Osa 14, Up, up and away I'll take you with me

Maria

Tultuamme kotiin menimme Emman kanssa purkamaan tavaramme sikin sokin pitkin lattiaa, koska olimme liian innoissaan ehkä tulevasta Lontoon-matkasta. Tai oikeastaan viettäisimme siellä monta kuukautta ja tulisimme vasta joululomalla käymään Suomessa.
Olimme suunnitelleet matkaamme jo pitkälle kevääseen asti ja siihen, ettemme ehkä näkisi poikia ensi kesänä jos äiti vaatisi jäämään Suomeen kesäksi.

Äiti oli jäänyt puhumaan isän kanssa tästä opiskelujutusta, joten tunkeuduin Emman huoneeseen välioven kautta ja olin heti kompastua hiustenkuivaajaan, joka lojui lattialla.
- Hei moi Maria!, Emma sanoi innosta puhkuen ja pomppasi ylös lattialta, jossa oli selvitellyt puhelimensa laturijohtoa.
Katsoin siskoani oudosti.
- Öö moi..? Mistäs sä nyt noin paljon intoo sait?, kysyin tyhmän kysymyksen.
- No mistäköhän! Sä oot kyllä ihan blondi kun et tommosta tajuu., Emma sanoi ja naurahti. Mulkaisin siskoani ja nauroin itsekin. Istuin sängylle ja katselin Emman touhuja. Hän oli edelleenkin johdon kimpussa, ihmettelin miten se oli voinut mennä tuollaiseen solmuun vain automatkan aikana. Hän katsoi taas minuun ja virnisti.
- Ajattelit sitten tulla tänne vaan istumaan vai?, hän kysyi ivallisesti.
- No anteeks, mut en jaksanu tuol mun huonees yksinkään kököttää. En pystyis kumminkaa keskittyy mihinkään olennaiseen., vuodatin ja hymähdin itsekseni.
- Tytöt!, kuului alakerrasta äidin huuto.
- No!?, huusimme takaisin.
- Tulkaas käymään täällä, minulla on asiaa!, hän huusi takaisin ja samalla sekunnilla olimmekin jo istumassa kasassa olohuoneen nojatuolissa.
- Niin?, kysyimme jännittyneinä ja odotimme. Tämä koskisi Lontoota ihan varmasti.
- No, me tässä isän kanssa sovittiin, että jos sopiva opiskelupaikka löytyy molemmille, pääsette sinne Lontooseen opiskelemaan. Mutta, älkääs innostuko vielä!, hän sanoi ja olimme jo aloittamassa talon ympäri juoksemista ilman paitaa, kun lysähdimme takaisin nojatuoliin. Mitähän nyt vielä?
- Teillä täytyy olla varaa maksaa opiskelumaksu ja kirjat itse, tai no, voimme me antaa muutaman kympin, mutta muuten kaikki maksetaan itse, onko asia selvä?
Nyökkäsimme.
- Ja toisekseen, kun Maria menee joka tapauksessa vaatealalle, niin minne sinä Emma meinasit?
- Musiikkikouluun!, minä hihkaisin ja Emma mulkaisi minua. Mulkaisin takaisin ilmeellä, että olisi parempi suostua.
- Niinkö on asiat?, äiti vielä varmisti. Emma vain nyökkäsi ja jännitys kasvoi entisestään, vaikka tiesimme pääsevämme sinne.
- Sitten asia on sillä selvä. Matkustatte Lontooseen kahden viikon päästä, isä lupautui maksamaan liput ja hän varmaankin myös antaa teille vähän enemmän rahaa mitä lupasin, koska on semmoinen pehmo., äiti sanoi ja nauroi. Me loikkasimme ylös tuolista kiljuen ja halaten toisiamme ja singahdimme rinnakkain portaita ylös omiin huoneisiimme. Tosin huomasin unohtaneeni puhelimeni Emman huoneeseen, joten syöksyin hakemaan sen sieltä ja heittäydyin selälleni sängylle. Niallin pitäisi kuulla tästä.

