Osa 13, I wasn't ready for hear you say goodbye

Emma

-Äiti mä voin selittää!, kiirehdin lupaamaan ennen kuin äiti alottaisi vuodatuksensa siitä, kuinka epäluotettavia hänen lapsensa olivat.
- Ja paras olisikin! Selitä samalla keitä nuo ovat ja mitä he tekevät täällä., hän sanoi osoittaen poikia etusormellaan. Hän oli mieltynyt osoitteluun. Hymyilin itsekseni ajatukselle, mutta vakavoiduin sitten. Hän ei ollut selvästikään tajunnut vielä, keitä pojat olivat.
- No... Niin tota... Täs on One Direction., sanoin lyhyesti odottaen äidin reaktiota. Hän näytti miettivän ahkerasti, en tajunnut miten hän saattoi olla noin vähä-älyinen. Lopulta hän näytti saavan ahaa-elämyksen ja olisin voinut vannoa, että jos äiti olisi ollut tulivuori, se olisi räjähtänyt taivaan tuuliin sillä punaisella sekunnilla. Meinasin alkaa nauramaan ajatukselle, mutta lopulta sain koottua itseni.
- One Direction? Ne pojat, joiden julisteilla olet vuorannut huoneesi seinät ja Maria myös? Menitte siis ilman lupaani heidän keikalleen?! Ja nyt he ovat täällä! Nuo epäluotettavat huligaanit ovat täällä Sannan kodissa, ties mitä kauheuksia teillekkin tehneet! Tietävätkö edes Sannan vanhemmat tästä, että heidän talossaan kidutetaan nuoria kun he eivät ole paikalla?!, äiti vauhkosi. Jep, tulivuori hän oli, olin aivan satavarma asiasta. Hienoa, äitini on tulivuori ja isäni laulutaidoton oopperalaulaja. Elämä ei voisi mennä paremmin. Pyöräytin silmiäni ja huokaisin. Siinä menivät Lontoo-haaveet myllynkiven kanssa merenpohjaan, ainakin uskoisin niin.
- Äiti, kuuntele nyt. Nuo pojat eivät todellakaan ole tehneet meille yhtään mitään, kuten ehkä huomaat, täällä ei loju kuivunutta verta, katkenneita raajoja tai leikattuja päitä., sanoin ja levittelin teatraalisesti käsiäni. Maria tirskaisi sohvalla, itse olin noussut seisomaan jo aikoja sitten. Pojat möllöttivät hoomoilasina sohvalla eivätkä ymmärtäneet mitään, mistä puhuimme. Osasyynä ehkä, että puhuimme suomea.
- JA, ennen kuin aloitat vauhkoamisen TAAS, saanen huomauttaa, että nämä pojat tässä ovat maailmankuulun poikabändin jäseniä, eivätkä he voi noin vain alkaa murhaamaan "äidin pikku tyttöjä".
Sain huomata siskoni pidättelevän naurua sohvalla, Niallerinsa kainalossa. Tuonkin asian äiti huomasi ja vauhkosi vielä enemmän.
- Miksi tuo blondi tuolla, kyllä, sinä siellä, hipelöit tytärtäni?!, äiti ei tajunnut heidän olevan englantilaisia, paitsi tietysti Niall oli irlantilainen. Häivyin paikalta keittiöön, hakkaamaan päätäni jääkaappiin.
Kun palasin takaisin, äiti oli jo rauhoittunut hieman, Maria oli kai selittänyt hänelle ja asiat olivat selvinneet, ainakin jotenkin.
- Näähän on ihan mukavia poikia., äiti sanoi minulle kun lösähdin sohvalle muiden seuraksi. Oho, ajattelin. Vaihtuipas hänen mielipiteet nopeasti.
Zayn huomasi yllättyneen ilmeeni ja otti vapauden selittää.
- It was easy., hän sanoi lähes ääneti.
- When we told her all the things what we have done together., hän jatkoi vielä.
- What?! All things, really?., kysyin järkyttyneenä ja katsoin kaikkia vuorotellen. Äiti oli taas pihalla mistä me puhuimme.
- Well, not really., Zayn sanoi hiljaa ja vinkkasi. Oh holy god, Zayn Malik winked at me, gah I'm gonna die. Naurahdin äänettömästi ja istuin sohvalle Zaynin viereen. En halunnut katsoa häntä silmiin nyt, muuten olisin jäänyt siihen niitä tuijottamaan ainakin seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Vieressä istuva Louis, joka oli sattumoisin nähnyt kaiken, virnuili salaa. Mulkaisin häntä 'Im gonna kill you if you say a word' -katseella, mutta miksihän herra Louis William Tomlinson siitä olisi välittänyt?
- Aaww, Zayn likes Emma, yeeees I know it!, Louis sanoi mahdollisimman kovalla äänellä, niin että kaikki kääntyivät katsomaan. Zayn punastui vähän, ja käänsi katseensa pois. Äiti kohotti toista kulmaansa ja nojasi eteenpäin kiinnostuneena. Juuri kun hän oli avaamassa suutansa kertoakseen tuhat hyvää syytä miksei kannattanut seurustella kaukosuhteessa. Hän ilmeisesti oletti, että jäisimme Suomeen homehtumaan loppuelämäksemme. Kuitenkin, mulkaisu tuolla samaisella katseella, jonka äsken olin suonut Louikselle, ja äiti vaikeni kuin palomuuri. Hehhe, se näköjään tepsi äitiin.
- Shut up, Lou., sanoin ja löin häntä leikkisästi nyrkillä olkapäähän.
- Ouch! Don't hit me! What I've done to you?, Lou sanoi muka loukkaantuneena.
- Oh, sorry, I didn't know that it will kill ya... Sorry., sanoin ja virnistin.
- Yes it will, actually, I think I'm already dead., kaikki naurahtivat, jopa äiti hymyili vähän.
- Oh, and you still look like that you're alive?, Sanna puolestaan kysyi.
- Yes. But if you punch me, your hand will go throught my body!, hän sanoi kääntyen Sannaan päin.
- For real? Let me try it!, Harry sanoi ja iski nyrkkinsä Louiksen mahaan.
- Oh God!, hän huudahti ja taittui kaksinkerroin pidellen mahaansa.
- Why did you punch me, Harreh?, Louis kysyi suojaten vatsaansa käsillään uusilta iskuilta.
- Well, you said that my hand will go throught your body, so I tried it.
- You thought that I said it for real?, Louis kysyi ja naurahti.
- Hahaha you're so stupid, little Harreh!, Louis sanoi ja litisti Harryn posket käsiensä väliin, mutta Harry pyristeli karkuun.
Satuin valitettavasti vilkaisemaan Zaynin silmiä siinä sivussa, ja hymyilin hänelle. En tiedä, missä vaiheessa Zayn oli itse asian tajunnut, mutta katsoi uskollisesti takaisin kunnes olin palannut takaisin maan pinnalle.
- Are you okay?, hän kysyi hymyillen.
- Y-yes I am, sorry., vastasin ja muistelin, että näin oli käynyt joskus aiemminkin. Onneksi kukaan muu ei huomannut.
- Hey, it's alright., Zayn sanoi ja huomasin, että puhuimme hyvin hiljaa. Ettei kukaan muu kuulisi.
Käännyimme äitini puoleen, koska Maria oli alkanut selittää hänelle jotakin.

