torstai 25. lokakuuta 2012
taastämmöne turhie spämmäys...xd
http://www.sub.fi/onedirection/#e/50758ac8c6b3d1.62614908 ootte kaikki iha superhyperihanii ja parhait jos tykkäätte tost ! Lupaan tehä uuen osan mahd. nopeest ny ku kone saatii kuntoo, alotan kirjottaa tänää ja laitan tänne viim. viikonloppun! :)
tiistai 23. lokakuuta 2012
Infoo
Eli nyt oon tositosi pahoillani etten oo kirjottanu vähään aikaan, ja nytnäyttäis siltä ettei tuu uutta myöskään ihan heti, koska meiän tietokoneessa o joku ongelma eikä se toimi kunnol, joten en pysty kirjottaa. Ja täl iPadil on vähän hankala kirjottaa mitään, mut jos vaan pystyn ja ehdin ni koitan saaha viimeistään viikonloppun uuen osan :) toivottavast jaksatte oottaa sen verran
------------
Jepjep, en ehi tänäänkää kirjottaa loppuu sitä osaa, koska meiän koneest on näytönohjain jotekii rikki ni se sammuu koko aja, mut voin huomen koittaa jos saisin iPadil jotai kirjotettuu, oon tositositosi pahoillani täst viivytyksest... :/
------------
Jepjep, en ehi tänäänkää kirjottaa loppuu sitä osaa, koska meiän koneest on näytönohjain jotekii rikki ni se sammuu koko aja, mut voin huomen koittaa jos saisin iPadil jotai kirjotettuu, oon tositositosi pahoillani täst viivytyksest... :/
torstai 18. lokakuuta 2012
Ehkä pientä taukoo
Eli nyt syyslomal saatetaan lähtee johonki reissuun tms. ni en ehi varmaankaan kirjottamaa ollenkaan, mut sit taas kun koulut alkaa ni tulee uus osa :)
lauantai 13. lokakuuta 2012
Osa 8, That little twinkle in your eye gets me every time
Emma
Heräsin seuraavana aamuna siihen, kun Sannan kissa Tiuku juoksi ylitseni karvat pystyssä raapien tietenkin kynsillään minua. Nousin unisena istumaan ja etsin syytä siihen, miksi kissa oli säikähtänyt, ja huomasin kaukosäätimen tippuneen lattialle, varmaankin Tiu'un hännän päälle tai jotain. Vilkaisin seuraavaksi kelloon, se näytti puoli kymmentä.
- Ah, you're awake! Good morning!, kuulin äänen takaani, käännyin nopeasti ja huomasin katsovani Liamia suoraan silmiin.
- Yeah, I am, thanks to Tiuku!, sanoin naurahtaen.
- And good morning.
- Who is Tiuku?, Liam kysyi ja katsoi ympärilleen hieman hymyillen.
- She is Sanna's cat., sanoin ja vilkaisin vieressäni yhä nukkuvaan Zayniin. Hymyilin kai itsekseni siinä sitten, koska Liam virnisti.
- He is so cute when he sleep, I know it., hän sanoi, ja tunsin punastuvani. En katsonut Liamiin.
- Y-yea he is..., totesin vain ja helpotukseksi Liam ei alkanut asiasta sen enempää kiusoitella, toisin kuin Louis olisi tehnyt, jos olisi sattunut olemaan hereillä. Nousin sohvalta ja menin hakemaan aamupalaa keittiöstä, ja kun tulin takaisin Harry ja Sannakin olivat hereillä.
- Morning, Emma!, he sanoivat yhtäaikaa.
- Morning morning., mumelsin heille vastaukseksi suu täynnä leipää, ja istuuduin takaisin sohvalle. Silloin kuului kamala rapina ja Tiuku ilmestyi olohuoneeseen ympäriinsä säntäillen, ja hyppäsi lopulta nukkuvan Louisin mahan päälle, kynnet ojossa tietenkin. Louis ponnahti istumaan tukehduttaen huutonsa ja katsoi meitä hereillä olijoita jokaista vuoron perään.
- Who did it?, hän kysyi ja piteli vatsaansa.
- She., Sanna sanoi ja osoitti Tiukua, joka oli lattialla sohvan edessä säikähtäneen oloisena.
- And who is 'she'?, Louis kysyi ja tuijotti kissaa joka tuijotti korvat luimussa ja silmät suurina takaisin.
- She is my cat, Tiuku., Sanna selvitti.
- Awwwww she's soooo cute! I love her!, Harry havahtui ja kaappaasi kissan syliinsä. Sanna nauroi ja katsoi kuinka kissa rauhoittui Harryn sylissä, mutta katseli edelleenkin Louista epäilevästi, ja Louis katsoi takaisin.
- Don't scare her!, Harry huudahti ja käänsi Louisille selän. Louis näytti torjutulta mutta piristyi pian ja tönäisi Zaynin hereille.
- W-what now..?, Zayn sanoi unisena ja näytti siltä, että olisi hyvinkin voinut nukkua vielä pari tuntia.
- Morning my friend!, Louis huudahti ja pörrötti Zaynin hiuksia.
- My hair! They are ruined!, Zayn huudahti ja katsoi ärtyneenä Louista.
- Don't worry, you didn't even put your hair properly., Louis lohdutti ja vilkaisi minuun virnistäen. Zaynkin käänsi katseensa minuun ja hymyili väsyneeksi melko aurinkoisesti. Hän unohti heti hiuksensa, tai ainakin luulin niin.
- Good morning Emma., hän sanoi.
- Morning., sanoin jo varmaan sadannen kerran tänä aamuna. Maria ja Niall nukkuivat yhä, eikä Harry huomannut muita kuin Tiu'un, joka kehräsi hänen sylissään onnellisena. Vähintään yhtä onnellinen oli Sanna, joka katsoi hymyillen vierestä kun Harry silitteli hänen kissaansa.
- And now we can awaken those!, Louis sanahti ja osoitti Mariaa ja Niallia. Sitten hän kertoi meille suunnitelmansa. Harry ei ensin meinannut suostua siihen, koska Tiuku luultavasti säikähtäisi taas, mutta lopulta hänkin vastahakoisesti ilmoittautui mukaan. Harry nosti Tiu'un kainaloista ylös ja vei sen Marian kasvojen eteen, ja sitten minä ravistelin siskoni hereille. Kun Maria avasi silmänsä, kuului kauheaa kiljuntaa hänen vetäytyessään kauhistuneena taaksepäin, ja samalla Niall kaatui sohvalle naamalleen, koska oli nojannut Mariaan. Kohta hän nousi ylös ja katsoi hieman kummissaan ympärilleen, tajusi sitten tuijottavansa suoraan Tiu'un keltaisiin silmiin, säikähti niitä ja tippui lattialle. Louis rupesi nauramaan niin kovaa korvani juuressa, että minun oli pakko ottaa lähin tyyny sohvalta ja lätkäistä sillä Louista naamaan. Nyt nauroivat jo muutkin, Niall tietenkin ylitse muiden lattialla kierien. Joku löi minua toisella tyynyllä, ja kohta oli täysi tyynysota käynnissä, tosin Niall ei kyennyt osallistumaan koska kieri edelleenkin lattialla. Siksi hän olikin melko helppo kohde, ja kohta kaikki olivat hänen kimpussaan, lukuun ottamatta Mariaa, joka lätki meitä jokaista vuorotellen. Tiuku oli mukana leikissä innoissaan, se näytti liittoutuneen Harryn kanssa ja loikki kaikkien muiden tyynyjen perässä, kunnes yksi tyyny hipaisi sen häntää ja se säntäsi taas johonkin.
- No! Don't go!, kuulin Harryn huutavan ja lähtevän kissan perään. Niallkin oli saanut jostain tyynyn ja edelleenkin lattialla maaten koitti hätistellä Marian avustuksella muita pois kimpustaan. Maria tönäisi minut yhtäkkiä kumoon ja kaikki alkoivat yhtäkkiä lätkiä tyynyillään minua. Huomasin Harryn palaavan takaisin, hän kantoi jotakin isoa ja valkoista, jonka tajusin olevan sohvan selkänojatyyny.
- No! No! No, Harry, you don't..!, mutta hän ei kuunnellut vaan lätkäisi jättityynyn päälleni.
- SANDWICH!, kuulin Marian huutavan ja hän hyppäsi päälleni, ja kohta olimme kaikki kasana siinä lattialla, me tytöt tietysti kärsimme alimpina, minä sitä kovaa lattiaa vasten edelleenkin jättityyny päälläni.
- I can't breathe!, huusin ja juuri silloin koko kasa kaatui sivulle. Heilautin tyynyn pois päältäni ja nousin istumaan. Pystyin taas hengittämään, mutta tuntui kuin kylkiluut olisivat painuneet kasaan. Kaikki katsoivat minua hetken ajan sanomatta sanaakaan.
- Are you OK?, Zayn sai ensimmäisenä sanotuksi. En vastannut heti, ja huomasin muiden huolestuvan yhä enemmän.
- We're sorry..., Liam aloitti, muttei saanut lausettaan loppuun.
- Haahaa, I was just kidding! I'm okay!, huudahdin, vaikken oikeasti ollutkaan kunnossa, mutten halunnut turhaan muita huolestuttaa. Nappasin lähimmän tyynyn käsiini ja huitaisin lähimpänä olevaa henkilöä, joka sattui olemaan Harry. Hänellä oli tietenkin sylissään Tiuku, joka nyt loikkasi ainakin metrin verran ilmaan ja syöksyi sitten kohti Sannan huonetta ja luikahti sisään raollaan olevasta ovesta.
- HEEYYY! You scared her AGAIN!, Harry huudahti ja tuijotti minua hetken miltei vihaisena, tai ainakin luulin niin. Zayn taas mulkaisi Harrya lähinnä murhaavasti.
- Don't yell at her like that!, hän sanoi ja tönäisi Harrya vähän. Louis sai taas uutta virnistelemisen aihetta. Itse en saanut sanaakaan suustani, joka paikkaa jomotti edelleenkin vähäsen. Hetken tilanne oli varsin jännittynyt, mutta sitten Liam avasi suunsa ja raahasi itsensä istumaan Harryn ja Zaynin väliin.
- Take it easy, boys. And Zayn, we all know that you like Emma, and you want to defend her..., Liam ei ehtinyt sanoa enempää, koska Louis päästi ilmoille kunnon naurunremakan ja hakkasi vieressä olevaa tyynyä nyrkillään pidellen toisella kädellä vatsaansa. Lehahdin punaiseksi varmaan varpaita myöten, ja jos mitenkään mahdollista, Zayn oli vieläkin punaisempi.
- We... We are just friends, still., hän änkytti hiljaa ja katsoi murhaavasti Louista. Harry leikki sohvan alta löytämällään naruhiirellä, jonka Sanna oli hävittänyt aikoja sitten. Liam taas odotti sopivaa väliä jatkaakseen puhettaan. Niall oli ollut koko ajan melko hiljainen, mutta ehkä siksi, että hän oli löytänyt kesken jääneen aamupalaleipäni sohvan käsinojalta ja mutusteli sitä parhaillaan. En jaksanut kiinnittää siihen juuri nyt huomiota.
- ... And we know, Harry, that you like, no, love cats, but... , Liam ei pystynyt jatkamaan, koska Louis edelleenkin hekotti lattialla.
- Louis, can you stop that? Now?!, hän käskytti, mutta koska Louis ei lopettanut, saati sitten kuullut, Harry nousi, tarttui häntä ranteista ja veti lattiaa pitkin sohvan toiselle puolelle. Tullessaan takaisin hän kaappasi Tiu'un kainaloonsa, se kun oli nyt uskaltautunut tulemaan pois Sannan huoneesta, kun huomasi tilanteen rauhoittuneen.
- So, can we go out now?, Niall kysyi. Hän oli selvästikin tylsistynyt vain istumaan lattialla.
- Yes we can!, Maria huudahti ja muut yhtyivät mielipiteeseen.
- Or what do you think, Louis?, Sanna kysyi. Louiksen pää nousi esiin sohvan takaa.
- I just think SUPERMAAAAAAAAAAAAAAAAN!, hän huudahti, ja Harry piteli toisella kädellä korvaansa ja toisella pakoon pyrkivää kissaa, jonka halusi pitää sylissään.
Maria
Nousimme ylös lattialta naureskellen superman-Louikselle, siivosimme tyynyt pois lattialta ja minä, Sanna ja Emma häivyimme Sannan huoneeseen vaihtamaan jotain edustavampaa päälle. Saimme lainata Sannalta vaatteita, koska olimme lähestulkoon samaa kokoa kaikki, ja vaatteemmekin olivat melko samankaltaisia. Silti niiden valitsemisessa meni kauheasti aikaa, ja kun mukaan laskettiin aika, joka meni meikkaamiseen ja hiusten laittoon, meillä kesti varmaankin yli tunti. Kun ahtauduimme kaikki kolme yhtäaikaa ulos Sannan huoneesta, pojat olivat jo eteisessä odottamassa.
Ennenkuin astuimme ulos ovesta, menin varmistamaan ettei mahdollisia paparazzeja olisi lähettyvillä, vaikka onneksi täällä Suomessa niitä ei ollutkaan niin paljon kuin esimerkiksi Englannissa.
- No paparazzi in sight! We can go., sanoin kurkittuani ulko-oven pienestä lasi-ikkunasta ulos.
- No paparazzi?, pojat toistivat yhteen ääneen katsoessaan toisiaan ihmetellen.
- Yeah, not a single one. Here in Finland, the paparazzi isn't as much as in England., selitin.
- Oh, that's good!, Niall sanoi onnellisena.
Kun kävelimme Sannan pihan poikki, katsoin hetken vaistomaisesti puista keinua, joka seisoi hievahtamatta suuren, tuuhean jalavan alla, aivan kuten eilenkin, mutta enää varjot eivät sitä peittäneet. Nyt aurinko paistoi, linnut lauloivat ja tuuli puhalsi kevyesti ja tasaisesti leikitellen puiden lehdillä. Muutama pehmeä pilvenhattara purjehti yksinään taivaalla, tämä päivä hipoisi täydellisyyttä jo nyt. Ja vielä täydellisempi se oli nyt, kun meillä oli ystävinämme viisi maailmankuulua nuortamiestä täydellisyyden huipulta. Nauroin itsekseni ajatukselle.
Huomasin Niallinkin katsovan hetken aikaa tuota samaista keinua, hymyilin, ja katsoin häntä silmiin.
- Memories..., kuiskasin hiljaa, niin että vain Niall kuulisi. Hän hymyili minulle ja nyökkäsi vähän.
- Hey lovebirds, we don't have all day to stand here!, Louis huudahti hymyillen tällä kertaa vain vähän toisella suunpielellään. Hymyilin ja näytin hänelle kieltä, nappasin Niallia kädestä sen suurempi ajattelematta, ja juoksimme toiset kiinni.
Me menimme ihan ensiksi puistoon, jossa muutamat suomalaisfanit piirittivät meidät.
- Are you finnish?, he kysyivät minulta, Emmalta ja Sannalta.
- Yes we are., Sanna vastasi hymyillen.
- Are you and boys...?, toinen kysäisi ja osoitti ensin meitä ja sitten poikia.