Yksi tuuttaus... Kaksi... Kolme...
Monta tuuttausta myöhemmin linja oli silti vaiti ja ajattelin, ettei Niall kai kuullut puhelimensa soivan, joten laitoin hänelle nopeasti tekstarin.

"Hi my love, guess what? We will go to London! I go to study in fashion school and Emma goes to music school. You'll never know how excited I am, this is amazing!
Can't wait to see u ;) xoxo"

Kesti monta minuuttia ennenkuin Niall vastasi.


"Really? Wow that's great! We can't wait to see you again :) How long you will stay there? I miss u already xx"

Niall vastasi lyhyesti ja hymyilin itsekseni kirjoittaessani vastausta.

"We will come back to Finland before X-mas, and it's sad... Cos I would like to spend it in London with you and boys and Emma of course :( But after holidays we go back to England"

 Olisin todellakin halunnut viettää joulun Lontoossa, mutta se tuntui mahdottomalta ajatukselta... Mutta toisaalta, olisimme silloin jo kahdeksantoista, joten saisimme päättää omista asioistamme. Ellei äiti saisi päähänsä erottaa meitä niistä kouluista joihin menisimme, vain sen takia, että tulisimme jouluksi kotiin. Se voisi ihan hyvin onnistua äidiltä.

" Oh... But don't be sad :) What if you come back here right before x-mas like for a week or something, and then when x-mas is over in Finland you two walk into an airplane and fly with a happy face to London? 'Cause there we open the gifts at 25th day's morning :)"

Ah, Niall se osasi keksiä aina parhaimmat ideat, ajattelin hymyillen. Jos lähtisimme aamuyöstä joulupäivänä kohti Englantia, olisimme siellä reilusti ennen kuin pojat heräisivät. Ainakin omien laskujeni mukaan.

"That was great idea! I have to ask my mom about it, buut... I'm lazy so I don't ask it yet :P"

Niin, olin ihan unohtanut äitin. Ajatus ei varmaankaan kävisi hänelle, mutta voisihan sitä kysyä myöhemminkin, jouluun oli vielä kuukausia.

Niall ei vastannut heti, joten menin tarkistamaan kuinka paljon rahaa minulla olisi opiskelua ajatellen.
Kallistin säästöpossuani ja pöydälleni ropisi muutama hassu euro, ja löysin vielä lompakostani pari kymppiä, muttei niillä pitkälle pötkisi. Huoh, pitäisi siis etsiä töitä jostain, että saisin rahaa.
Siskoni, viisas kun oli, oli säästänyt varmasti monta satasta jonnekkin huoneensa seinien sisälle "jos niitä vaikka joskus tarvitsisi". Minä taas olin tietysti tuhlannut lähes kaikki rahani vaatteisiin ja elokuviin sun muihin.

Emma

Olin vihdoin saanut tavarani purettua ja laitettua ne paikoilleen, joten ajattelin ilmoittaa Sannalle että pääsemme lähes satavarmasti Lontooseen opiskelemaan. Kaappasin puhelimeni yöpöydältäni, istuin pieneen, valkoiseen nojatuoliini ja aloin kirjoittaa viestiä hänelle. Halusin myös kysyä, miksi hän oli ollut niin vaitonainen, kun olimme Marian ja poikien kanssa lähteneet.

" Me päästään sinne Lontooseen opiskelee ^.^ Jos vaan löytyy vapait paikkoi ni lennetää sinne kahen viikon pääst! Mites, pääsetkö sä?"

Toivoin koko sydämestäni että Sannakin pääsisi, mutta epäilin vahvasti. Hänen vanhempansa olivat aina kaikkea vastaan, mitä Sanna ehdotti, Englantiin menemisestä puhumattakaan.
Sanna vastasi heti.

" Mä en pääse.. :|  Mut kiva et te ees meette, sanokaa pojille terkkui..."

Selvä, hän ei siis ollut saanut vanhempiaan vakuutetuiksi...

