ollaan katottu kaikki sun elokuvat varmaan kolmeen kertaan, eikä meillä oo mässyykään., tyrmäsin siskoni innon ja sain hänet mietteliääksi.
- No jos mä käyn lainaamassa jonkun ja ostamas mässyy ni tuo sä patjas ja muut tänne?, hän ehdotti ja nyökkäsin.
Maria miltei juoksi alakertaan ja huikkasi vain äidille käyvänsä elokuvavuokraamossa. Tuskin äiti edes kuuli sitä, mutta hyvähän se oli sentään ilmoittaa.
Minä raahasin sillä välin patjani, tyynyni ja peittoni Marian sängyn viereen lattialle ja otin hänenkin patjansa siihen omani viereen. Meillä oli tapana tehdä niin, ettei toinen joutuisi yksin kykkimään lattianrajassa.

Maria tuli takaisin alle viidessätoista minuutissa ja aloimme melkein heti katsomaan elokuvaa.

-Miksi sä muuten sanoit äitille, että mä menisin musiikkikouluun?, kysyin kun elokuva oli loppupuolella. 
Maria vilkaisi minuun ja naurahti, jatkaen elokuvan katsomista.
- Ootko sä ihan tyhmä? Näköjään, kun et itse meinannu mennä sinne! Sä osaat laulaa, soittaa kitaraa ja pianoo, joten siksi mä sanoin äitille niin. Sun on yksinkertaisesti pakko mennä sinne.
Maria virnisti siltikään vilkaisematta minuun.
- En mä osaa laulaa! Ja kitaraa ja pianooki soitan ihan ku joku aloittelija!, yritin väittää vastaan, mutta turhaan. Maria pudisti vain päätään ja huokaisi.
- Etpä! Sä laulat ku enkeli, oikeesti. Ja siksihän sä sinne musiikkikouluun meetkin, et oppisit soittaa niit paremmi! Vai luulitko et sun pitää olla mestari soittaa kitaraa ja pianoa et pääsisit sinne?
Tuhahdin, Marialle oli turha väittää vastaan, hän voittaisi kumminkin.
- No okei sit, mä meen sinne musiikkikouluun..., myönnyin huokaisten ja Maria hihkaisi, halasi minua ja heitti tyynyn naamaani. Tiedättekin jo, mitä siitä seurasi.

Lopetettuamme tyynysodan juttelimme turhista asioista ehkä tunnin verran, ja lopulta, kun kello näytti puoli kahta, kävimme nukkumaan. Huomenna alkaisimme jo suunnitella, mitä ottaisimme Lontooseen mukaan, vaikka aikaa olikin vielä pari viikkoa.

Toi tyttö tos kuvassa on suunnilleen sen näkönen miltä Claire näyttää kasvonpiirteilt, silmilt ja hiuksilt :)
------------------------------------------
kökkönen tää osa mut toivottavast tykkäsitte :)

