Emma
Matka lentokentältä Harryn talolle ei kestänyt pitkään, ja jo 15-20 minuutin päästä Harry pysäytti auton ja vyöryimme mustasta Range Roverista ulos. Zayn juoksi ovelle, riuhtaisi sen auki ja huusi;
- We are here!
Sisältä kuului juoksuaskeleitaa ja pian oviaukkoon ilmestyi Liam, jonka takaa kurkki Louis.
- Get out of my way Liam!, hän huusi ja työnsi Liamin ulos niin että tämä meinasi kaatua.
- Calm down, Lou., nauroin, kun hän rutisti minua niin, että olin tukehtua.
Halasimme Marian kanssa poikia ja he halasivat vielä toisiaankin, kuin eivät olisi nähneet vuosiin. Louis kehitteli jo tekonyyhkytystäkin.
Talo oli valtavan iso! Pelkästään eteinenkin oli valtava, aivan toista kuin Sannan kotona, mikä nyt ei ollut mikään ihme. Ison eteisen jälkeen oli vieläkin suurempi, kotoisa olohuone suurella ja ohuella taulutelevisiolla ja U:n muotoisella, vaalealla kulmasohvalla höystettynä. Telkkarin ja sohvan välissä oli puinen, kastanjanvärinen pöytä joka sopi täydellisesti muuhun sisustukseen. Telkkarin viereisellä seinustalla oli kaksi suurta ikkunaa ja vastakkaisella seinällä aukko, josta näki keittiöön ruoanlaittopöydille. Keittiökin oli tilava, puisilla pöydillä, tummanharmailla, marmorisilla työskentelytasoilla ja kiiltävänharmailla kodinkoneilla. Eteisestä pääsi alakerran vessaan, joka oli vessaksi liian suuri, sekä kylpyhuoneeseen, jossa oli kylpyamme, suuri sekin, ja suihkukoppi, ja tietenkin tilava sähkösauna. Lisäksi yläkerrassa oli suuri makuuhuone, toinen vessa, pari vierashuonetta, tietokonehuone ja yksi tyhjillään oleva huone, jota Harry sanoi käyttävänsä joko kolmantena vierashuoneena tai väliaikaisena säilytyspaikkana vanhoille tavaroille.
Ja kyllä, talon takapihalla oli myös suuri terassi ja poreamme!
Kierroksen jälkeen Marian ja minun leuat laahasivat suunnilleen lattiaa.
Lösähdimme kotoisasti sohvalle olohuoneeseen, se oli myös todella pehmeä ja mukava.
- Well, how was your trip?, Liam kysyi istuessaan sohvalle viereemme. Hänet kuitenkin työnnettiin pian pois tieltä, koska Niall halusi Marian viereen. Marialla ja Niallilla oli aivan oma keskustelunsa, tuskin rakastavaiset edes huomasivat meitä muita.
- It was good, but a bit bored. Me and Maria slept the last half of a flight., sanoin ja kopautin siskoani olkapäähän, jotta hänkin osallistuisi keskusteluun edes vähän. Mutta ei, hän vain mulkaisi minua ja jatkoi keskusteluaan Niallin kanssa.
- Yeh, the most of flights are boring... Actually all of them. But, by the way, I bet you girls are hungry after that flight? Harry has some lasagnette in his fridge, you can eat it if you want., Liam sanoi hymyillen ja osoitti keittiöön.
- Noooo it's my lasagnette guys, you're not gonna steal it!, Niall havahtui yhtäkkiä ja Maria tirskahti.
- We are hungry, me and Emma, so we're gonna eat it, but we can order pizza for you... Or you can., Maria suostutteli.
- Oh yes pizza! You can eat that stupid lasagnette, I'm gonna order three pizzas for myself and get fat!, Niall huudahti ja ryntäsi eteiseen soittamaan.
- Hey where's my pho... Niall give my phone back to me! Right now! You don't order pizza for yourself from my phone!, Harry huusi eteiseen huomattuaan Niallin iPhonen sohvalla. Eteisessä oli hiljaista.
- Niall did you hear me?, Harry huusi uudelleen. Kun vastausta ei edelleenkään kuulunut, hän marssi eteiseen. Hiljaisuus kesti pari sekuntia pidempään.
- Niall where the hell are you?, kuulin Harryn kysyvän. Seuraavaksi hän avasi jonkun eteisen kaapin oven kuultuaan ääniä sieltä.
- What the fuck are you doing Niall?!, hän huudahti. Niall oli siis kaapissa.
- The hell it looks like? Ordering pizza! Now, shut up, I'm talking to a pizza man., Niall sanoi ja veti kaapin oven kiinni. Harry jäi tuijottamaan sanattomana kaapin ovea, ja lompsi sitten lopulta takaisin sohvalle istumaan.
- Did you just give up, Harry?, Louis kysyi kohottaen kulmiaan.
- Yeh, as you can see. The case of food, no one will stop him doing what he wants., Harry vastasi ja virnisti kohauttaen olkiaan.
- But he'll pay for this..., hän jatkoi vielä.
- Pizzas are comingggg!, Niall hehkutti tullessaan kaapista ulos.
...Tiedän, se on aina yhtä hauskaa...
- Your pizzas, you mean., Harry töksäytti totisena.
- Excuse me? You didn't say that you wanted pizza too., Niall sanoi takaisin ja virnisti.
Harry huokaisi ja pyöräytti silmiään.
- But still, you should pay for this., Harry sanoi vaativasti.
- Pay for what?
- You ordered those pizzas from my number idiot, so I have to pay them! I have to pay your pizzas! Did you understand?, Harry raivosi.