- We are just friends., Emma vastasi hymyillen. Kohta he jättivät meidät rauhaan, kunhan olivat ensin saaneet ottaa kuvat kaikkien meidän kanssa ja halanneet. We are just friends... Vastaus pyöri päässäni, vaikka niinhän me olimmekin, ystäviä, mutta että vain ystäviä... Naureskelin taas kerran itsekseni, mutta onneksi kukaan ei sitä tajunnut.
- Maria? Mariaaa?, kuulin huhuiltavan ja havahduin mietteistäni.
- Y-yeea?, takeltelin ja käännyin nopeasti toisiin päin.
- Are you here?, Sanna kysäisi huvittunut virne kasvoillaan.
- Yees I am., vastasin ja virnistin takaisin.
- Do you want an ice cream too?, Liam kysyi.Tajusin, että he olivat varmaankin jo hetken aikaa huhuilleet minua palaamaan takaisin maan päälle.
Nyökkäsin vastaukseksi.
- Chocolate?, Liam kysyi ja kaivoi rahoja taskustaan.
- Yes, please., vastasin ja Liam lähti ostamaan meille kaikille jäätelöt. Mietin, miten hän saisi kannettua kahdeksan jätskiä yksin, mutta jotenkin kummassa hän onnistui siinäkin hommassa.
- Sooo, where we go now?, Harry kysyi ja katsoi minua ikäänkuin minä olisin siitäkin saanut päättää.
- If we go home now, eat there, and then we can go to the beach?, kysyin hetken mietittyäni ja katsoin kysyvästi muihin. Kaikki nyökkäsivät.
- Krhm, it's my home!, Sanna korjasi ja virnisti, ja Harry vilkaisi häneen hymyillen, ja samalla töhri jäätelöään hiuksiinsa.
- Noooooo!, hän huudahti ja nappasi jäätelökioskilta paperia mukaansa. Sillä hän epätoivoisesti yritti pyyhkiä jäätelöityneitä hiuksiaan puhtaiksi. Niall yritti lähes yhtä epätoivoisesti pidätellä nauruaan, muttei tahtonut siinä onnistua.
- It's sad that we have to go a couple of weeks to get back to England.., Zayn sanoi yhtäkkiä, ja sai kaikki surullisiksi. En ollutkaan tullut ajatelleeksi sitä, etteivät pojat asuneet Suomessa. Heidän pitäisi lähteä pian, emmekä näkisi sen heitä pitkään aikaan. Eiväthän ne takaisin Suomeenkaan olisi tulossa, ainakaan kovin pian. Muut taisivat ajatella samaa, sillä kaikki olivat yhtäkkiä kovin hiljaisia.
- But do not think about it yet! After all, we still have a couple of weeks to spend time together., Louis koitti piristää tilannetta, ja onnistuikin siinä ainakin vähäsen.
- I miss Eleanor so much..., kuulin hänen vielä jatkavan. Olivatkohan he vielä riidelleet? Jos olivat, ainakaan Louis ei näyttänyt sitä ulospäin.
- And I miss Danielle., Liam sanoi.
- Hey! Now I know what we can to do, girls!, huudahdin yhtäkkiä, ja sain kaikkien mielenkiinnon heräämään.
- We can go to England with boys!, jatkoin ja melkein hypin paikoillani.
- Ummh, I don't know, Maria..., Sanna aloitti tuijotellen varpaitaan.
- I'll never get permission from my parents..., hän jatkoi.
- But you and Emma can go...
- No! We don't go if you don't join in!, Emma huudahti.
Sanna ei vastannut mitään. Ehkä ei kannattaisi miettiä sitä vielä, mutta olisihan se aika mahtavaa päästä Englantiin poikien kanssa, vaikka vain käymään. Vielä parempi, jos saisimme sieltä töitä ja voisimme muuttaa sinne! Mutta ehkä se oli vain unelma se. Unelma joka ei koskaan toteutuisi...
Heräsin seuraavana aamuna siihen, kun Sannan kissa Tiuku juoksi ylitseni karvat pystyssä raapien tietenkin kynsillään minua. Nousin unisena istumaan ja etsin syytä siihen, miksi kissa oli säikähtänyt, ja huomasin kaukosäätimen tippuneen lattialle, varmaankin Tiu'un hännän päälle tai jotain. Vilkaisin seuraavaksi kelloon, se näytti puoli kymmentä.
- Ah, you're awake! Good morning!, kuulin äänen takaani, käännyin nopeasti ja huomasin katsovani Liamia suoraan silmiin.
- Yeah, I am, thanks to Tiuku!, sanoin naurahtaen.
- And good morning.
- Who is Tiuku?, Liam kysyi ja katsoi ympärilleen hieman hymyillen.
- She is Sanna's cat., sanoin ja vilkaisin vieressäni yhä nukkuvaan Zayniin. Hymyilin kai itsekseni siinä sitten, koska Liam virnisti.
- He is so cute when he sleep, I know it., hän sanoi, ja tunsin punastuvani. En katsonut Liamiin.
- Y-yea he is..., totesin vain ja helpotukseksi Liam ei alkanut asiasta sen enempää kiusoitella, toisin kuin Louis olisi tehnyt, jos olisi sattunut olemaan hereillä. Nousin sohvalta ja menin hakemaan aamupalaa keittiöstä, ja kun tulin takaisin Harry ja Sannakin olivat hereillä.
- Morning, Emma!, he sanoivat yhtäaikaa.
- Morning morning., mumelsin heille vastaukseksi suu täynnä leipää, ja istuuduin takaisin sohvalle. Silloin kuului kamala rapina ja Tiuku ilmestyi olohuoneeseen ympäriinsä säntäillen, ja hyppäsi lopulta nukkuvan Louisin mahan päälle, kynnet ojossa tietenkin. Louis ponnahti istumaan tukehduttaen huutonsa ja katsoi meitä hereillä olijoita jokaista vuoron perään.
- Who did it?, hän kysyi ja piteli vatsaansa.
- She., Sanna sanoi ja osoitti Tiukua, joka oli lattialla sohvan edessä säikähtäneen oloisena.
- And who is 'she'?, Louis kysyi ja tuijotti kissaa joka tuijotti korvat luimussa ja silmät suurina takaisin.
- She is my cat, Tiuku., Sanna selvitti.
- Awwwww she's soooo cute! I love her!, Harry havahtui ja kaappaasi kissan syliinsä. Sanna nauroi ja katsoi kuinka kissa rauhoittui Harryn sylissä, mutta katseli edelleenkin Louista epäilevästi, ja Louis katsoi takaisin.
- Don't scare her!, Harry huudahti ja käänsi Louisille selän. Louis näytti torjutulta mutta piristyi pian ja tönäisi Zaynin hereille.
- W-what now..?, Zayn sanoi unisena ja näytti siltä, että olisi hyvinkin voinut nukkua vielä pari tuntia.
- Morning my friend!, Louis huudahti ja pörrötti Zaynin hiuksia.
- My hair! They are ruined!, Zayn huudahti ja katsoi ärtyneenä Louista.
- Don't worry, you didn't even put your hair properly., Louis lohdutti ja vilkaisi minuun virnistäen. Zaynkin käänsi katseensa minuun ja hymyili väsyneeksi melko aurinkoisesti. Hän unohti heti hiuksensa, tai ainakin luulin niin.
- Good morning Emma., hän sanoi.
- Morning., sanoin jo varmaan sadannen kerran tänä aamuna. Maria ja Niall nukkuivat yhä, eikä Harry huomannut muita kuin Tiu'un, joka kehräsi hänen sylissään onnellisena. Vähintään yhtä onnellinen oli Sanna, joka katsoi hymyillen vierestä kun Harry silitteli hänen kissaansa.
- And now we can awaken those!, Louis sanahti ja osoitti Mariaa ja Niallia. Sitten hän kertoi meille suunnitelmansa. Harry ei ensin meinannut suostua siihen, koska Tiuku luultavasti säikähtäisi taas, mutta lopulta hänkin vastahakoisesti ilmoittautui mukaan. Harry nosti Tiu'un kainaloista ylös ja vei sen Marian kasvojen eteen, ja sitten minä ravistelin siskoni hereille. Kun Maria avasi silmänsä, kuului kauheaa kiljuntaa hänen vetäytyessään kauhistuneena taaksepäin, ja samalla Niall kaatui sohvalle naamalleen, koska oli nojannut Mariaan. Kohta hän nousi ylös ja katsoi hieman kummissaan ympärilleen, tajusi sitten tuijottavansa suoraan Tiu'un keltaisiin silmiin, säikähti niitä ja tippui lattialle. Louis rupesi nauramaan niin kovaa korvani juuressa, että minun oli pakko ottaa lähin tyyny sohvalta ja lätkäistä sillä Louista naamaan. Nyt nauroivat jo muutkin, Niall tietenkin ylitse muiden lattialla kierien. Joku löi minua toisella tyynyllä, ja kohta oli täysi tyynysota käynnissä, tosin Niall ei kyennyt osallistumaan koska kieri edelleenkin lattialla. Siksi hän olikin melko helppo kohde, ja kohta kaikki olivat hänen kimpussaan, lukuun ottamatta Mariaa, joka lätki meitä jokaista vuorotellen. Tiuku oli mukana leikissä innoissaan, se näytti liittoutuneen Harryn kanssa ja loikki kaikkien muiden tyynyjen perässä, kunnes yksi tyyny hipaisi sen häntää ja se säntäsi taas johonkin.
- No! Don't go!, kuulin Harryn huutavan ja lähtevän kissan perään. Niallkin oli saanut jostain tyynyn ja edelleenkin lattialla maaten koitti hätistellä Marian avustuksella muita pois kimpustaan. Maria tönäisi minut yhtäkkiä kumoon ja kaikki alkoivat yhtäkkiä lätkiä tyynyillään minua. Huomasin Harryn palaavan takaisin, hän kantoi jotakin isoa ja valkoista, jonka tajusin olevan sohvan selkänojatyyny.
- No! No! No, Harry, you don't..!, mutta hän ei kuunnellut vaan lätkäisi jättityynyn päälleni.
- SANDWICH!, kuulin Marian huutavan ja hän hyppäsi päälleni, ja kohta olimme kaikki kasana siinä lattialla, me tytöt tietysti kärsimme alimpina, minä sitä kovaa lattiaa vasten edelleenkin jättityyny päälläni.
- I can't breathe!, huusin ja juuri silloin koko kasa kaatui sivulle. Heilautin tyynyn pois päältäni ja nousin istumaan. Pystyin taas hengittämään, mutta tuntui kuin kylkiluut olisivat painuneet kasaan. Kaikki katsoivat minua hetken ajan sanomatta sanaakaan.
- Are you OK?, Zayn sai ensimmäisenä sanotuksi. En vastannut heti, ja huomasin muiden huolestuvan yhä enemmän.
- We're sorry..., Liam aloitti, muttei saanut lausettaan loppuun.
- Haahaa, I was just kidding! I'm okay!, huudahdin, vaikken oikeasti ollutkaan kunnossa, mutten halunnut turhaan muita huolestuttaa. Nappasin lähimmän tyynyn käsiini ja huitaisin lähimpänä olevaa henkilöä, joka sattui olemaan Harry. Hänellä oli tietenkin sylissään Tiuku, joka nyt loikkasi ainakin metrin verran ilmaan ja syöksyi sitten kohti Sannan huonetta ja luikahti sisään raollaan olevasta ovesta.
- HEEYYY! You scared her AGAIN!, Harry huudahti ja tuijotti minua hetken miltei vihaisena, tai ainakin luulin niin. Zayn taas mulkaisi Harrya lähinnä murhaavasti.
- Don't yell at her like that!, hän sanoi ja tönäisi Harrya vähän. Louis sai taas uutta virnistelemisen aihetta. Itse en saanut sanaakaan suustani, joka paikkaa jomotti edelleenkin vähäsen. Hetken tilanne oli varsin jännittynyt, mutta sitten Liam avasi suunsa ja raahasi itsensä istumaan Harryn ja Zaynin väliin.
- Take it easy, boys. And Zayn, we all know that you like Emma, and you want to defend her..., Liam ei ehtinyt sanoa enempää, koska Louis päästi ilmoille kunnon naurunremakan ja hakkasi vieressä olevaa tyynyä nyrkillään pidellen toisella kädellä vatsaansa. Lehahdin punaiseksi varmaan varpaita myöten, ja jos mitenkään mahdollista, Zayn oli vieläkin punaisempi.
- We... We are just friends, still., hän änkytti hiljaa ja katsoi murhaavasti Louista. Harry leikki sohvan alta löytämällään naruhiirellä, jonka Sanna oli hävittänyt aikoja sitten. Liam taas odotti sopivaa väliä jatkaakseen puhettaan. Niall oli ollut koko ajan melko hiljainen, mutta ehkä siksi, että hän oli löytänyt kesken jääneen aamupalaleipäni sohvan käsinojalta ja mutusteli sitä parhaillaan. En jaksanut kiinnittää siihen juuri nyt huomiota.
- ... And we know, Harry, that you like, no, love cats, but... , Liam ei pystynyt jatkamaan, koska Louis edelleenkin hekotti lattialla.
- Louis, can you stop that? Now?!, hän käskytti, mutta koska Louis ei lopettanut, saati sitten kuullut, Harry nousi, tarttui häntä ranteista ja veti lattiaa pitkin sohvan toiselle puolelle. Tullessaan takaisin hän kaappasi Tiu'un kainaloonsa, se kun oli nyt uskaltautunut tulemaan pois Sannan huoneesta, kun huomasi tilanteen rauhoittuneen.
- So, can we go out now?, Niall kysyi. Hän oli selvästikin tylsistynyt vain istumaan lattialla.
- Yes we can!, Maria huudahti ja muut yhtyivät mielipiteeseen.
- Or what do you think, Louis?, Sanna kysyi. Louiksen pää nousi esiin sohvan takaa.
- I just think SUPERMAAAAAAAAAAAAAAAAN!, hän huudahti, ja Harry piteli toisella kädellä korvaansa ja toisella pakoon pyrkivää kissaa, jonka halusi pitää sylissään.
Maria
Nousimme ylös lattialta naureskellen superman-Louikselle, siivosimme tyynyt pois lattialta ja minä, Sanna ja Emma häivyimme Sannan huoneeseen vaihtamaan jotain edustavampaa päälle. Saimme lainata Sannalta vaatteita, koska olimme lähestulkoon samaa kokoa kaikki, ja vaatteemmekin olivat melko samankaltaisia. Silti niiden valitsemisessa meni kauheasti aikaa, ja kun mukaan laskettiin aika, joka meni meikkaamiseen ja hiusten laittoon, meillä kesti varmaankin yli tunti. Kun ahtauduimme kaikki kolme yhtäaikaa ulos Sannan huoneesta, pojat olivat jo eteisessä odottamassa.
Ennenkuin astuimme ulos ovesta, menin varmistamaan ettei mahdollisia paparazzeja olisi lähettyvillä, vaikka onneksi täällä Suomessa niitä ei ollutkaan niin paljon kuin esimerkiksi Englannissa.
- No paparazzi in sight! We can go., sanoin kurkittuani ulko-oven pienestä lasi-ikkunasta ulos.