Osa 13, I wasn't ready for hear you say goodbye

Emma

-Äiti mä voin selittää!, kiirehdin lupaamaan ennen kuin äiti alottaisi vuodatuksensa siitä, kuinka epäluotettavia hänen lapsensa olivat.
- Ja paras olisikin! Selitä samalla keitä nuo ovat ja mitä he tekevät täällä., hän sanoi osoittaen poikia etusormellaan. Hän oli mieltynyt osoitteluun. Hymyilin itsekseni ajatukselle, mutta vakavoiduin sitten. Hän ei ollut selvästikään tajunnut vielä, keitä pojat olivat.
- No... Niin tota... Täs on One Direction., sanoin lyhyesti odottaen äidin reaktiota. Hän näytti miettivän ahkerasti, en tajunnut miten hän saattoi olla noin vähä-älyinen. Lopulta hän näytti saavan ahaa-elämyksen ja olisin voinut vannoa, että jos äiti olisi ollut tulivuori, se olisi räjähtänyt taivaan tuuliin sillä punaisella sekunnilla. Meinasin alkaa nauramaan ajatukselle, mutta lopulta sain koottua itseni.
- One Direction? Ne pojat, joiden julisteilla olet vuorannut huoneesi seinät ja Maria myös? Menitte siis ilman lupaani heidän keikalleen?! Ja nyt he ovat täällä! Nuo epäluotettavat huligaanit ovat täällä Sannan kodissa, ties mitä kauheuksia teillekkin tehneet! Tietävätkö edes Sannan vanhemmat tästä, että heidän talossaan kidutetaan nuoria kun he eivät ole paikalla?!, äiti vauhkosi. Jep, tulivuori hän oli, olin aivan satavarma asiasta. Hienoa, äitini on tulivuori ja isäni laulutaidoton oopperalaulaja. Elämä ei voisi mennä paremmin. Pyöräytin silmiäni ja huokaisin. Siinä menivät Lontoo-haaveet myllynkiven kanssa merenpohjaan, ainakin uskoisin niin.
- Äiti, kuuntele nyt. Nuo pojat eivät todellakaan ole tehneet meille yhtään mitään, kuten ehkä huomaat, täällä ei loju kuivunutta verta, katkenneita raajoja tai leikattuja päitä., sanoin ja levittelin teatraalisesti käsiäni. Maria tirskaisi sohvalla, itse olin noussut seisomaan jo aikoja sitten. Pojat möllöttivät hoomoilasina sohvalla eivätkä ymmärtäneet mitään, mistä puhuimme. Osasyynä ehkä, että puhuimme suomea.
- JA, ennen kuin aloitat vauhkoamisen TAAS, saanen huomauttaa, että nämä pojat tässä ovat maailmankuulun poikabändin jäseniä, eivätkä he voi noin vain alkaa murhaamaan "äidin pikku tyttöjä".
Sain huomata siskoni pidättelevän naurua sohvalla, Niallerinsa kainalossa. Tuonkin asian äiti huomasi ja vauhkosi vielä enemmän.
- Miksi tuo blondi tuolla, kyllä, sinä siellä, hipelöit tytärtäni?!, äiti ei tajunnut heidän olevan englantilaisia, paitsi tietysti Niall oli irlantilainen. Häivyin paikalta keittiöön, hakkaamaan päätäni jääkaappiin.
Kun palasin takaisin, äiti oli jo rauhoittunut hieman, Maria oli kai selittänyt hänelle ja asiat olivat selvinneet, ainakin jotenkin.
- Näähän on ihan mukavia poikia., äiti sanoi minulle kun lösähdin sohvalle muiden seuraksi. Oho, ajattelin. Vaihtuipas hänen mielipiteet nopeasti.
Zayn huomasi yllättyneen ilmeeni ja otti vapauden selittää.
- It was easy., hän sanoi lähes ääneti.
- When we told her all the things what we have done together., hän jatkoi vielä.
- What?! All things, really?., kysyin järkyttyneenä ja katsoin kaikkia vuorotellen. Äiti oli taas pihalla mistä me puhuimme.
- Well, not really., Zayn sanoi hiljaa ja vinkkasi. Oh holy god, Zayn Malik winked at me, gah I'm gonna die. Naurahdin äänettömästi ja istuin sohvalle Zaynin viereen. En halunnut katsoa häntä silmiin nyt, muuten olisin jäänyt siihen niitä tuijottamaan ainakin seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Vieressä istuva Louis, joka oli sattumoisin nähnyt kaiken, virnuili salaa. Mulkaisin häntä 'Im gonna kill you if you say a word' -katseella, mutta miksihän herra Louis William Tomlinson siitä olisi välittänyt?
- Aaww, Zayn likes Emma, yeeees I know it!, Louis sanoi mahdollisimman kovalla äänellä, niin että kaikki kääntyivät katsomaan. Zayn punastui vähän, ja käänsi katseensa pois. Äiti kohotti toista kulmaansa ja nojasi eteenpäin kiinnostuneena. Juuri kun hän oli avaamassa suutansa kertoakseen tuhat hyvää syytä miksei kannattanut seurustella kaukosuhteessa. Hän ilmeisesti oletti, että jäisimme Suomeen homehtumaan loppuelämäksemme. Kuitenkin, mulkaisu tuolla samaisella katseella, jonka äsken olin suonut Louikselle, ja äiti vaikeni kuin palomuuri. Hehhe, se näköjään tepsi äitiin.
- Shut up, Lou., sanoin ja löin häntä leikkisästi nyrkillä olkapäähän.
- Ouch! Don't hit me! What I've done to you?, Lou sanoi muka loukkaantuneena.
- Oh, sorry, I didn't know that it will kill ya... Sorry., sanoin ja virnistin.
- Yes it will, actually, I think I'm already dead., kaikki naurahtivat, jopa äiti hymyili vähän.
- Oh, and you still look like that you're alive?, Sanna puolestaan kysyi.
- Yes. But if you punch me, your hand will go throught my body!, hän sanoi kääntyen Sannaan päin.
- For real? Let me try it!, Harry sanoi ja iski nyrkkinsä Louiksen mahaan.
- Oh God!, hän huudahti ja taittui kaksinkerroin pidellen mahaansa.
- Why did you punch me, Harreh?, Louis kysyi suojaten vatsaansa käsillään uusilta iskuilta.
- Well, you said that my hand will go throught your body, so I tried it.
- You thought that I said it for real?, Louis kysyi ja naurahti.
- Hahaha you're so stupid, little Harreh!, Louis sanoi ja litisti Harryn posket käsiensä väliin, mutta Harry pyristeli karkuun.
Satuin valitettavasti vilkaisemaan Zaynin silmiä siinä sivussa, ja hymyilin hänelle. En tiedä, missä vaiheessa Zayn oli itse asian tajunnut, mutta katsoi uskollisesti takaisin kunnes olin palannut takaisin maan pinnalle.
- Are you okay?, hän kysyi hymyillen.
- Y-yes I am, sorry., vastasin ja muistelin, että näin oli käynyt joskus aiemminkin. Onneksi kukaan muu ei huomannut.
- Hey, it's alright., Zayn sanoi ja huomasin, että puhuimme hyvin hiljaa. Ettei kukaan muu kuulisi.
Käännyimme äitini puoleen, koska Maria oli alkanut selittää hänelle jotakin.