" Voi ei... Ei me voia mennä jos säkään et tuu. Ei siin olis mitää hauskaa enää :("

Pitäisi kertoa Marialle, mietin. Raahaisin patjani ja peittoni hänen huoneeseensa ja nukkuisin siellä. Katsoisimme ehkä jotakin elokuvaa, koska hänellä on telkkari huoneessaan ja juttelisimme niitä näitä.

"Hei älä viiti Emma, teiän pitää mennä sinne kun nyt kerrankin pääsette! Ehkä mä pääsen käymään siellä Lontoossa sitten joskus, riippuu vain mihin pääsen opiskelemaan täällä Suomessa. Ja eikös se teidän joku kaverikin asu siel Lontoossa? Vai oliks se joku sukulainen? Ei teille ainakaan yksinäistä tuu kun pojatkin on siel :)"

Hymyilin vähän Sannan viestille, hän sentään osasi ajatella positiivisiakin puolia asioista.

" Niin tarkotat kai Clairea? Niin joo... En vaan oo kuullu siitä mitään melkeen puoleen vuoteen, en edes tiiä asuuko se enää Lontoos, mut pitää kysyy siltä kunhan ollaan Englannis, kun puhelut sinne on niin kalliita. Ja ei meillä tuu olemaan yksinäistä, mut entäs sä sitten? "

Tiesin kyllä, että Sannalla olisi muitakin kavereita kuin me, mutta hän ei ollut ollut heihin yhteydessä pitkään aikaan, ja osa heistä oli jo opiskelemassa toisaalla.
Onneksi minulla oli vielä tallessa Clairen numero, voisin soittaa hänelle kunhan saapuisimme Englannin rajojen sisäpuolelle.

" No kyl mulle tulee kova ikävä teitä ja poikii tietty mut onneks kaikki mun muut kaverit ei oo vielä opiskelemassa, joten en mä ihan aloun ole =) Ja toivottavast ehitään nähä viel ennenkun lähette!"

" No hyvä :) Ja juu eiköhän me ehitä viel tulla teille joku päivä, nähään sit!"

Sanna ei enää vastannut muutamaan minuuttiin, joten ajattelin että hänen puhelimestaan oli akku loppunut, ja hän oli kadottanut taas laturin. Se olisi aivan tavallista hänelle. 
Avasin huoneidemme välioven ja lösähdin Marian sängylle. Hän loi minuun kysyvän katseen, arvasi varmaankin, että olin jutellut Sannan kanssa.
- No?, hän sanoi heti perään ja kohotti toista kulmaansa, aivan samalla tavalla kuin Niallkin teki välillä. Hymyilin mutta vakavoiduin sitten.
- Ei Sanna pääse... Sen vanhemmat ei antanu lupaa., sanoin näpertäen puhelimeni takakantta.
- Oh... No kai me mennään silti?, hän kysyi kohottaen katseensa minuun.
- Joo tottakai me mennään! Sannakin sano et kyl meidän pitää mennä vaikkei hää pääsiskään. Sanna pääse ehkä joskus käymään Lontoossa, jos opinnoiltaan ehtii., yritin piristää siskoani ja väänsin väkinäisen hymyn huulilleni, mutta Maria oli silti allapäin.
- Ja muistatko sä Clairen? , lisäsin vielä.
- Clairen? Tottakai mä muistan, kun ne kävi aina tääl Suomes kun oltiin pieniä! Asuuko Claire viel Lontoos?, Maria innostui. Hän oli aina ollut parempi ystävä Clairen kanssa, mutta olimme silti kaikki kolme hyvin läheisiä. Clairen äiti oli minun äitini hyvä ystävä, ja äiti soitti hänelle aina kun pystyi.
Claire on minua ja Mariaa vuoden vanhempi, eli hän on nyt 19 ja täyttää jo tammikuun lopussa 20. Hänellä on pitkät, vaaleat hiukset ja kirkkaan siniset silmät. Hän on paljon kauniimpi kuin minä ja Maria yhteensä, vaikkemme mekään nyt mitään kovin kauniita ole. Siltikin Claire ei pidä itseään kovin kauniina, mikä lähinnä järkyttää minua ja Mariaa. Hän ei ole kovinkaan suuri 1D fani, mutta kuuntelee silti heidän biisejään lähes koko ajan. Tai no, en tiedä onko puolen vuoden aikana tapahtunut jotakin sille asialle, mutta sen näkee vasta sitten.
- En tiiä, kun en kehtaa soittaa sille täält Suomest kun maksaa niin paljo... Mut kysyn sit ku tullaa Englantiin., sanoin ja hörppäsin vettä Marian yöpöydälleen jättämästä lasista. Se ei ollut kovin raikasta seistyään yön yli pöydällä, mutta kelpasi kumminkin pahimpaan janoon.
Maria nyökkäsi, heittäytyi sängylle selälleen ja avasi telkkarin, mutta koska mitään hyvää ohjelmaa ei tullut, hän sulki sen miltei heti perään ja nousi takaisin istumaan.
- Vois kattoo jotain elokuvaa kohta..?, Maria kysäisi nousten ylös ja kävellen valkoisen hyllykkönsä luokse.
- Jep, mut me ollaan katottu kaikki sun elokuvat varmaan kolmeen kertaan, eikä meillä oo mässyykään., tyrmäsin siskoni innon ja sain hänet mietteliääksi.
- No jos mä käyn lainaamassa jonkun ja ostamas mässyy ni tuo sä patjas ja muut tänne?, hän ehdotti ja nyökkäsin.
Maria miltei juoksi alakertaan ja huikkasi vain äidille käyvänsä elokuvavuokraamossa. Tuskin äiti edes kuuli sitä, mutta hyvähän se oli sentään ilmoittaa.
Minä raahasin sillä välin patjani, tyynyni ja peittoni Marian sängyn viereen lattialle ja otin hänenkin patjansa siihen omani viereen. Meillä oli tapana tehdä niin, ettei toinen joutuisi yksin kykkimään lattianrajassa.