- No paparazzi?, pojat toistivat yhteen ääneen katsoessaan toisiaan ihmetellen.
- Yeah, not a single one. Here in Finland, the paparazzi isn't as much as in England., selitin.
- Oh, that's good!, Niall sanoi onnellisena.
Kun kävelimme Sannan pihan poikki, katsoin hetken vaistomaisesti puista keinua, joka seisoi hievahtamatta suuren, tuuhean jalavan alla, aivan kuten eilenkin, mutta enää varjot eivät sitä peittäneet. Nyt aurinko paistoi, linnut lauloivat ja tuuli puhalsi kevyesti ja tasaisesti leikitellen puiden lehdillä. Muutama pehmeä pilvenhattara purjehti yksinään taivaalla, tämä päivä hipoisi täydellisyyttä jo nyt. Ja vielä täydellisempi se oli nyt, kun meillä oli ystävinämme viisi maailmankuulua nuortamiestä täydellisyyden huipulta. Nauroin itsekseni ajatukselle.
Huomasin Niallinkin katsovan hetken aikaa tuota samaista keinua, hymyilin, ja katsoin häntä silmiin.
- Memories..., kuiskasin hiljaa, niin että vain Niall kuulisi. Hän hymyili minulle ja nyökkäsi vähän.
- Hey lovebirds, we don't have all day to stand here!, Louis huudahti hymyillen tällä kertaa vain vähän toisella suunpielellään. Hymyilin ja näytin hänelle kieltä, nappasin Niallia kädestä sen suurempi ajattelematta, ja juoksimme toiset kiinni.
Me menimme ihan ensiksi puistoon, jossa muutamat suomalaisfanit piirittivät meidät.
- Are you finnish?, he kysyivät minulta, Emmalta ja Sannalta.
- Yes we are., Sanna vastasi hymyillen.
- Are you and boys...?, toinen kysäisi ja osoitti ensin meitä ja sitten poikia.
- We are just friends., Emma vastasi hymyillen. Kohta he jättivät meidät rauhaan, kunhan olivat ensin saaneet ottaa kuvat kaikkien meidän kanssa ja halanneet. We are just friends... Vastaus pyöri päässäni, vaikka niinhän me olimmekin, ystäviä, mutta että vain ystäviä... Naureskelin taas kerran itsekseni, mutta onneksi kukaan ei sitä tajunnut.
- Maria? Mariaaa?, kuulin huhuiltavan ja havahduin mietteistäni.
- Y-yeea?, takeltelin ja käännyin nopeasti toisiin päin.
- Are you here?, Sanna kysäisi huvittunut virne kasvoillaan.
- Yees I am., vastasin ja virnistin takaisin.
- Do you want an ice cream too?, Liam kysyi.Tajusin, että he olivat varmaankin jo hetken aikaa huhuilleet minua palaamaan takaisin maan päälle.
Nyökkäsin vastaukseksi.
- Chocolate?, Liam kysyi ja kaivoi rahoja taskustaan.
- Yes, please., vastasin ja Liam lähti ostamaan meille kaikille jäätelöt. Mietin, miten hän saisi kannettua kahdeksan jätskiä yksin, mutta jotenkin kummassa hän onnistui siinäkin hommassa.
- Sooo, where we go now?, Harry kysyi ja katsoi minua ikäänkuin minä olisin siitäkin saanut päättää.
- If we go home now, eat there, and then we can go to the beach?, kysyin hetken mietittyäni ja katsoin kysyvästi muihin. Kaikki nyökkäsivät.
- Krhm, it's my home!, Sanna korjasi ja virnisti, ja Harry vilkaisi häneen hymyillen, ja samalla töhri jäätelöään hiuksiinsa.
- Noooooo!, hän huudahti ja nappasi jäätelökioskilta paperia mukaansa. Sillä hän epätoivoisesti yritti pyyhkiä jäätelöityneitä hiuksiaan puhtaiksi. Niall yritti lähes yhtä epätoivoisesti pidätellä nauruaan, muttei tahtonut siinä onnistua.
- It's sad that we have to go a couple of weeks to get back to England.., Zayn sanoi yhtäkkiä, ja sai kaikki surullisiksi. En ollutkaan tullut ajatelleeksi sitä, etteivät pojat asuneet Suomessa. Heidän pitäisi lähteä pian, emmekä näkisi sen heitä pitkään aikaan. Eiväthän ne takaisin Suomeenkaan olisi tulossa, ainakaan kovin pian. Muut taisivat ajatella samaa, sillä kaikki olivat yhtäkkiä kovin hiljaisia.
- But do not think about it yet! After all, we still have a couple of weeks to spend time together., Louis koitti piristää tilannetta, ja onnistuikin siinä ainakin vähäsen.
- I miss Eleanor so much..., kuulin hänen vielä jatkavan. Olivatkohan he vielä riidelleet? Jos olivat, ainakaan Louis ei näyttänyt sitä ulospäin.
- And I miss Danielle., Liam sanoi.
- Hey! Now I know what we can to do, girls!, huudahdin yhtäkkiä, ja sain kaikkien mielenkiinnon heräämään.- We can go to England with boys!, jatkoin ja melkein hypin paikoillani.
- Ummh, I don't know, Maria..., Sanna aloitti tuijotellen varpaitaan.
- I'll never get permission from my parents..., hän jatkoi.
- But you and Emma can go...
- No! We don't go if you don't join in!, Emma huudahti.
Sanna ei vastannut mitään. Ehkä ei kannattaisi miettiä sitä vielä, mutta olisihan se aika mahtavaa päästä Englantiin poikien kanssa, vaikka vain käymään. Vielä parempi, jos saisimme sieltä töitä ja voisimme muuttaa sinne! Mutta ehkä se oli vain unelma se. Unelma joka ei koskaan toteutuisi...
maanantai 8. lokakuuta 2012
Osa 7, 'Cause I can love you more than this
Sanna
- Wich movie do you want to watch?, kysyin tutkiessani elokuvahyllyäni.
- Horror movie!, huusivat Louis ja Zayn yhteen ääneen.
- Umh... I don't like them, because...-, aloitin, mutta Louis keskeytti minut.
- Harry will protect you!, hän huudahti ja virnisti.
- Louis say what?, Harry kysyi miltei huutaen ja katsoi Louista ehkä hieman kiusaantuneena. Naurahdin.
- Don't worry, Harry, I don't bite., sanoin ja tirskahdin, ja samaan aikaan tajusin kuulostaneeni erittäin tyhmältä.
Louis virnisteli sohvalla ja risti jalkansa. Vasta silloin tajusin Emman olevan edelleenkin allapäin. He olivat Zaynin kanssa olleet ainakin kymmenen minuuttia huoneessani... Toivottavasti hänelle ei ollut sattunut mitään. Mariakin oli huomannut saman, ja katsoi nyt siskoaan tietämättä mitä tehdä.
- What about the movie?, Niall kysyi, nousi ylös ja nappasi jonkun elokuvan hyllystä.
- Oh, Frozen!, hän huudahti hymyillen.
- Can we watch this?, Niall kysyi vielä ja heilutteli kansia käsissään. Irvistin, mutta nyökkäsin sitten, en olisi halunnut katsoa sitä, mutta minkäs teet kun tungin senkin sitten hyllyyn...
- Yeah, we can., sanoin ja lähdin hakemaan sipsejä sun muita keittiöstä.
- Maria sä voit laittaa sen pyörii..?, kysyin ennen kuin menin keittiöön.
- Juu mä voin., Maria myöntyi.
Kun tulin takaisin kantaen yhtä isoa sipsikulhoa ja toista pienempää missä oli popcornia, elokuvan alkutekstit pyörivät jo. Lysähdin sohvalle Harryn viereen, koska muualla ei ollut tilaa (Ja olisin kyllä muutenkin mennyt Harryn viereen) ja kauhaisin kasan sipsejä syliini. Harry vei puolet sipseistäni heti alkuunsa.
- Hey! Harry! They were mine!, huudahdin ja löin häntä kevyesti olkapäähän. Harry ei vastannut, naurahti vain. Hän oli kai liian keskittynyt elokuvaan, kun minä taas en olisi halunnut katsoa sitä olleenkaan.
Vaikka kello oli vasta puoli yksitoista ja elokuva puolessa välissä, minua alkoi väsyttämään kauheasti. Huomasin, että Maria, Emma, Niall ja Liamkin olivat jo nukahtaneet. Emma nukkui suloisesti pää Zaynin olkapäällä ja Maria taas pää Niallin päätä vasten. Liam röhnötti sohvan toisessa päädyssä käpertyneenä pää sohvatyynyn päällä. Jaksoin olla valveilla ehkä viisi minuuttia enää ja sitten nukahdin.
Maria
Havahduin yhtäkkiä, kun tunsin olassani koputuksen. Raotin silmiäni ja huomasin sen olevan Emma. Nousin istumaan ja katsoin unisena siskoani, sitten tihrustin kännykkäni kelloa.
- Mitä nyt? Tiiätkö sä mitä kello on? Puoli kaksi yöllä!
- Shhh älä huua!, Emma sanoi kuiskaten.
- Tuu, mul on sulle asiaa...
- Hmph, okei sitte, mut kerro nopeesti, mä haluun takasi nukkumaa., sanoin ja vilkaisin Niallia. Ah, hän oli uskamattoman suloinen jopa nukkuessaan. Menin sitten Emman perään. Hän avasi ulko-oven niin hiljaa kuin vain pystyi. Kuului pieni narina, ja hän vilkaisi olkansa yli varmistaakseen ettei kukaan muu olisi herännyt. Istuimme kuistille tuoleille, ja vaikka olikin pimeää, katulampun valossa näin Emman kyynelten värjäämät kasvot.
- No mikä nyt on..?, kysyin ja halasin siskoani.
- Äiti soitti... Tänään aikasemmi ja...-Emma vetäisi henkeä ja räpytteli silmiään hetken, kunnes jatkoi- ... ja se sano et... , Tuli pitkä hiljaisuus. Katsoin huolestuneena Emmaa, tämän oli pakko olla jotakin vakavaa.
- Se sano, et mummi...
- Onks mummi kuollu?!, kysyin ja nousin tuolilta puoliksi seisomaan.
- E-ei, mut se... Se oli kaatunu pihalla ja...
Ulkona oli kylmä, vaikka olikin vasta kesäkuun loppu. Mutten tuntenut kylmyyttä nyt, ainoastaan harvat kyyneleet jotka valuivat poskiani pitkin maahan.
- ...ja se joutu sairaalaan...
- Nii, sanoks ne lääkärit mitään?..., kysyin hiljaa.
- Ne sano et mummil on vissiin joku aivoverenvuoto tai jokin..., Emma nyyhkytti ja sen sanottuaan purskahti itkuun. Nousin ja menin halaamaan häntä, itkien minäkin.
- Älä ny... kyl se siitä... paranee..., nieleskelin ja sain asiani vaivoin sanotuksi.
- Lääkärit oli sanonu et... et mummi... saattaa kuolla siihen...
En kyennyt enää vastaamaan, kuulin vain ulko-oven avautuvan, en halunnut katsoa kuka se oli, mutta kohta kädet kietoutuivat ympärilleni.
- Why you crying?, tuttu ja turvallinen ääni kuiskasi korvaani, ja siirryin halaamaan Niallia, painoin pääni hänen lämmintä rintaansa vasten, niin että kuulin hänen sydämensä lyönnit. Se rauhoitti, mutta vain vähän. Kyyneleiden tuloa ei voinut estää, enkä voinut myöskään vastata Niallille. Sanat olivat takertuneet kurkkuuni, enkä saanut sanaa suustani, vaikka monta kertaa yritinkin suuni avata.
Kohta Zayn tuli ulos myös, ja huomasin hänen halaavan Emmaa ja sanovan hänelle jotain, mutten kuullut mitä. Sitten ovi sulkeutui, olimme Niallin kanssa kahden tähtien vahtimassa yössä.
- Sit and tell me everything.., Niall sanoi hiljaa ja osoitti nurmikolla olevaa puukeinua. Menimme sinne istumaan, hämärään, ison jalavan oksien alle. Kerroin hänelle kaiken, vaikka siinä aikansa kestikin. Sen jälkeen Niall sulki minut halaukseen, joka kestin pitkään. Kenen tahansa One Directionin fanin unelma, istua Niall Horanin kanssa puukeinussa jalavan alla tähtikirkkaassa yössä, mutta miksen ollut siltikään onnellinen? Olihan tämä toki ihanaa, mutta... Ei tässä yhteydessä. Niall halasi minua, mutta halasiko hän vain siksi, että itkin ja olin surullinen? Vaiko siksi että hän oikeasti piti minusta? Lopulta päädyin moittimaan ajatuksissani itseäni siitä, että itkin, että olin säälittävä huomionkerjääjä, joka vain halusi saada muut kateellisiksi. Että olin tässä nyt, enkä kotona. Huomasin, että olin vetänyt käteni pois Niallin ympäriltä, ja hän oli tehnyt samoin. Katselin jalavan oksien muodostamia varjoja, jotka liikkuivat hiljalleen kun tuuli heilutteli oksia. Nostin katseeni ylös ja katsoin hopeista täysikuuta.
- Moon is beautiful tonight..., Niall yhtäkkiä sanoi vieressäni. Nyökkäsin vain hiljaisena.
- ... like you..., hän jatkoi, ja sydämmeni jätti pari lyöntiä välistä. Sanoiko Niall juuri minua kauniiksi? Käänsin katseeni nopeasti häneen ja hymyilin. Hän hymyili pehmeästi takaisin.
- T-thanks... , sanoin hiukan shokissa. Sitten hiljaisuuden vallitessa nousimme ja menimme sisälle. Muut nukkuivat rivissä sohvalla, ja me asetuimme varovasti jatkoksi. Kaikki äskeiset ajatukseni olivat kaikonneet, nyt tunsin taas olevani onnellinen, ja pystyin nukkumaan.
- Wich movie do you want to watch?, kysyin tutkiessani elokuvahyllyäni.
- Horror movie!, huusivat Louis ja Zayn yhteen ääneen.
- Umh... I don't like them, because...-, aloitin, mutta Louis keskeytti minut.
- Harry will protect you!, hän huudahti ja virnisti.
- Louis say what?, Harry kysyi miltei huutaen ja katsoi Louista ehkä hieman kiusaantuneena. Naurahdin.
- Don't worry, Harry, I don't bite., sanoin ja tirskahdin, ja samaan aikaan tajusin kuulostaneeni erittäin tyhmältä.
Louis virnisteli sohvalla ja risti jalkansa. Vasta silloin tajusin Emman olevan edelleenkin allapäin. He olivat Zaynin kanssa olleet ainakin kymmenen minuuttia huoneessani... Toivottavasti hänelle ei ollut sattunut mitään. Mariakin oli huomannut saman, ja katsoi nyt siskoaan tietämättä mitä tehdä.
- What about the movie?, Niall kysyi, nousi ylös ja nappasi jonkun elokuvan hyllystä.
- Oh, Frozen!, hän huudahti hymyillen.