Maria

- Niin, äiti. Me ollaan Emman kans mietitty yhtä juttua tässä, ja se olis meistä tosi upeeta., aloitin varovasti katsoen kulmieni alta äidin reaktiota. Hän nojasi eteenpäin kiinnostuneena.
- Niin?, hän kysyi ja huomasi sitten, että Niallin käsi oli vieläkin harteillani. Niall onneksi huomasi saman asian ja veti kätensä nopeasti pois. Emme olleet kertoneet äitille vielä minusta ja Niallista, emmekä ehkä kertoisikaan kuin vasta Lontoossa, jos sinne pääsisimme.
- We're just good friends., selvitin äitilleni hymyillen ja Niallkin nyökkäsi. Kukaan muu pojista ei onneksi paljastanut totuutta. Äiti katsoi meitä hieman epäileväisenä muttei sanonut mitään. Jatkoin siis.
- Joten, me aateltiin et me voitais mennä Lontooseen, opiskelemaan, nyt syksyllä., huh. Räjähdysalttein osio oli nyt selvitetty. Ihme kyllä äiti alkoi miettiä asiaa.
- Mitä te tytöt sitten meinasitte opiskella?, hän kysyi.
- Minä menen vaatealalle ja Emmasta en tiedä., sanoin.
- Ajattelin musiikkia... mutten ole ihan varma vielä., Emma sanoi miettiväisenä.
Emman pitäisi mennä johonkin musiikkikouluun, kun hän oli vielä lahjakaskin ja omasi edes lauluäänen, toisin kuin minä. Mutta koska siskoni oli varsinainen nynnerö, hän varmaankin lähtisi opiskelemaan jotain muuta...
- Hmm..., äiti mietti pitkän tovin ja katseli keittiöön. Hän katsoi aina poispäin miettiessään jotain todella kovasti.
- No, kerro jo! Päästäänkö me vai ei?, Emma tivasi yhtä innokkaana kuin minäkin.
- Tästä pitää jutella vielä isän kanssa kotona, koska meidän pitää todellakin lähteä nyt., hän sanoi ja nousi ylös.
- It was nice to meet you, boys., hän vielä lisäsi ja hymyili heille vähän, marssien sitten eteiseen ja sitä kautta ulos. Kun äiti oli mennyt, käännyin helpottuneena muihin päin.
- What she said?, Niall kysyi ensimmäisenä.
- She promised to talk about it at home, so I will call you then., sanoin ja hymyilin.
- Your mom was nice., Harry sanoi virnistäen, ja loin häneen huvittuneen mutta tiukan katseen.
- No, Harry. She is taken already, don't even think about it!, sanoin nauraen ja tönäisin hänet kyljelleen sohvalle. Jep, kuten voitte ehkäpä arvata, siitä alkoi taas kerran tyynysota, joka kuitenkin päättyi lyhyeen, kun äiti kävi hakkaamassa ulko-ovea.
- Joojoo, me tullaan!, huusin ja käännyin vielä poikiin päin.
- I think you, boys, have to leave too. My parents will be here about in half an hour., Sanna sanoi ja näytti vähän surulliselta.
Annoimme vielä puhelinnumeromme pojille ja he meille, jotta voisimme pitää yhteyttä nämä seuraavat pari viikkoa, koska poikien pitäisi lähteä takaisin Lontooseen jo ylihuomenna.
Pojat pakkasivat nopeasti tavaransa ja me omamme, koska emme olleet vielä ehtineet tehdä sitä.
- Niall., sanoin kun he olivat tekemässä lähtöä ennen meitä.
- Yes, sweetie?, hän kysyi ja tuli luokseni niinkin kaukaa kuin olohuoneen toisesta päästä.
Halasin häntä tiukasti ja painoin pääni hänen rintaansa vasten. Pystyin kuulemaan hänen suuren sydämensä sykkeen selvästi.
- Is something wrong?, Niall kysyi pyyhkäistessään poskelleni vierineen kyyneleen pois.
- No... Im just gonna miss you so badly these two weeks..., sanoin hiljaa, katsoen syvälle Niallin merensinisiin silmiin toisen kyyneleen valuessa poskelleni.
- Please, don't cry... I will cry too., Niall sanoi ja silitti hellästi poskeani ennenkuin suuteli minua pitkään.
- Guys get a room., Louis huomautti kävellessään ohitsemme keittiöön.
Halasimme vielä pitkään sen jälkeenkin. Niall oli ihanan lämmin, olisin voinut vain seisoa siinä ja halata häntä ikuisuuden, mutta joskus senkin oli loputtava, valitettavasti.
- I will miss you too., Niall sanoi hiljaisuuden jälkeen.
- And I will call you everyday., hän jatkoi.
- Promise?
- I promise.
- Maria let's go now, before mom will blow up!, Emma huusi eteisestä laittaessaan kenkiä jalkaan. Huomasin, että pojatkin, kaikki paitsi Niall, olivat pienessä eteisessä.
- Yeh Niall! We have a really big pizza in our hotel room!, Liam huusi aukaistessaan ulko-oven.
- Oh yeah, food! Im starving!, hän huudahti ja vetäytyi kauemmas minusta, joten katsoin häntä jotenkin muka loukkaantuneena. Hän vilkaisi takaisin minuun.
- Oh sorry my love, but I have to go., hän sanoi hymyillen, antoi vielä pienen pusun ja lähti sitten eteiseen. Menin perässä, mutta käännyin vielä Sannaan päin.
- Hei oli tosi mukavaa olla tääl, toivottavast voiaan tulla joskus uuestaanki., sanoin ja vinkkasin silmää.
- Joo oli ja tulkaa vaan millon haluutte., hän vastasi nauraen, mutta jotenkin hän kuulosti vähän vaivaantuneelta. Emma oli kai huomannut sen kans, koska katsoi ja odotti minua eteisessä, mutta ajattelin että Sanna oli vain väsynyt.
- No me mennään nyt, moikka!, hihkaisin ennenkuin astuin ovesta ulos.
- Moikka., Sanna sanoi ennenkuin suljin oven ja kiirehdin autolle.
- Bye boys, hope we'll see you soon!, huusimme yhtäaikaa Emman kanssa ennenkuin pojat ehtivät sulkea auton oven.
- Bye girls! And yeah, we will! We know that you come to London, it is almost sure!, he kaikki huusivat ja sitten ovi pamahti kiinni ja auto lähti pihalta.