- Take it easy, Harry!, huudahdin väliin.
- W-what? It was your phone..? Oh that's why other numbers were so weird..., Niall sanoi. En ollut varma, teeskentelikö hän viatonta vai oliko oikeasti.
- Niall! I said to you when you were on the phone, that give my phone back to me! Are you deaf or something?, Harry yritti esittää vihaista, kun Niall otti koiranpentuilmeen.
- Sorry uncle Harry, I didn't mean to..., hän valitti ja painoi päänsä alas. Tässä vaiheessa Harryn oli pakko hymyillä ja Maria halasi Niallia nauraen.
- Niall you're so cute when you do that puppy-face!, siskoni ilmoitti ja antoi suukon Niallin poskelle.
- Okay then, Niall, this time I will watch this throught my fingers, but if there's a next time... I'll kill ya!, Harry sanoi ja nauroi hieroessaan käsiään yhteen.
- No one will kill my Nialler as long as I'm alive!, Maria huudahti ja sai kaikki nauramaan.
- Then I'll kill you at first and then Niall!, Harry nauroi, mutta Niallin ilme muuttui synkemmäksi.
Zayn virnisti ja koputti Harryä olkapäähän.
- You better run now, and fast!, hän sanoi ja nauroi Harryn kompuroidessa ylös sohvalta.
- Good point, Zayn!, hän huusi mennessään Niallin juostessa perässä.
Maria
Katsoin Niallin ja Harryn rynnistystä ympäri taloa. Juuri kun Niall oli saamassa Harryä kiinni, tämä livahti ovesta ulos terassille ja seuraavat viisi minuuttia kaksikosta ei kuulunut ääntäkään.
Sitten ovi taas lennähti auki ja ajojahti jatkui ympäri olohuoneen sohvaa.
- Take your words back Harry, and I'm not gonna hurt you!, Niall huusi tavoitellessaan Harryn hupparin huppua.
Muistelin, että täsmälleen samanlainen tilanne oli tapahtunut pari viikkoa aikaisemmin Sannan kodissa, kun Niall oli lainannut luvatta Harryn autoa, josta Harry oli suuttunut, mutta päätynyt lopulta Niallin jahtaamaksi.
Niall oli saanut Harryn kiinni ja istui nyt tämän vatsan päällä Harryn maatessa lattialla nauraen.
- No one is talking to my girlfriend that way! Say it again and you will be dead!, Niall torui Harryn edelleenkin.
Me kaikki muut seurasimme tapahtumia sohvalta ja yritimme olla nauramatta.
- Aww Nialler, you're so sweet!, huudahdin ja loikkasin sohvalta Niallin kimppuun, jotta Harry pääsisi ylös.
Hetken kutitettuamme toisiamme lattialla, Niall nousi ylös ja veti minutkin.
- Go to eat now babe, later I'll take you out., hän sanoi hymyillen ja suuteli minua.
- Okay love., vastasin hymyillen ja riuhdoin Emman sohvalta keittiöön syömään lasagnettea. Kysyin samalla, milloin hän meinasi soittaa Clairelle. Hän vastasi, että illemmalla varmaankin.
Emma näytti jotenkin vaivautuneelta ja söikin närkkien ruokaa sieltä täältä.
- Hei onks joku hätänä? , kysyin hiljaa kohottaen toistaa kulmaani.
- Voit puhuu normaalistikin, ei pojat ymmärrä suomee., Emma sanoi ja yritti hymyillä, mutta näin hänen lävitseen.
- Nyt oikeesti kerrot, mä nään ettet sä oo oma ittes.
Olin saanut jo syötyä, mutten vienyt vielä astioita koneeseen.
- No kun... En mä uskalla kertoo sille..., siskoni takelteli ja katsoi lautastaan tökkien ruokaansa haarukallaan.
- Zaynille?, kysyin ja sain vastaukseksi nyökkäyksen.
- Hei eihän sun tarvii nyt heti sille kertoo, kerrot sillon kun ootte kahestaan jossain ja tunnet hetken sopivaksi., rohkaisin ja hymyilin vähän. Emma huokaisi syvään, katsoi silmiini ja nyökkäsi hymyillen.
- Are you ready babe?, Niall kysyi olohuoneesta.
- I aaamm!, hihkaisin noustessani pöydästä.
- Me lähetään nyt, koita pärjäillä näitten huligaanien kans., sanoin nauraen Emmalle, joka jäi vielä syömään.
- Joo joo, kyllä mä noi saan pidettyy aisoissa!, Emma vakuutteli naureskellen.
Lontoon syksyisen raikas aamupäivä oli kaunis. Melkein ketään ei ollut liikkeellä vielä tähän aikaan, monet olivat koulussa tai töissä, vain muutama vanhus käveli siellä täällä.
- Where are we going?, kysyin Niallilta kun kävelimme läheisessä puistossa.
- It's surprise., Niall vastasi hymyillen. Kohotin toista kulmaani kysyvänä.
- You'll see then., hän vielä lisäsi.
Hymyilin. Tästä tulisi täydellinen päivä yhdessä Niallin kanssa.
-------------------------------------------------------
Vähän lyhyt ja näin, muttei oo ollu inspiraatiota vähään aikaan. Tämmösen sain kuitenkin väkerrettyä(: Koitan taas vähän aktivoitua että tulis useemmin näitä osia.
Virheitä saattaa olla ja varmaan onkin koska en jaksanu sen tarkemmin lukee läpi:)
- Dead because One Way Or Another -

Tää oli todella hyvä! Ootan innolla uutta lukua!! :) ♥♥
VastaaPoistaInga