- Can we watch this?, Niall kysyi vielä ja heilutteli kansia käsissään. Irvistin, mutta nyökkäsin sitten, en olisi halunnut katsoa sitä, mutta minkäs teet kun tungin senkin sitten hyllyyn...
- Yeah, we can., sanoin ja lähdin hakemaan sipsejä sun muita keittiöstä.
- Maria sä voit laittaa sen pyörii..?, kysyin ennen kuin menin keittiöön.
- Juu mä voin., Maria myöntyi.
Kun tulin takaisin kantaen yhtä isoa sipsikulhoa ja toista pienempää missä oli popcornia, elokuvan alkutekstit pyörivät jo. Lysähdin sohvalle Harryn viereen, koska muualla ei ollut tilaa (Ja olisin kyllä muutenkin mennyt Harryn viereen) ja kauhaisin kasan sipsejä syliini. Harry vei puolet sipseistäni heti alkuunsa.
- Hey! Harry! They were mine!, huudahdin ja löin häntä kevyesti olkapäähän. Harry ei vastannut, naurahti vain. Hän oli kai liian keskittynyt elokuvaan, kun minä taas en olisi halunnut katsoa sitä olleenkaan.
Vaikka kello oli vasta puoli yksitoista ja elokuva puolessa välissä, minua alkoi väsyttämään kauheasti. Huomasin, että Maria, Emma, Niall ja Liamkin olivat jo nukahtaneet. Emma nukkui suloisesti pää Zaynin olkapäällä ja Maria taas pää Niallin päätä vasten. Liam röhnötti sohvan toisessa päädyssä käpertyneenä pää sohvatyynyn päällä. Jaksoin olla valveilla ehkä viisi minuuttia enää ja sitten nukahdin.
Maria
Havahduin yhtäkkiä, kun tunsin olassani koputuksen. Raotin silmiäni ja huomasin sen olevan Emma. Nousin istumaan ja katsoin unisena siskoani, sitten tihrustin kännykkäni kelloa.
- Mitä nyt? Tiiätkö sä mitä kello on? Puoli kaksi yöllä!
- Shhh älä huua!, Emma sanoi kuiskaten.
- Tuu, mul on sulle asiaa...
- Hmph, okei sitte, mut kerro nopeesti, mä haluun takasi nukkumaa., sanoin ja vilkaisin Niallia. Ah, hän oli uskamattoman suloinen jopa nukkuessaan. Menin sitten Emman perään. Hän avasi ulko-oven niin hiljaa kuin vain pystyi. Kuului pieni narina, ja hän vilkaisi olkansa yli varmistaakseen ettei kukaan muu olisi herännyt. Istuimme kuistille tuoleille, ja vaikka olikin pimeää, katulampun valossa näin Emman kyynelten värjäämät kasvot.
- No mikä nyt on..?, kysyin ja halasin siskoani.
- Äiti soitti... Tänään aikasemmi ja...-Emma vetäisi henkeä ja räpytteli silmiään hetken, kunnes jatkoi- ... ja se sano et... , Tuli pitkä hiljaisuus. Katsoin huolestuneena Emmaa, tämän oli pakko olla jotakin vakavaa.
- Se sano, et mummi...
- Onks mummi kuollu?!, kysyin ja nousin tuolilta puoliksi seisomaan.
- E-ei, mut se... Se oli kaatunu pihalla ja...
Ulkona oli kylmä, vaikka olikin vasta kesäkuun loppu. Mutten tuntenut kylmyyttä nyt, ainoastaan harvat kyyneleet jotka valuivat poskiani pitkin maahan.
- ...ja se joutu sairaalaan...
- Nii, sanoks ne lääkärit mitään?..., kysyin hiljaa.
- Ne sano et mummil on vissiin joku aivoverenvuoto tai jokin..., Emma nyyhkytti ja sen sanottuaan purskahti itkuun. Nousin ja menin halaamaan häntä, itkien minäkin.
- Älä ny... kyl se siitä... paranee..., nieleskelin ja sain asiani vaivoin sanotuksi.
- Lääkärit oli sanonu et... et mummi... saattaa kuolla siihen...
En kyennyt enää vastaamaan, kuulin vain ulko-oven avautuvan, en halunnut katsoa kuka se oli, mutta kohta kädet kietoutuivat ympärilleni.
- Why you crying?, tuttu ja turvallinen ääni kuiskasi korvaani, ja siirryin halaamaan Niallia, painoin pääni hänen lämmintä rintaansa vasten, niin että kuulin hänen sydämensä lyönnit. Se rauhoitti, mutta vain vähän. Kyyneleiden tuloa ei voinut estää, enkä voinut myöskään vastata Niallille. Sanat olivat takertuneet kurkkuuni, enkä saanut sanaa suustani, vaikka monta kertaa yritinkin suuni avata.
Kohta Zayn tuli ulos myös, ja huomasin hänen halaavan Emmaa ja sanovan hänelle jotain, mutten kuullut mitä. Sitten ovi sulkeutui, olimme Niallin kanssa kahden tähtien vahtimassa yössä.
- Sit and tell me everything.., Niall sanoi hiljaa ja osoitti nurmikolla olevaa puukeinua. Menimme sinne istumaan, hämärään, ison jalavan oksien alle. Kerroin hänelle kaiken, vaikka siinä aikansa kestikin. Sen jälkeen Niall sulki minut halaukseen, joka kestin pitkään. Kenen tahansa One Directionin fanin unelma, istua Niall Horanin kanssa puukeinussa jalavan alla tähtikirkkaassa yössä, mutta miksen ollut siltikään onnellinen? Olihan tämä toki ihanaa, mutta... Ei tässä yhteydessä. Niall halasi minua, mutta halasiko hän vain siksi, että itkin ja olin surullinen? Vaiko siksi että hän oikeasti piti minusta? Lopulta päädyin moittimaan ajatuksissani itseäni siitä, että itkin, että olin säälittävä huomionkerjääjä, joka vain halusi saada muut kateellisiksi. Että olin tässä nyt, enkä kotona. Huomasin, että olin vetänyt käteni pois Niallin ympäriltä, ja hän oli tehnyt samoin. Katselin jalavan oksien muodostamia varjoja, jotka liikkuivat hiljalleen kun tuuli heilutteli oksia. Nostin katseeni ylös ja katsoin hopeista täysikuuta.
- Moon is beautiful tonight..., Niall yhtäkkiä sanoi vieressäni. Nyökkäsin vain hiljaisena.
- ... like you..., hän jatkoi, ja sydämmeni jätti pari lyöntiä välistä. Sanoiko Niall juuri minua kauniiksi? Käänsin katseeni nopeasti häneen ja hymyilin. Hän hymyili pehmeästi takaisin.
- T-thanks... , sanoin hiukan shokissa. Sitten hiljaisuuden vallitessa nousimme ja menimme sisälle. Muut nukkuivat rivissä sohvalla, ja me asetuimme varovasti jatkoksi. Kaikki äskeiset ajatukseni olivat kaikonneet, nyt tunsin taas olevani onnellinen, ja pystyin nukkumaan.
lauantai 6. lokakuuta 2012
Osa 6, And a tear streams down my face...
Emma
Olimme vihdoin pelanneet tarpeeksi totuutta ja tehtävää, ja kun vilkaisin kännykkäni kelloa, se näytti puoli yhdeksää. Olimme pelanneet melkein kaksi tuntia, jonka aikana Niall oli syönyt kahdesti ainakin. Huokaisin ja lösähdin sohvalle istumaan ja Zayn tuli viereeni ensin vähän ujostellen, mutta rentoutui sitten. Sydämmeni jätti pari lyöntiä välistä, ja ajatuksissani pidätin hengitystänikin kai vähän aikaa.
- Are you okay, Emma?, Zayn kysyi ja katsahti minuun ehkä vähän huolestuneen näköisenä. Miksi hän minusta olisi huolissaan?
- Y-yes I think so., änkytin vastaukseksi ja tunsin punastuvani. Käänsin pääni pois jottei Zayn tai muut olisivat sitä huomanneet. Okei, myönnettäköön, olin ehkä ihan vähän ihastunut Zayniin, mutta vain vähän. Kosketin nenänvarttani, turvotus oli laskenut ja se näytti jopa lähes normaalilta, mutta päätäni jomotti yhä vähäsen.
- I'm hungry., Niall sanoi, nousi sohvalta ja meni keittiöön.
- AGAIN?!, Maria huudahti leikkisästi ja nauroi. Niall ei vastannut mitään. Juuri silloin puhelimeni soi. Katsoin soittajaa, se oli äiti, huokaisin ja nousin sohvalta.
- Moi!, sanoin mahdollisimman pirteällä äänellä, ettei äiti olisi alkanut hössöttämään ja kyselemään, miksi kuulostin sairaalta. Menin Sannan huoneeseen ja suljin oven, muut jäivät sohvalle töllöttämään jotain ohjelmaa telkkarista.
- Missäs sinä olet sen siskosi kanssa?, äiti kysyi sanomatta edes moi. Hänen äänensävynsä oli uhkaava, mutta jotenkin surullinen. Ongelmia siis tiedossa varmaankin.
- Sannalla, oltiin yötä tääl., vastasin totuudenmukaisesti kuitenkaan mainitsematta keikasta mitään, emmehän olisi edes saaneet sinne mennä.
- Hm, vai niin. Nyt on kuitenkin niin, että mumminne on joutunut sairaalaan, ja...-
- MITÄ? MIKS? MILLON?!, huusin puhelimeen. Siellä oli hetki hiljaista. Sitten äiti henkäisi syvään ja jatkoi.
- Tänään aamulla, hän oli kastelemassa pihalla kukkiaan ja varmaankin kompastui johonkin. Ohikulkija oli kuulemma huomannut ja soittanut ambulanssin, kun mummi vain makasi maassa., äiti sanoi itkuisesti. Oli vähällä etten purskahtanut itkuun, mummi oli silti rakas vaikken aina hänestä pitänytkään. En pystynyt vastaamaan mitään, joten äiti jatkoi:
- Sillä on varmaan aivoverenvuoto, lääkäri soitti ja kertoi., äiti sanoi ja piti vähän taukoa.
- Että ei ole varmaa, selviääkö hän...
- Voi ei..., pystyin vain henkäisemään.
- Ajattelin vain ilmoittaa, että tiedät., äiti sanoi lopuksi.
- Se oli mun vika..., aloitin.
- Ei, kulta pieni, se ei ollut sinun vikasi. Älä ajattele noin.
- Oli se! Jos me oltais Marian kanssa oltu siellä se yö... Me oltais voitu kastella ne kukat ja...
- Ei ei, ette olisi voineet estää tapahtumia mitenkään, ja tiedän ettette olisi halunneet kastella niitä kukkia., äiti sanoi.
- Mutta minun pitää nyt lopettaa, voitte olla siellä toisen yön jos haluatte., hän sanoi
- Okei... Moikka sit..., sanoin ja lopetin. Puhelin tippui kädestäni ja hautasin kasvot käsiini, itkin. Mitä jos mummi kuolisi? Kaikki syyttäisivät minua ja Mariaa, vaikka äiti olikin väittänyt toista... Mitä jos... Kuulin huoneen oven raottuvan ja askelten tulevan kohti. Vilkaisin ylös, se oli Zayn. Hän istuutui viereeni sängylle ja kietoi kätensä ympärilleni.
- Why you cry?, hän kysyi hiljaa. Kohotin katseeni mutten voinut katsoa häntä, tuijotin vain poissaolevana seiniä. En vastannut, painauduin vain Zayniä vasten ja halasin. Hän oli lämmin ja turvallinen, mutten pystynyt lopettamaan itkemistä.
- Please don't cry, because otherwise I start to cry also.., Zayn pyysi ja halasin tiukemmin.
- My grandma..., aloitin, mutten saanut enempää suustani.
- Yeah, what about her?
- She is in the hospital...
- Oh, I'm sorry..., Zayn sanoi lohduttavasti.
- She fell to the home yard this morning ... The doctor told to my mother that she is a cerebral haemorrhage..., sanoin. Zayn nyökkäsi hiljaisena.
- I'm so sorry about that..., Hän lopulta sanoi melkein kuiskaten.
- Why you are sorry?, kysyin ihmetellen.
- Cause... I am, I don't know why but I'm just., hän sanoi ja nousi ylös ja veti minutin, halasi vielä kerran ja oli lähtemässä jo olohuoneeseen, mutta vedin hänet takaisin.
- Zayn, don't go... I don't want to leave yet..., sanoin ja katsoin häntä suoraan silmiin.
- Okay, then I stay here., hän sanoi ja istui takaisin sängylle. Juttelimme pitkään kaikesta mahdollisesta, kunnes tunsin oloni jo paremmaksi.
- Now we can go, I have a better feeling..., sanoin vain ja nousin, ja Zayn otti kädestäni kiinni ja menimme olohuoneeseen muiden luokse. Kaikki katsoivat meitä.
- Are you cried, Emma?, Maria kysyi huolestuneena.
- Let me explain to you sometimes, but now we can watch a movie!, sanoin ja koitin kuulostaa pirteämmältä mitä olinkaan.
- Yeah!, muut huudahtivat ja minäkin unohdin huoleni miltei heti.
-------------------------------------------------------------------
sorry täst tuli vähän lyhyt koska en saanu olla kauhee pitkää koneel enkä jaksa nyt laittaa kuvii ku en oo ettiny mitää hyvii valmiiks, mut toivottavast tykkäsitte :>>
Olimme vihdoin pelanneet tarpeeksi totuutta ja tehtävää, ja kun vilkaisin kännykkäni kelloa, se näytti puoli yhdeksää. Olimme pelanneet melkein kaksi tuntia, jonka aikana Niall oli syönyt kahdesti ainakin. Huokaisin ja lösähdin sohvalle istumaan ja Zayn tuli viereeni ensin vähän ujostellen, mutta rentoutui sitten. Sydämmeni jätti pari lyöntiä välistä, ja ajatuksissani pidätin hengitystänikin kai vähän aikaa.
- Are you okay, Emma?, Zayn kysyi ja katsahti minuun ehkä vähän huolestuneen näköisenä. Miksi hän minusta olisi huolissaan?
- Y-yes I think so., änkytin vastaukseksi ja tunsin punastuvani. Käänsin pääni pois jottei Zayn tai muut olisivat sitä huomanneet. Okei, myönnettäköön, olin ehkä ihan vähän ihastunut Zayniin, mutta vain vähän. Kosketin nenänvarttani, turvotus oli laskenut ja se näytti jopa lähes normaalilta, mutta päätäni jomotti yhä vähäsen.
- I'm hungry., Niall sanoi, nousi sohvalta ja meni keittiöön.
- AGAIN?!, Maria huudahti leikkisästi ja nauroi. Niall ei vastannut mitään. Juuri silloin puhelimeni soi. Katsoin soittajaa, se oli äiti, huokaisin ja nousin sohvalta.
- Moi!, sanoin mahdollisimman pirteällä äänellä, ettei äiti olisi alkanut hössöttämään ja kyselemään, miksi kuulostin sairaalta. Menin Sannan huoneeseen ja suljin oven, muut jäivät sohvalle töllöttämään jotain ohjelmaa telkkarista.
- Missäs sinä olet sen siskosi kanssa?, äiti kysyi sanomatta edes moi. Hänen äänensävynsä oli uhkaava, mutta jotenkin surullinen. Ongelmia siis tiedossa varmaankin.