Kotimatkan istuimme hiljaisuudessa, ainoastaan äiti jutteli isän kanssa jostakin bensakuluista ja sähkölaskuista aina välillä. Minä tuijotin vain ikkunasta ulos ja mietin, jos emme pääsisikään Lontooseen. Emme välttämättä enää ikinä näkisi poikia...

----------------------------------------------------------------------------------
Nah se on lyhyt ja kökkönen, mut nyt joulun jälkeen en oikeen parempaa saanu aikaan =) Hope you like it

BrilLiam idea, huh? And a little information about next weeks

Otsikko on aikas... No mutta, sainpahan tässä hienon älynväläyksen:) aattelin, että jos lukijoista joku haluais kirjottaa tänne blogii vaik one shotteja muutama/lyhyen novellin (max 6 osaa) ? Pystyn antamaan kirjottamisoikeudet vaan semmoselle, joka on rekisteröityny bloggeriin/Omistaa Google tilin. Aattelin, et saatan pitää ehkä pienen kisan ja voittaja saa kirjotusoikeudet tietyksi ajaksi. Ei siis seuraavaksi vuodeksi, ehkä muutamaksi kuukaudeksi:) tietysti valvon, ettei tänne ilmesty mitään k18 materiaalia, of course. Poistan kirjotusoikeudet jos kirjottaja ei osaa käyttäytyy.

So, What do you Think?
Kommentoikaa mitä mieltä ootte, en oo ajatustenlukija enkä tiiä mitä aattelette jos ette kerro:)

Ja sit inffoa.
Elikkäs, oon nyt tässä parhaillani taistelemas seuraavan osan kans, yay! Ens viikolla alkaa koulu, mut koitan kirjottaa siit huolimatta pari osaa ainakin. Sitten, 13.-22.1. Ei tuu uusia osia, koska oon reissus sillon :) sen jälkeen sitte taas.
Päivittelen myöskin ulkoasun täs lähipäivinä:)

P.S. ootte ehkä huomannu et tykkään ylikäyttää hymiöit xD