Maria tuli takaisin alle viidessätoista minuutissa ja aloimme melkein heti katsomaan elokuvaa.

-Miksi sä muuten sanoit äitille, että mä menisin musiikkikouluun?, kysyin kun elokuva oli loppupuolella. 
Maria vilkaisi minuun ja naurahti, jatkaen elokuvan katsomista.
- Ootko sä ihan tyhmä? Näköjään, kun et itse meinannu mennä sinne! Sä osaat laulaa, soittaa kitaraa ja pianoo, joten siksi mä sanoin äitille niin. Sun on yksinkertaisesti pakko mennä sinne.
Maria virnisti siltikään vilkaisematta minuun.
- En mä osaa laulaa! Ja kitaraa ja pianooki soitan ihan ku joku aloittelija!, yritin väittää vastaan, mutta turhaan. Maria pudisti vain päätään ja huokaisi.
- Etpä! Sä laulat ku enkeli, oikeesti. Ja siksihän sä sinne musiikkikouluun meetkin, et oppisit soittaa niit paremmi! Vai luulitko et sun pitää olla mestari soittaa kitaraa ja pianoa et pääsisit sinne?
Tuhahdin, Marialle oli turha väittää vastaan, hän voittaisi kumminkin.
- No okei sit, mä meen sinne musiikkikouluun..., myönnyin huokaisten ja Maria hihkaisi, halasi minua ja heitti tyynyn naamaani. Tiedättekin jo, mitä siitä seurasi.

Lopetettuamme tyynysodan juttelimme turhista asioista ehkä tunnin verran, ja lopulta, kun kello näytti puoli kahta, kävimme nukkumaan. Huomenna alkaisimme jo suunnitella, mitä ottaisimme Lontooseen mukaan, vaikka aikaa olikin vielä pari viikkoa.

Toi tyttö tos kuvassa on suunnilleen sen näkönen miltä Claire näyttää kasvonpiirteilt, silmilt ja hiuksilt :)
------------------------------------------
kökkönen tää osa mut toivottavast tykkäsitte :)