- Sannalla, oltiin yötä tääl., vastasin totuudenmukaisesti kuitenkaan mainitsematta keikasta mitään, emmehän olisi edes saaneet sinne mennä.
- Hm, vai niin. Nyt on kuitenkin niin, että mumminne on joutunut sairaalaan, ja...-
- MITÄ? MIKS? MILLON?!, huusin puhelimeen. Siellä oli hetki hiljaista. Sitten äiti henkäisi syvään ja jatkoi.
- Tänään aamulla, hän oli kastelemassa pihalla kukkiaan ja varmaankin kompastui johonkin. Ohikulkija oli kuulemma huomannut ja soittanut ambulanssin, kun mummi vain makasi maassa., äiti sanoi itkuisesti. Oli vähällä etten purskahtanut itkuun, mummi oli silti rakas vaikken aina hänestä pitänytkään. En pystynyt vastaamaan mitään, joten äiti jatkoi:
- Sillä on varmaan aivoverenvuoto, lääkäri soitti ja kertoi., äiti sanoi ja piti vähän taukoa.
- Että ei ole varmaa, selviääkö hän...
- Voi ei..., pystyin vain henkäisemään.
- Ajattelin vain ilmoittaa, että tiedät., äiti sanoi lopuksi.
- Se oli mun vika..., aloitin.
- Ei, kulta pieni, se ei ollut sinun vikasi. Älä ajattele noin.
- Oli se! Jos me oltais Marian kanssa oltu siellä se yö... Me oltais voitu kastella ne kukat ja...
- Ei ei, ette olisi voineet estää tapahtumia mitenkään, ja tiedän ettette olisi halunneet kastella niitä kukkia., äiti sanoi.
- Mutta minun pitää nyt lopettaa, voitte olla siellä toisen yön jos haluatte., hän sanoi
- Okei... Moikka sit..., sanoin ja lopetin. Puhelin tippui kädestäni ja hautasin kasvot käsiini, itkin. Mitä jos mummi kuolisi? Kaikki syyttäisivät minua ja Mariaa, vaikka äiti olikin väittänyt toista... Mitä jos... Kuulin huoneen oven raottuvan ja askelten tulevan kohti. Vilkaisin ylös, se oli Zayn. Hän istuutui viereeni sängylle ja kietoi kätensä ympärilleni.
- Why you cry?, hän kysyi hiljaa. Kohotin katseeni mutten voinut katsoa häntä, tuijotin vain poissaolevana seiniä. En vastannut, painauduin vain Zayniä vasten ja halasin. Hän oli lämmin ja turvallinen, mutten pystynyt lopettamaan itkemistä.
- Please don't cry, because otherwise I start to cry also.., Zayn pyysi ja halasin tiukemmin.
- My grandma..., aloitin, mutten saanut enempää suustani.
- Yeah, what about her?
- She is in the hospital...
- Oh, I'm sorry..., Zayn sanoi lohduttavasti.
- She fell to the home yard this morning ... The doctor told to my mother that she is a cerebral haemorrhage..., sanoin. Zayn nyökkäsi hiljaisena.
- I'm so sorry about that..., Hän lopulta sanoi melkein kuiskaten.
- Why you are sorry?, kysyin ihmetellen.
- Cause... I am, I don't know why but I'm just., hän sanoi ja nousi ylös ja veti minutin, halasi vielä kerran ja oli lähtemässä jo olohuoneeseen, mutta vedin hänet takaisin.
- Zayn, don't go... I don't want to leave yet..., sanoin ja katsoin häntä suoraan silmiin.
- Okay, then I stay here., hän sanoi ja istui takaisin sängylle. Juttelimme pitkään kaikesta mahdollisesta, kunnes tunsin oloni jo paremmaksi.
- Now we can go, I have a better feeling..., sanoin vain ja nousin, ja Zayn otti kädestäni kiinni ja menimme olohuoneeseen muiden luokse. Kaikki katsoivat meitä.
- Are you cried, Emma?, Maria kysyi huolestuneena.
- Let me explain to you sometimes, but now we can watch a movie!, sanoin ja koitin kuulostaa pirteämmältä mitä olinkaan.
- Yeah!, muut huudahtivat ja minäkin unohdin huoleni miltei heti.
-------------------------------------------------------------------
sorry täst tuli vähän lyhyt koska en saanu olla kauhee pitkää koneel enkä jaksa nyt laittaa kuvii ku en oo ettiny mitää hyvii valmiiks, mut toivottavast tykkäsitte :>>
perjantai 5. lokakuuta 2012
Osa 5, You make my heart race
Maria
Katselimme Emman kanssa Sannan yllättynyttä ilmettä, kun olimme saaneet eilisen tapahtumat kerrottua(olimme siis kertoneet Sannalle vasta aamulla, koska Emma oli halunnut nukkumaan). Sanna oli myös suuri 1D fani, ja reagoi myös fanin tavoin. Leveä hymy kohosi hänen kasvoilleen kun hän pomppasi ylös nojatuolista ja näytti siltä, että olisi juuri pyörtymässä siihen paikkaan, vaikkei ollut edes nähnyt poikia toisin kuin me. Sanna ei myöskään ollut päässyt heidän keikalleen, koska hänen vanhemmillaan tai hänellä itsellään ei ollut paljoa rahaa.
-Te ootte tosi onnekkait, oikeesti!, hän sanoi ja nauroi. Oli kiva omistaa kaveri, joka ei olisi mistään kateellinen. Sanna oli aina niin iloinen ja myönteinen kaikille.
- Hah, niinhän me varmaan ollaanki, mut en tiiä nähääks niit enää..., sanoin hiukan surullisena ja Emma nyökkäili vieressä.
-Vaikka onhan ne vissiin pari viikkoo Suomessa kumminki..?, Emma sanoi ja katsoi minuun varmistuakseen asiasta.
-Niin onkii, mut jos niil on kauheesti jotai haastatteluit ja muita...
-Mennäänkö kaupungille? Ties vaikka nähtäis niitä., kysäisin, ja Sanna oli heti mukana innosta hypellen.
-Jooooo mä tahon nähä Harryn!, hän huudahti ja ryntäsi jo eteiseen. Emma makasi edelleenkin sohvalla ja näytti kipeältä.
-Entäs sä Emma?, kysyin ja katsahdin siskooni.
-Emmä oikeen tiiä... Mul on vähän huono olo, et menkää te vaan., hän myönsi hieman allapäin.
-Mut ei me ilman sua voia mennä, kun jäisit kaikesta paitsi... Jos ees nähään poikii., yritin, mutta turhaan.
-Ei, kyl te voitte mennä, mä pärjään kyllä ja teen vaikka ruokaa jos jaksan., Emma sanoi tiukemmin kuin olin ajatellutkaan, ja melkeinpä työnsi meidät ovesta ulos noustuaan ensin sohvalta.
-Ja pitäkää hauskaa!, hän huusi peräämme ja pamautti oven kiinni.
Päätimme ensiksi lähteä läheiseen puistoon, ihan vain kävelemään. En ollut nähnyt Sannaa aikoihin, joten kerrottavaa oli paljon. Kun olimme kävelleet vähän aikaa melko rauhalliseen tahtiin, kuulin tutun äänen takaamme.
-Hi, Maria!
Käännyin ja näin Zaynin hymyilevät kasvot ensimmäisenä. Vähän matkan päässä olivat muutkin.
-Oh, hi boys! Nice to see you again!, melkein hihkuin, ja kun vilkaisin Sannaan, huomasin että hän oli jähmettynyt paikalleen hymy korvissa asti ja valkoiset hampaat välkkyen. Hänen vaaleanruskeat, ohuet hiuksensa oli kietaistu poninhännälle ja nyt tuuli liehutti niitä kevyesti ilmassa.
Muutkin pojat saavuttivat meidät ja vilkaisin Zayniin, joka edelleenkin hymyili suloista hymyään. Hänellä oli niin kauniit silmät... Mutta Niallilla oli kauniimmat, ainakin minun mielestäni.
-How are you?, Harry kysyi meiltä, tai varmaankin enemmän minulta, mutta kuitenkin.
-I'm fine, you?, vastasin, ja vilkaisin nopeasti Sannaa, joka edelleenkin tuijotti poikia suu auki sanomatta sanaakaan.
Liam viisaana avasi suunsa ja katsoi Sannaan, joka edelleenkin tuijotti heitä.
- Hi, who you are?, Liam kysyi hymyillen ystävältäni. Sanna oli hiljaa, joten tökkäsin häntä kyynärpäällä kylkeen, ja sain palkinnoksi vihaisen katseen, joka sittemmin siirtyi takaisin poikiin.
-Ah, I-I'm Sanna..., hän änkytti ja tirskahdin. Taas vihainen mulkaisu minuun.
Harry käänsi nyt katseensa Zaynistä, jonka kanssa oli jutellut, Sannaan ja virnisti.
- Nice to meet you, Sanna. I'm Harry., hän sanoi ja väläytti valloittavaa hymyään. Minua nauratti Harryn tapa ääntää ystäväni nimi, se kuulosti enemmänkin Sanalta tai Sanjalta kuin Sannalta, mutta pääasia että hän ymmärsi sen.
Sanna näytti siltä kuin olisi saanut sydänkohtauksen sille punaisella sekunnilla, kun Harry katsoi häneen.
- I... I know it. And nice to meet you too, Harry..., Sanna kangerteli ja oli muissa maailmoissa. Vasta silloin huomasin, ettei Louis ollut puhunut vielä yhtään, ja näytti muutenkin vähän kireältä. Kurtistin kulmiani ja katsoin tutkivasti Louisiin.
-Why Louis is about feeling down?, kuiskasin Zaynille
- He and Eleanor had a dispute a couple of days ago, and since then he has been like that., Zayn sanoi ja katsoi hieman säälien Louista.
- Too bad, they are so cute couple..., sanoin hieman surullisena.
-Yeah, Zayn tyytyi vain myöntämään. Kun siirsin katseeni muihin, huomasin Niallin katsoneen minua, mutta nyt hän käänsi nopeasti katseensa pois. Huomasin hänen olevan hiukan punainen. Hymyilin itsekseni, Niall oli niin hassu.
- Where's Emma?, Zayn kysyi yhtäkkiä, ja katsoi minuun kysyvästi. Olin ihan unohtanut siskoni jo.
- She is at home... Or actually Sanna's home, but anyway.
- Why she isn't here?, Zayn kysyi ihmetellen.
-'Cause she felt sick, if you know what I mean..., sanoin ja potkin soratieltä kiviä nurmikolle.
-Oh... But if you don't mind, we could go say hello. So, if she isn't very sick..., Louis ehdotti kuultuaan keskustelumme. Olin helpottunut että hänkin puhui jotain.
-Yeah, that's good idea!, Niall ja Liam sanoivat yhtä aikaa.
- So, we go then, if you haven't busy for this day?, kysyin pojilta.
- No, we haven't busy for this day., Harry sanoi ja niin lähdimme kävelemään kohti Sannan taloa. Emma saisi elämänsä yllätyksen.
Emma
Kun Sanna ja Maria olivat lähteneet, nukahdin melkein heti. Heräsin vähän ajan päästä siihen, että tiputin kännykkäni lattialle sohvan käsinojalta, ja sitä takaisin onkiessani satuin vilkaisemaan kelloa. Se näytti kohta puolta päivää. Ihmettelin vähän, missä Maria ja Sanna viipyivät, olivat kohta olleet kävelyllään puolitoista tuntia. No, päätin kuitenkin vähän yrittää tehdä jotain, joten vaihdoin vaatteet, harjasin hiukset ja pesin hampaat. Meikkaamaan en jaksanut alkaa, eihän tänne mitään vieraitakaan tänään tulisi, joten ihan sama. Kun istuin sohvalle levähtämään, kuulin oven käyvän.
-Moi Emma!, kuulin Sannan huutavan.
-Mooi! Miks teil meni noi pitkää? Näitteks te poikii?, kyselin. Kuulin Marian hihittävän eteisessä.
- Yeah! And they came here!, Maria huusi ja kurkkasi eteisestä.
-WHAT!?, huudahdin. Eihän minulla ollut edes meikkiä!
- After all, I don't have any make up! You could even announce!, huusin sohvalta, ja kun käännyin eteisen suuntaan, huomasin poikien todella olevan täällä.
- You don't need make up, you're still beautiful., Zayn sanoi ja hymyili. Hymyilin takaisin ja Louis virnisti Zaynin takana.
- Don't grinning there, Louis! We're just friends., Zayn sanoi kun huomasi Louiksen kiusoittelevan virneen. Sydämeni heitti volttia rinnassani, Zayn oli sanonut minua kauniiksi... Ja että olisimme ystäviä... Virnistin Louikselle takaisin, ja näytin kieltä. Sillä välin Maria oli esitellyt muille vähän Sannan taloa, kun Sanna taas puuhasi keittiössä ja laittoi ilmeisesti jotain ruokaa. Hän oli sanonut, että hänen vanhempansa eivät olisi kotona tänään ollenkaan, ja huomennakin vain illan, joten poikien ei tarvitsisi vielä lähteä.
- You have a nice house., Harry sai sanotuksi kun istuutui melko ison kulmasohvan toiseen päähän. Sanna lauloi keittiössä I Wish:iä.
-What are you doing, Sanna? Maria kysyi.
-OH HOW I WISH THAT WAS ME!!!, Sanna vastasi.
- I will make food for you., hän jatkoi heti perään. Kaikki repesivät nauramaan, erityisesti Niall, joka piteli mahaansa naama punaisena ja tippui lopulta lattialle. Nauroimme vielä kovempaa, ja Sanna tuli keittiön ovelle ihmettelemään.
-Why you guys laughing?, hän kysyi. Me vain nauroimme, kun emme pystyneet mitään vastaamaankaan. Niall kieriskeli edelleenkin lattialla ja nauroi hullun lailla. Sannaakin alkoi naurattaa, ja kohta nauroimme kaikki kuorossa. Vihdoin, kymmenen minuutin hekotuksen jälkeen Niallkin lopetti.
-I'm hungry., hän sanoi.
-You're always hungry., Louis lisäsi ja tirskahdin.
-So what?, Niall kysyi ja marssi keittiöön.
-When food is ready?, kuulin hänen kysyvän Sannalta.
-Now!, Sanna huusi ovelta kaikille.
- What's for dinner?, Liam kysyi.
-Pea soup., Sanna sanoi, ja ojensi Liamille haarukan.
-No spoons for me, no spooooons, never spoooooooooooooooons, I don't want spooooons... , Liam lauleskeli, ja Sanna naurahti.
-I know, Liam, I know it. You hate spoooooooooons!, Sanna sanoi ja matki Liamin tapaa sanoa "spoons".
- And I know that you know I hate spoons., Liam sanoi ja virnisti, alkoi sitten haarukoida hernesoppaansa. Se näytti aika epätoivoiselta, mutta Liamia se ei kai haitannut, että hän söi vähän hitaammin kuin muut.
Liam tuli olohuoneeseen vähän myöhemmin kuin muut, muttemme antaneet sen haitata, jokainenhan tietää, ettei hernekeiton syöminen haarukalla ollut kovin helppoa tai nopeaa. Huomasin Louiksen kirjoittavan keskittyneenä tekstiviestiä. Hän näytti huolestuneelta myös saadessaan vastauksen. Hän jutteli varmasti Eleanorin kanssa.
-Who sent you a message, Lou?, Niall kysyi.
-Eleanor., Louis vastasi edelleen katse kiinni saamassaan viestissä.
-What did she say?
- I don't want to talk about it now., Louis sanoin ja näytti surulliselta. Hänen toisella puolellaan istuva Harry halasi häntä.
-What did she say?, Harry kysyi kysymyksen uudestaan, tällä kertaa kuiskaten. Louis näytti hänelle viestin, ja Harry nyökkäsi synkän näköisenä. Sitten Louis nousi ja meni ulkoterassille. Harry nousi kans ja oli lähdössä perään, mutta tartuin häntä kädestä ja estin menemästä. Harry katsoi minuun kysysvästi.
- Maybe he wants to be alone for a while., sanoin, ja Harry nyökkäsi käyden takaisin istumaan. Kun Louis tuli hetken päästä takaisin, katsoimme häntä kysyvästi.
-Nothing new., hän vain sanoi ja lösähti sohvalle istumaan. Olin huolissani hänestä ja Eleanorista... Louis murtuisi täysin jos Eleanor jättäisi hänet ja vielä nyt, kun he olivat Suomessa.
-I'm bored., Harry totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.
-Yeah, Liam myönteli.
-So, what we do?, Maria kysäisi.
-Truth or dare!, minä ja Sanna huudahdettiin yhteen ääneen.
Pojat olivat samaa mieltä, joten pelasimme siis totuutta ja tehtävää. Minä pyöräytin pulloa ja se osui Zayniin.
-Truth or dare, Zayn?
- Truth, hän vastasi nopeasti.
-Do you like the girl from any sense?
- Yes, I like., Zayn vastasi hymyillen, ja sai kaikki muut katsomaan ensin toisiaan ja sitten häntä.
- What is that girl's name?, Louis kysyi yhtä aikaa minun kanssani.
- It's a secret!, Zayn kuiskasi mystisenä ja vilkaisi minua niillä kauniilla silmillään. Hymyilin. Seuraavaksi pullo osui Mariaan. Hän valitsi tehtävän.
- Hugs to any person who you want to hug., Louis sanoi ja virnisti. Maria halasi vieressään olevaa Niallia, ja Niall häntä.
-Awwww!, me kaikki henkäisimme.
- You're so cute couple!, Louis sanoi ja katsoi heitä hymyillen.
- We're not couple! Just friends., sanoin ja Louis nauroi.
-What?, Niall kysyi nauraen.
- Hahaha you're not couple? Are you kidding me?
- Really, we're not couple.., sanoin naurahtaen. Louis katsoi edelleen epäilevästi.
- Seriously, Louis!, sanoin edelleenkin nauraen. Niin emme olleet mikään pari... Ainakaan vielä.
-----------------------------------------------------------------------
Nyt vähän pitempi ku edellinen oli lyhyt =)) ja tiiän et enkun lauseis varmaa virheit mut whatever jos kummikii tajuutte mitä siin puhutaa :)
Katselimme Emman kanssa Sannan yllättynyttä ilmettä, kun olimme saaneet eilisen tapahtumat kerrottua(olimme siis kertoneet Sannalle vasta aamulla, koska Emma oli halunnut nukkumaan). Sanna oli myös suuri 1D fani, ja reagoi myös fanin tavoin. Leveä hymy kohosi hänen kasvoilleen kun hän pomppasi ylös nojatuolista ja näytti siltä, että olisi juuri pyörtymässä siihen paikkaan, vaikkei ollut edes nähnyt poikia toisin kuin me. Sanna ei myöskään ollut päässyt heidän keikalleen, koska hänen vanhemmillaan tai hänellä itsellään ei ollut paljoa rahaa.
-Te ootte tosi onnekkait, oikeesti!, hän sanoi ja nauroi. Oli kiva omistaa kaveri, joka ei olisi mistään kateellinen. Sanna oli aina niin iloinen ja myönteinen kaikille.
- Hah, niinhän me varmaan ollaanki, mut en tiiä nähääks niit enää..., sanoin hiukan surullisena ja Emma nyökkäili vieressä.
-Vaikka onhan ne vissiin pari viikkoo Suomessa kumminki..?, Emma sanoi ja katsoi minuun varmistuakseen asiasta.
-Niin onkii, mut jos niil on kauheesti jotai haastatteluit ja muita...
-Mennäänkö kaupungille? Ties vaikka nähtäis niitä., kysäisin, ja Sanna oli heti mukana innosta hypellen.
-Jooooo mä tahon nähä Harryn!, hän huudahti ja ryntäsi jo eteiseen. Emma makasi edelleenkin sohvalla ja näytti kipeältä.
-Entäs sä Emma?, kysyin ja katsahdin siskooni.
-Emmä oikeen tiiä... Mul on vähän huono olo, et menkää te vaan., hän myönsi hieman allapäin.
-Mut ei me ilman sua voia mennä, kun jäisit kaikesta paitsi... Jos ees nähään poikii., yritin, mutta turhaan.
-Ei, kyl te voitte mennä, mä pärjään kyllä ja teen vaikka ruokaa jos jaksan., Emma sanoi tiukemmin kuin olin ajatellutkaan, ja melkeinpä työnsi meidät ovesta ulos noustuaan ensin sohvalta.
-Ja pitäkää hauskaa!, hän huusi peräämme ja pamautti oven kiinni.
Päätimme ensiksi lähteä läheiseen puistoon, ihan vain kävelemään. En ollut nähnyt Sannaa aikoihin, joten kerrottavaa oli paljon. Kun olimme kävelleet vähän aikaa melko rauhalliseen tahtiin, kuulin tutun äänen takaamme.
-Hi, Maria!
Käännyin ja näin Zaynin hymyilevät kasvot ensimmäisenä. Vähän matkan päässä olivat muutkin.
-Oh, hi boys! Nice to see you again!, melkein hihkuin, ja kun vilkaisin Sannaan, huomasin että hän oli jähmettynyt paikalleen hymy korvissa asti ja valkoiset hampaat välkkyen. Hänen vaaleanruskeat, ohuet hiuksensa oli kietaistu poninhännälle ja nyt tuuli liehutti niitä kevyesti ilmassa.
Muutkin pojat saavuttivat meidät ja vilkaisin Zayniin, joka edelleenkin hymyili suloista hymyään. Hänellä oli niin kauniit silmät... Mutta Niallilla oli kauniimmat, ainakin minun mielestäni.
-How are you?, Harry kysyi meiltä, tai varmaankin enemmän minulta, mutta kuitenkin.
-I'm fine, you?, vastasin, ja vilkaisin nopeasti Sannaa, joka edelleenkin tuijotti poikia suu auki sanomatta sanaakaan.
Liam viisaana avasi suunsa ja katsoi Sannaan, joka edelleenkin tuijotti heitä.
- Hi, who you are?, Liam kysyi hymyillen ystävältäni. Sanna oli hiljaa, joten tökkäsin häntä kyynärpäällä kylkeen, ja sain palkinnoksi vihaisen katseen, joka sittemmin siirtyi takaisin poikiin.
-Ah, I-I'm Sanna..., hän änkytti ja tirskahdin. Taas vihainen mulkaisu minuun.
Harry käänsi nyt katseensa Zaynistä, jonka kanssa oli jutellut, Sannaan ja virnisti.
- Nice to meet you, Sanna. I'm Harry., hän sanoi ja väläytti valloittavaa hymyään. Minua nauratti Harryn tapa ääntää ystäväni nimi, se kuulosti enemmänkin Sanalta tai Sanjalta kuin Sannalta, mutta pääasia että hän ymmärsi sen.
Sanna näytti siltä kuin olisi saanut sydänkohtauksen sille punaisella sekunnilla, kun Harry katsoi häneen.
- I... I know it. And nice to meet you too, Harry..., Sanna kangerteli ja oli muissa maailmoissa. Vasta silloin huomasin, ettei Louis ollut puhunut vielä yhtään, ja näytti muutenkin vähän kireältä. Kurtistin kulmiani ja katsoin tutkivasti Louisiin.
-Why Louis is about feeling down?, kuiskasin Zaynille
- He and Eleanor had a dispute a couple of days ago, and since then he has been like that., Zayn sanoi ja katsoi hieman säälien Louista.
- Too bad, they are so cute couple..., sanoin hieman surullisena.
-Yeah, Zayn tyytyi vain myöntämään. Kun siirsin katseeni muihin, huomasin Niallin katsoneen minua, mutta nyt hän käänsi nopeasti katseensa pois. Huomasin hänen olevan hiukan punainen. Hymyilin itsekseni, Niall oli niin hassu.
- Where's Emma?, Zayn kysyi yhtäkkiä, ja katsoi minuun kysyvästi. Olin ihan unohtanut siskoni jo.
- She is at home... Or actually Sanna's home, but anyway.
- Why she isn't here?, Zayn kysyi ihmetellen.
-'Cause she felt sick, if you know what I mean..., sanoin ja potkin soratieltä kiviä nurmikolle.
-Oh... But if you don't mind, we could go say hello. So, if she isn't very sick..., Louis ehdotti kuultuaan keskustelumme. Olin helpottunut että hänkin puhui jotain.
-Yeah, that's good idea!, Niall ja Liam sanoivat yhtä aikaa.
- So, we go then, if you haven't busy for this day?, kysyin pojilta.
- No, we haven't busy for this day., Harry sanoi ja niin lähdimme kävelemään kohti Sannan taloa. Emma saisi elämänsä yllätyksen.
Emma
Kun Sanna ja Maria olivat lähteneet, nukahdin melkein heti. Heräsin vähän ajan päästä siihen, että tiputin kännykkäni lattialle sohvan käsinojalta, ja sitä takaisin onkiessani satuin vilkaisemaan kelloa. Se näytti kohta puolta päivää. Ihmettelin vähän, missä Maria ja Sanna viipyivät, olivat kohta olleet kävelyllään puolitoista tuntia. No, päätin kuitenkin vähän yrittää tehdä jotain, joten vaihdoin vaatteet, harjasin hiukset ja pesin hampaat. Meikkaamaan en jaksanut alkaa, eihän tänne mitään vieraitakaan tänään tulisi, joten ihan sama. Kun istuin sohvalle levähtämään, kuulin oven käyvän.
-Moi Emma!, kuulin Sannan huutavan.
-Mooi! Miks teil meni noi pitkää? Näitteks te poikii?, kyselin. Kuulin Marian hihittävän eteisessä.
- Yeah! And they came here!, Maria huusi ja kurkkasi eteisestä.
-WHAT!?, huudahdin. Eihän minulla ollut edes meikkiä!
- After all, I don't have any make up! You could even announce!, huusin sohvalta, ja kun käännyin eteisen suuntaan, huomasin poikien todella olevan täällä.
- You don't need make up, you're still beautiful., Zayn sanoi ja hymyili. Hymyilin takaisin ja Louis virnisti Zaynin takana.
- Don't grinning there, Louis! We're just friends., Zayn sanoi kun huomasi Louiksen kiusoittelevan virneen. Sydämeni heitti volttia rinnassani, Zayn oli sanonut minua kauniiksi... Ja että olisimme ystäviä... Virnistin Louikselle takaisin, ja näytin kieltä. Sillä välin Maria oli esitellyt muille vähän Sannan taloa, kun Sanna taas puuhasi keittiössä ja laittoi ilmeisesti jotain ruokaa. Hän oli sanonut, että hänen vanhempansa eivät olisi kotona tänään ollenkaan, ja huomennakin vain illan, joten poikien ei tarvitsisi vielä lähteä.
- You have a nice house., Harry sai sanotuksi kun istuutui melko ison kulmasohvan toiseen päähän. Sanna lauloi keittiössä I Wish:iä.
-What are you doing, Sanna? Maria kysyi.
-OH HOW I WISH THAT WAS ME!!!, Sanna vastasi.
- I will make food for you., hän jatkoi heti perään. Kaikki repesivät nauramaan, erityisesti Niall, joka piteli mahaansa naama punaisena ja tippui lopulta lattialle. Nauroimme vielä kovempaa, ja Sanna tuli keittiön ovelle ihmettelemään.
-Why you guys laughing?, hän kysyi. Me vain nauroimme, kun emme pystyneet mitään vastaamaankaan. Niall kieriskeli edelleenkin lattialla ja nauroi hullun lailla. Sannaakin alkoi naurattaa, ja kohta nauroimme kaikki kuorossa. Vihdoin, kymmenen minuutin hekotuksen jälkeen Niallkin lopetti.
-I'm hungry., hän sanoi.
-You're always hungry., Louis lisäsi ja tirskahdin.
-So what?, Niall kysyi ja marssi keittiöön.
-When food is ready?, kuulin hänen kysyvän Sannalta.
-Now!, Sanna huusi ovelta kaikille.
- What's for dinner?, Liam kysyi.
-Pea soup., Sanna sanoi, ja ojensi Liamille haarukan.
-No spoons for me, no spooooons, never spoooooooooooooooons, I don't want spooooons... , Liam lauleskeli, ja Sanna naurahti.
-I know, Liam, I know it. You hate spoooooooooons!, Sanna sanoi ja matki Liamin tapaa sanoa "spoons".
- And I know that you know I hate spoons., Liam sanoi ja virnisti, alkoi sitten haarukoida hernesoppaansa. Se näytti aika epätoivoiselta, mutta Liamia se ei kai haitannut, että hän söi vähän hitaammin kuin muut.
Liam tuli olohuoneeseen vähän myöhemmin kuin muut, muttemme antaneet sen haitata, jokainenhan tietää, ettei hernekeiton syöminen haarukalla ollut kovin helppoa tai nopeaa. Huomasin Louiksen kirjoittavan keskittyneenä tekstiviestiä. Hän näytti huolestuneelta myös saadessaan vastauksen. Hän jutteli varmasti Eleanorin kanssa.
-Who sent you a message, Lou?, Niall kysyi.
-Eleanor., Louis vastasi edelleen katse kiinni saamassaan viestissä.
-What did she say?
- I don't want to talk about it now., Louis sanoin ja näytti surulliselta. Hänen toisella puolellaan istuva Harry halasi häntä.
-What did she say?, Harry kysyi kysymyksen uudestaan, tällä kertaa kuiskaten. Louis näytti hänelle viestin, ja Harry nyökkäsi synkän näköisenä. Sitten Louis nousi ja meni ulkoterassille. Harry nousi kans ja oli lähdössä perään, mutta tartuin häntä kädestä ja estin menemästä. Harry katsoi minuun kysysvästi.
- Maybe he wants to be alone for a while., sanoin, ja Harry nyökkäsi käyden takaisin istumaan. Kun Louis tuli hetken päästä takaisin, katsoimme häntä kysyvästi.
-Nothing new., hän vain sanoi ja lösähti sohvalle istumaan. Olin huolissani hänestä ja Eleanorista... Louis murtuisi täysin jos Eleanor jättäisi hänet ja vielä nyt, kun he olivat Suomessa.
-I'm bored., Harry totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.
-Yeah, Liam myönteli.
-So, what we do?, Maria kysäisi.
-Truth or dare!, minä ja Sanna huudahdettiin yhteen ääneen.
Pojat olivat samaa mieltä, joten pelasimme siis totuutta ja tehtävää. Minä pyöräytin pulloa ja se osui Zayniin.
-Truth or dare, Zayn?
- Truth, hän vastasi nopeasti.
-Do you like the girl from any sense?
- Yes, I like., Zayn vastasi hymyillen, ja sai kaikki muut katsomaan ensin toisiaan ja sitten häntä.
- What is that girl's name?, Louis kysyi yhtä aikaa minun kanssani.
- It's a secret!, Zayn kuiskasi mystisenä ja vilkaisi minua niillä kauniilla silmillään. Hymyilin. Seuraavaksi pullo osui Mariaan. Hän valitsi tehtävän.
- Hugs to any person who you want to hug., Louis sanoi ja virnisti. Maria halasi vieressään olevaa Niallia, ja Niall häntä.
-Awwww!, me kaikki henkäisimme.
- You're so cute couple!, Louis sanoi ja katsoi heitä hymyillen.
- We're not couple! Just friends., sanoin ja Louis nauroi.
-What?, Niall kysyi nauraen.
- Hahaha you're not couple? Are you kidding me?
- Really, we're not couple.., sanoin naurahtaen. Louis katsoi edelleen epäilevästi.
- Seriously, Louis!, sanoin edelleenkin nauraen. Niin emme olleet mikään pari... Ainakaan vielä.
Nyt vähän pitempi ku edellinen oli lyhyt =)) ja tiiän et enkun lauseis varmaa virheit mut whatever jos kummikii tajuutte mitä siin puhutaa :)
torstai 4. lokakuuta 2012
Osa 4, That's not me
----------------------------------------------
Joo, eli kirjotan nyt ne keskustelut poikie kans enkuks :)
----------------------------------------------
Emma
Kun heräsin seuraavan kerran, en ensin tajunnut missä olin. Kirkkaat valot häikäisivät silmissä, päätä jomotti ja nenäni tuntui oudon isolta. Nostin kättäni hiukan ja kosketin nenääni, se oli turvonnut paksuksi ja oli kosketusarka.
-Auts..., sanoin ja käänsin kylkeäni. Huomasin jonkun hahmon sohvan -jolla siis makasin- vieressä, säpsähdin ja nousin nopeasti istumaan, kunnes tajusin sen olevan Zayn.
-Oh, I'm sorry if I scared you... Didn't have to be., Zayn sanoi ja katsoi minua pahoittelevasti.
- It doesn't matter... But where are the others? And Maria?, kysyin ja tähysin ympärilleni vain tajutakseni, etteivät toiset tosiaankaan olleet täällä.
-They are in a market., Zayn vastasi hetken kuluttua.
-And Maria is..?
-In the market, with boys., Zayn jatkoi.
-Oh my...
-What's now?., Zayn katsoi minuun kysyvästi.
-Nothing...I just thought, how amazing is that we just met you, and we talk now here ... Where are we?, kysyin kun tajusin etten edelleenkään tiennyt missä olimme.
-And why you are here with me, don't with others?, jatkoin. Zayn naurahti ja mietti hetken.
-Because Maria said that I need to stay here to watch you., hän sanoi ja hymyili. Ah, nuo silmät... Ne olivat vielä kauniimmat mitä kuvissa... Unohduin katsomaan Zayniä hetkeksi.
-Why you staring at me?, hän kysyi kummissaan ja jatkoi; -And we're behind the stage.
-Ehm, nothing, I just... Think. And okay..., vastasin takellellen ja käänsin hieman nolona katseeni pois. Zayn vain hymyili valloittavaa hymyään. Vasta silloin tajusin että päätäni edelleenkin koski, eivätkä kirkkaat valot parantaneet asiaa yhtään. Zaynkin taisi huomata sen ja katsahti hieman huolestuneen näköisenä minuun.
-Are you okay?, hän kysyi
-Yeah.. Or no, the lights are too bright, you could turn off them?, kysyin ja kävin sohvalle makaamaan.
-Sure., Zayn sanoi, nousi tuolistaan ja sammutti valot.
-Better now?
-Yea, much better., sanoin
Makasin sohvalla hetken ja olin puoliunessa ehkä viitisen minuuttia, mutta heräsin kun kuulin puhetta käytävästä. Takahuoneen ovi aukeni ja Niall ensimmäisenä änkesi sisään kantaen muovikassia, ja Maria tuli perässä. Hän näytti olevan muissa maailmoissa, mutta olisin minäkin jos pääsisin edes käymään kaupassa One Directionin kanssa. Kun Louis tuli sisälle hän katsahti ensin kummastuneena ympärilleen, ja siirsi katseensa sitten meihin.
-Why lights are off?, hän kysyi ja virnisti
-Don't grinning, Louis, we were just talking., Zayn vastasi ja risti jalkansa.
-Yyeeeeaaaaah!, Louis sanahti ja virnisti, häipyi sitten keittiöön.
-Seriously!, Zayn ja minä huusimme hänen peräänsä. Kohta Maria tuli luokseni sohvalle ja istui viereeni.
-Are you OK?
-Yes, I think so. But my head is sore.
- Poor... What's your name? Liam kysyi keittiön ovelta.
-Oh, I'm Emma, I forgot to tell you... Sorry for that., sanoin ja naurahdin.
- It's okay., Niall sanoi tulleessaan sohvalle Marian viereen mussuttamaan pizzaa. Katsoin Mariaa merkitsevästi, mutta hän vain mulkaisi takaisin ja veti hiuksensa korvansa taakse.
Zayn vilkaisi minuun ja hymyilin hänelle vähän, kunnes käänsin katseeni Mariaan, joka juuri nappasi Niallilta pizzapalan.
-Hey, it's mine!, Niall huudahti suu täynnä ruokaa ja katsoi moittivasti Mariaa.
-Well, now it is mine., Maria sanoi takaisin, haukkasi pizzastaan ja hymyili enkelimäistä hymyään, kuten aina silloin kun oli ottanut minun ruuastani ilman lupaa. Sille hymylle oli mahdotonta sanoa ei, Niallkin tyytyi vain tuhahtamaan ja suojelemaan loppua pizzaansa.
Maria
Heh, naurahdin Niallin ilmeelle kun hän tajusi ettei saisi uupuvaa pizzapalastaan takaisin vaan minä söisin sen todella.
-Don't worry Niall, you can buy a new one!, sanoin lohduttavasti ja halasin häntä. En edes tajunnut mitä olin tehnyt, mutta kun huomasin Louisin virneen punastuin vähän ja käänsin katseeni pois.
-She going red!, Louis huudahti ja osoitti minua. Emma naurahti vieressä, samoin Zayn, Harry ja Liam. Niall keskittyi edelleenkin pizzaansa, tuskin edes kuuli mitä me puhuimme.
-Aww, love in the air!, Liam huudahti ja katsoi meitä suloisesti. Pyöräytin silmiäni koska en siihen tilanteeseen juuri muuta tajunnut tehdä.
-But boys, we have to go now, soo..., sanoin ja vilkaisin Emmaa.
-Yeah, we have to go., hän säesti. Menisimme suoraan Sannalle yöksi, koska häntä ei haitannut että tulisimme myöhään yöllä. Vilkaisin kännykkäni kelloa, se näytti keskiyötä.
-Okay, we can take you to your home., Harry tarjoutui, ja muut nyökkäilivät perässä.
-We don't go home, we go to our friend, Sanna, night.
-Well, then we'll take you there., Louis jatkoi.
- Thank you, let's go!, sanoin ja nousin sohvalta. Autoin Emmankin ylös ja sitten lähdimme. Ohjeistin pojat Sannalle ja kiitimme kyydistä.
Sanna tuli ihmetellen vastaan.
-Kuka teiät toi?, hän kysyi ihmeissään
-Oota, me kerrotaan kaikki sisällä!, sanoin ja nauroin. Sanna yllättyisi takuulla!
---------------------------------------------------------------------
Tämmöstä tänään, toivottavast tykkäätte :))
Joo, eli kirjotan nyt ne keskustelut poikie kans enkuks :)
----------------------------------------------
Emma
Kun heräsin seuraavan kerran, en ensin tajunnut missä olin. Kirkkaat valot häikäisivät silmissä, päätä jomotti ja nenäni tuntui oudon isolta. Nostin kättäni hiukan ja kosketin nenääni, se oli turvonnut paksuksi ja oli kosketusarka.
-Auts..., sanoin ja käänsin kylkeäni. Huomasin jonkun hahmon sohvan -jolla siis makasin- vieressä, säpsähdin ja nousin nopeasti istumaan, kunnes tajusin sen olevan Zayn.
-Oh, I'm sorry if I scared you... Didn't have to be., Zayn sanoi ja katsoi minua pahoittelevasti.
- It doesn't matter... But where are the others? And Maria?, kysyin ja tähysin ympärilleni vain tajutakseni, etteivät toiset tosiaankaan olleet täällä.
-They are in a market., Zayn vastasi hetken kuluttua.
-And Maria is..?
-In the market, with boys., Zayn jatkoi.
-Oh my...
-What's now?., Zayn katsoi minuun kysyvästi.
-Nothing...I just thought, how amazing is that we just met you, and we talk now here ... Where are we?, kysyin kun tajusin etten edelleenkään tiennyt missä olimme.
-And why you are here with me, don't with others?, jatkoin. Zayn naurahti ja mietti hetken.
-Because Maria said that I need to stay here to watch you., hän sanoi ja hymyili. Ah, nuo silmät... Ne olivat vielä kauniimmat mitä kuvissa... Unohduin katsomaan Zayniä hetkeksi.
-Why you staring at me?, hän kysyi kummissaan ja jatkoi; -And we're behind the stage.
-Ehm, nothing, I just... Think. And okay..., vastasin takellellen ja käänsin hieman nolona katseeni pois. Zayn vain hymyili valloittavaa hymyään. Vasta silloin tajusin että päätäni edelleenkin koski, eivätkä kirkkaat valot parantaneet asiaa yhtään. Zaynkin taisi huomata sen ja katsahti hieman huolestuneen näköisenä minuun.
-Are you okay?, hän kysyi
-Yeah.. Or no, the lights are too bright, you could turn off them?, kysyin ja kävin sohvalle makaamaan.
-Sure., Zayn sanoi, nousi tuolistaan ja sammutti valot.
-Better now?
-Yea, much better., sanoin
Makasin sohvalla hetken ja olin puoliunessa ehkä viitisen minuuttia, mutta heräsin kun kuulin puhetta käytävästä. Takahuoneen ovi aukeni ja Niall ensimmäisenä änkesi sisään kantaen muovikassia, ja Maria tuli perässä. Hän näytti olevan muissa maailmoissa, mutta olisin minäkin jos pääsisin edes käymään kaupassa One Directionin kanssa. Kun Louis tuli sisälle hän katsahti ensin kummastuneena ympärilleen, ja siirsi katseensa sitten meihin.
-Why lights are off?, hän kysyi ja virnisti
-Don't grinning, Louis, we were just talking., Zayn vastasi ja risti jalkansa.
-Yyeeeeaaaaah!, Louis sanahti ja virnisti, häipyi sitten keittiöön.
-Seriously!, Zayn ja minä huusimme hänen peräänsä. Kohta Maria tuli luokseni sohvalle ja istui viereeni.
-Are you OK?
-Yes, I think so. But my head is sore.
- Poor... What's your name? Liam kysyi keittiön ovelta.
-Oh, I'm Emma, I forgot to tell you... Sorry for that., sanoin ja naurahdin.
- It's okay., Niall sanoi tulleessaan sohvalle Marian viereen mussuttamaan pizzaa. Katsoin Mariaa merkitsevästi, mutta hän vain mulkaisi takaisin ja veti hiuksensa korvansa taakse.
Zayn vilkaisi minuun ja hymyilin hänelle vähän, kunnes käänsin katseeni Mariaan, joka juuri nappasi Niallilta pizzapalan.
-Hey, it's mine!, Niall huudahti suu täynnä ruokaa ja katsoi moittivasti Mariaa.
-Well, now it is mine., Maria sanoi takaisin, haukkasi pizzastaan ja hymyili enkelimäistä hymyään, kuten aina silloin kun oli ottanut minun ruuastani ilman lupaa. Sille hymylle oli mahdotonta sanoa ei, Niallkin tyytyi vain tuhahtamaan ja suojelemaan loppua pizzaansa.
Maria
Heh, naurahdin Niallin ilmeelle kun hän tajusi ettei saisi uupuvaa pizzapalastaan takaisin vaan minä söisin sen todella.
-Don't worry Niall, you can buy a new one!, sanoin lohduttavasti ja halasin häntä. En edes tajunnut mitä olin tehnyt, mutta kun huomasin Louisin virneen punastuin vähän ja käänsin katseeni pois.
-She going red!, Louis huudahti ja osoitti minua. Emma naurahti vieressä, samoin Zayn, Harry ja Liam. Niall keskittyi edelleenkin pizzaansa, tuskin edes kuuli mitä me puhuimme.
-Aww, love in the air!, Liam huudahti ja katsoi meitä suloisesti. Pyöräytin silmiäni koska en siihen tilanteeseen juuri muuta tajunnut tehdä.
-But boys, we have to go now, soo..., sanoin ja vilkaisin Emmaa.
-Yeah, we have to go., hän säesti. Menisimme suoraan Sannalle yöksi, koska häntä ei haitannut että tulisimme myöhään yöllä. Vilkaisin kännykkäni kelloa, se näytti keskiyötä.
-Okay, we can take you to your home., Harry tarjoutui, ja muut nyökkäilivät perässä.
-We don't go home, we go to our friend, Sanna, night.
-Well, then we'll take you there., Louis jatkoi.
- Thank you, let's go!, sanoin ja nousin sohvalta. Autoin Emmankin ylös ja sitten lähdimme. Ohjeistin pojat Sannalle ja kiitimme kyydistä.
Sanna tuli ihmetellen vastaan.
-Kuka teiät toi?, hän kysyi ihmeissään
-Oota, me kerrotaan kaikki sisällä!, sanoin ja nauroin. Sanna yllättyisi takuulla!
---------------------------------------------------------------------Tämmöstä tänään, toivottavast tykkäätte :))
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Ei viel tänää :(
Sorry en ehi tänääkää kirjottaa uutta ku kauhee kiire ku kaikkee pitäs tehä... Mut huomen sit! :))
Niija aattelin nyt et jos haluutte ni voin alkaa kirjottaa keskuteluit 1D poikie kaa englanniks, koska miusta se ois aika loogista kun ottaa huomioo et ne on kummiki englantilaisii :) kommentoikaa tähä mitä mielt ootte, et iha työ saatte nyt päättää =)
Niija aattelin nyt et jos haluutte ni voin alkaa kirjottaa keskuteluit 1D poikie kaa englanniks, koska miusta se ois aika loogista kun ottaa huomioo et ne on kummiki englantilaisii :) kommentoikaa tähä mitä mielt ootte, et iha työ saatte nyt päättää =)
maanantai 1. lokakuuta 2012
Osa 3, I'm broken..
Vihdoin pääsimme pois katsomosta nimmareidenjakopaikkaan, jonka sijaintia en nyt tarkalleen ottaen muistanut, koska olimme Marian kanssa vain seuranneet väkijoukkoa. Huone, jonne saavuimme oli tupaten täynnä ihmisiä. Sisällä oli jännittynyt tunnelma, kaikki odottivat pääsevänsä näkemään pojat lähempää.
-Missä ne on?, Maria kysäisi ja katseli ympärilleen varpaillaan seisten.
-Ehkä ne on yläkerrassa, tuolla näkyis olevan portaat. , sanoin ja osoitin fanien täyttämää porraskäytävää. Olimme tulleet tänne viimeisten joukossa, joten joutuisimme odottamaan varmaan aika pitkään...
-Tässähän kestää ikuisuus jo siinä, et me päässään portaisiin!, Maria tuskaili. Tyydyin vain mumisemaan jotakin vastaukseksi. Yläkerrasta kuului puhetta ja harvakseltaan ilonkiljahduksia.
-Ne on varmaan vasta tullu sinne, totesin, ja tunkesin muiden läpi hieman edemmäs, niin että pääsimme portaisiin, vihdoin ja viimein.
-Nii..., Maria vastasi. Hän näytti jotenkin poissaolevalta.
-Miks sä oot noin totinen?, kysyin.
-Mäkö? En nyt sentään, kunhan mietin... Asioita.
Hm, harvinainen vastaus Marialta. Milloin hän muka olisi tarkalleen ottaen edes miettinyt mitään? Yleensä siskoni vain suinpäin säntäsi pää kolmantena jalkana joka suuntaan ja kaikkialle, sen suurempia murehtimatta.
Yllättävän nopeasti pääsimme yläkertaan, vaikka ihmisiä oli jokaisella neliömetrillä varmaan kuusi vähintään. Emme nähneet poikia kunnolla, vaikka kuinka olisimme seisoneet varpaillaan, mutta onneksi täällä oli enemmän tilaa kuin alakerrassa ja jono liikkui nopeammin. Eikä mennytkään kuin vartti kun olimme enää vain parin metrin päässä pöydästä, jonka ääressä he istuivat!
-Oooo siel ne on!, Maria vihdoin innostui ja melkeinpä pomppi tasajalkaa paikoillaan.
-Zayn on ekana, sit Niall, en nää viel muita., raportoin enkä tuntenut tietoa kovinkaan tärkeäksi, mutta Maria osoitti olevansa eri mieltä.
-Ooooo kohta me nähään ne!!, Maria sanoi, mutta puheesta kyllä huomasin, että hän tarkotti nimen omaan, että hän näkisi Niallin.
-Rauhotus nyt, äläkä sit pyörry sinne, en lähe kuskaamaa sua sairaalaa, en varsinkaa tänään., koitin hillitä kaksoissiskoani, mutta turhaan. Hään käänteli päätään minun ja Niallin välillä niin, että vaaleat hiukset olivat irrota päästä.
-Kuulitko, Maria! Rauhotu!
-Emmä voi! Tajuutko sä? Me nähään ne ihan just KOSKETUSETÄISYYELTÄ!, Maria viuhtoi käsillään ja huusi korvaani.
-Siis tarkotat et sä näät Niallin kosketusetäisyyeltä., korjasin, ja Maria naurahti. Huomasin hänen hiukan punastuvan, mutten en ehtinyt huomauttaa häntä siitä, kun jo pääsimme Zaynin kohdalle. Olin jonossa ennen Mariaa, joten huomasin heti miten hän tuijotti hymyillen Nialliin, vaikkei ollut vielä edes kohdalla, ja huomasin myös miten Zayn vilkaisi virnistäen häntä ja kuiskasi jotakin Niallin korvaan ja naurahti. Hm, mahtaisi Maria pyörtyä kun Niall vuorostaan katsoisi häneen, tai edes vilkaisisi.
Hymyilin ja sanoin Zaynille "Hei", englanniksi tietenkin. Zayn kirjoitti nimensä lappuun ja jatkoin eteenpäin. Maria vaikutti poissaolevalta, hyvä että muisti hymyillä edes. Kun olin lopulta saanut kaikilta nimikirjoituksen lappuun, sekä Louikselta myös käteeni, Maria tuli luokseni hihkuen ja pommpien.
-Mä kysyin Niallilta voiks se sanoo et se rakastaa mua, hihi... Maria aloitti.
-Nii, ja se sano et se rakastaa sua, tiiän., täydensin. Maria näytti siltä että pyörtyisi ihan justiinsa.
-Mäkin rakastan sitä!!, Maria ilmoitti melkein huutaen ja vielä enkuksi, että Niall varmasti kuulisi. Huomasinkin Niallin vilkaisevan nauraen suuntaamme. Muutamat fanit katsoivat Mariaa kummissaan.
- Älä nyt huuda! Kaikki luulee et sä oot joku mielipuoli tai jotain...
Maria mulkaisi minuun ja pyöräytti silmiään.
-Niinhän mä oonki, ainaki nyt!
Istahdimme yhdelle seinän vieressä olevalle sohvalle ja olin juuri uppoutunut ajatuksiini, kun joku tyttö tuli luokseni.
-Moi., sanoin
-Moi., tyttö vastasi. Miksi hän näytti noin ärtyneeltä?
Arvioin hänet ehkä meitä vuoden, pari nuoremmaksi. Hänellä oli miltei mustat hiukset ja siniset silmät.
- Saitsä Louikselta kaksi nimmarii?, tyttö kysyi.
-Joo, kuinni?
-Voitsä antaa toisen mulle, kun mä en saanu...?
-Emmä voi, koska..-, aloitin, mutta tyttö keskeytti.
-Nii, etpä tietenkää, mut voisit olla ees vähä ystävällisempi!
Hämmästyin. En ollut edes saanut puhua lausettani loppuun...
-Ei ei, sä käsität väärin, kato ku se toinen..-
-Niinii, se toinen on varmaan kadonnu! Miks sun pitää olla noi ilkee?!
-Emmä, siis kun...
Ennenkuin ehdin jatkaa lausettani, tyttö löi minua kasvoihin, suoraan nenänvarteen. Kiljaisin, se sattui kamalasti. Tunsin veren valuvan noroina nenästäni, Maria ryntäsi hakemaan paperia vessasta. Välikohtaus oli kiinnittänyt muiden huoneessa olijoiden huomion, kaikki katsoivat nyt tänne. Kipu sumensi silmäni, huomasin vartijan ottavan sen tytön mukaansa samalla, kun Maria ojensi paperia minulle. Haparoivin käsin otin paperin.
-Käy siihen makaamaan.., kuulin Marian sanovan. Ehdin juuri ja juuri käydä makuulteni, kunnes tunsin pyörtyväni..
Kun havahduin, en ensin nähnyt kunnolla mitään, valot olivat kirkkaat, hetken himettelin missä olin, mutta tajusin olevani edelleenkin sillä samalla sohvalla. Sitten huomasin, että Maria seisoi vieressäni, vierellään Niall, Liam, Zayn, Harry ja Louis. Jotkin ihmiset tuijottivat meitä, ja se tuntui ahdistavalta. Tajusin lopulta, ketkä juuri olivatkaan vieressäni Marian lisäksi.
-Louis!, huudahdin ja kohottauduin, mutta vajosin saman tien takaisin päätäni pidellen.
-Lepää siinä, me soitettiin ensiapuun ja ne kävi jo täällä., tajusin jonkun sanovan, mutten ollut varma, oliko se Louis vai Harry.
-Mi-mitä ne sano?, kysyin huterasti englanniksi, niin hyvin kuin tässä tilanteessa osasin.
-Ei sulla hätää ole, nenäs ei kuulemma ole murtunut.
-Okei..
Sen sanottuani pyörryin uudestaan..
-Missä ne on?, Maria kysäisi ja katseli ympärilleen varpaillaan seisten.
-Ehkä ne on yläkerrassa, tuolla näkyis olevan portaat. , sanoin ja osoitin fanien täyttämää porraskäytävää. Olimme tulleet tänne viimeisten joukossa, joten joutuisimme odottamaan varmaan aika pitkään...
-Tässähän kestää ikuisuus jo siinä, et me päässään portaisiin!, Maria tuskaili. Tyydyin vain mumisemaan jotakin vastaukseksi. Yläkerrasta kuului puhetta ja harvakseltaan ilonkiljahduksia.
-Ne on varmaan vasta tullu sinne, totesin, ja tunkesin muiden läpi hieman edemmäs, niin että pääsimme portaisiin, vihdoin ja viimein.
-Nii..., Maria vastasi. Hän näytti jotenkin poissaolevalta.
-Miks sä oot noin totinen?, kysyin.
-Mäkö? En nyt sentään, kunhan mietin... Asioita.
Hm, harvinainen vastaus Marialta. Milloin hän muka olisi tarkalleen ottaen edes miettinyt mitään? Yleensä siskoni vain suinpäin säntäsi pää kolmantena jalkana joka suuntaan ja kaikkialle, sen suurempia murehtimatta.
Yllättävän nopeasti pääsimme yläkertaan, vaikka ihmisiä oli jokaisella neliömetrillä varmaan kuusi vähintään. Emme nähneet poikia kunnolla, vaikka kuinka olisimme seisoneet varpaillaan, mutta onneksi täällä oli enemmän tilaa kuin alakerrassa ja jono liikkui nopeammin. Eikä mennytkään kuin vartti kun olimme enää vain parin metrin päässä pöydästä, jonka ääressä he istuivat!
-Oooo siel ne on!, Maria vihdoin innostui ja melkeinpä pomppi tasajalkaa paikoillaan.
-Zayn on ekana, sit Niall, en nää viel muita., raportoin enkä tuntenut tietoa kovinkaan tärkeäksi, mutta Maria osoitti olevansa eri mieltä.
-Ooooo kohta me nähään ne!!, Maria sanoi, mutta puheesta kyllä huomasin, että hän tarkotti nimen omaan, että hän näkisi Niallin.
-Rauhotus nyt, äläkä sit pyörry sinne, en lähe kuskaamaa sua sairaalaa, en varsinkaa tänään., koitin hillitä kaksoissiskoani, mutta turhaan. Hään käänteli päätään minun ja Niallin välillä niin, että vaaleat hiukset olivat irrota päästä.
-Kuulitko, Maria! Rauhotu!
-Emmä voi! Tajuutko sä? Me nähään ne ihan just KOSKETUSETÄISYYELTÄ!, Maria viuhtoi käsillään ja huusi korvaani.
-Siis tarkotat et sä näät Niallin kosketusetäisyyeltä., korjasin, ja Maria naurahti. Huomasin hänen hiukan punastuvan, mutten en ehtinyt huomauttaa häntä siitä, kun jo pääsimme Zaynin kohdalle. Olin jonossa ennen Mariaa, joten huomasin heti miten hän tuijotti hymyillen Nialliin, vaikkei ollut vielä edes kohdalla, ja huomasin myös miten Zayn vilkaisi virnistäen häntä ja kuiskasi jotakin Niallin korvaan ja naurahti. Hm, mahtaisi Maria pyörtyä kun Niall vuorostaan katsoisi häneen, tai edes vilkaisisi.
Hymyilin ja sanoin Zaynille "Hei", englanniksi tietenkin. Zayn kirjoitti nimensä lappuun ja jatkoin eteenpäin. Maria vaikutti poissaolevalta, hyvä että muisti hymyillä edes. Kun olin lopulta saanut kaikilta nimikirjoituksen lappuun, sekä Louikselta myös käteeni, Maria tuli luokseni hihkuen ja pommpien.
-Mä kysyin Niallilta voiks se sanoo et se rakastaa mua, hihi... Maria aloitti.
-Nii, ja se sano et se rakastaa sua, tiiän., täydensin. Maria näytti siltä että pyörtyisi ihan justiinsa.
-Mäkin rakastan sitä!!, Maria ilmoitti melkein huutaen ja vielä enkuksi, että Niall varmasti kuulisi. Huomasinkin Niallin vilkaisevan nauraen suuntaamme. Muutamat fanit katsoivat Mariaa kummissaan.
- Älä nyt huuda! Kaikki luulee et sä oot joku mielipuoli tai jotain...
Maria mulkaisi minuun ja pyöräytti silmiään.
-Niinhän mä oonki, ainaki nyt!
Istahdimme yhdelle seinän vieressä olevalle sohvalle ja olin juuri uppoutunut ajatuksiini, kun joku tyttö tuli luokseni.
-Moi., sanoin
-Moi., tyttö vastasi. Miksi hän näytti noin ärtyneeltä?
Arvioin hänet ehkä meitä vuoden, pari nuoremmaksi. Hänellä oli miltei mustat hiukset ja siniset silmät.
- Saitsä Louikselta kaksi nimmarii?, tyttö kysyi.
-Joo, kuinni?
-Voitsä antaa toisen mulle, kun mä en saanu...?
-Emmä voi, koska..-, aloitin, mutta tyttö keskeytti.
-Nii, etpä tietenkää, mut voisit olla ees vähä ystävällisempi!
Hämmästyin. En ollut edes saanut puhua lausettani loppuun...
-Ei ei, sä käsität väärin, kato ku se toinen..-
-Niinii, se toinen on varmaan kadonnu! Miks sun pitää olla noi ilkee?!
-Emmä, siis kun...
Ennenkuin ehdin jatkaa lausettani, tyttö löi minua kasvoihin, suoraan nenänvarteen. Kiljaisin, se sattui kamalasti. Tunsin veren valuvan noroina nenästäni, Maria ryntäsi hakemaan paperia vessasta. Välikohtaus oli kiinnittänyt muiden huoneessa olijoiden huomion, kaikki katsoivat nyt tänne. Kipu sumensi silmäni, huomasin vartijan ottavan sen tytön mukaansa samalla, kun Maria ojensi paperia minulle. Haparoivin käsin otin paperin.
-Käy siihen makaamaan.., kuulin Marian sanovan. Ehdin juuri ja juuri käydä makuulteni, kunnes tunsin pyörtyväni..
Kun havahduin, en ensin nähnyt kunnolla mitään, valot olivat kirkkaat, hetken himettelin missä olin, mutta tajusin olevani edelleenkin sillä samalla sohvalla. Sitten huomasin, että Maria seisoi vieressäni, vierellään Niall, Liam, Zayn, Harry ja Louis. Jotkin ihmiset tuijottivat meitä, ja se tuntui ahdistavalta. Tajusin lopulta, ketkä juuri olivatkaan vieressäni Marian lisäksi.
-Louis!, huudahdin ja kohottauduin, mutta vajosin saman tien takaisin päätäni pidellen.
-Lepää siinä, me soitettiin ensiapuun ja ne kävi jo täällä., tajusin jonkun sanovan, mutten ollut varma, oliko se Louis vai Harry.
-Mi-mitä ne sano?, kysyin huterasti englanniksi, niin hyvin kuin tässä tilanteessa osasin.
-Ei sulla hätää ole, nenäs ei kuulemma ole murtunut.
-Okei..
Sen sanottuani pyörryin uudestaan..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)