Maria

- Niin, äiti. Me ollaan Emman kans mietitty yhtä juttua tässä, ja se olis meistä tosi upeeta., aloitin varovasti katsoen kulmieni alta äidin reaktiota. Hän nojasi eteenpäin kiinnostuneena.
- Niin?, hän kysyi ja huomasi sitten, että Niallin käsi oli vieläkin harteillani. Niall onneksi huomasi saman asian ja veti kätensä nopeasti pois. Emme olleet kertoneet äitille vielä minusta ja Niallista, emmekä ehkä kertoisikaan kuin vasta Lontoossa, jos sinne pääsisimme.
- We're just good friends., selvitin äitilleni hymyillen ja Niallkin nyökkäsi. Kukaan muu pojista ei onneksi paljastanut totuutta. Äiti katsoi meitä hieman epäileväisenä muttei sanonut mitään. Jatkoin siis.
- Joten, me aateltiin et me voitais mennä Lontooseen, opiskelemaan, nyt syksyllä., huh. Räjähdysalttein osio oli nyt selvitetty. Ihme kyllä äiti alkoi miettiä asiaa.
- Mitä te tytöt sitten meinasitte opiskella?, hän kysyi.
- Minä menen vaatealalle ja Emmasta en tiedä., sanoin.
- Ajattelin musiikkia... mutten ole ihan varma vielä., Emma sanoi miettiväisenä.
Emman pitäisi mennä johonkin musiikkikouluun, kun hän oli vielä lahjakaskin ja omasi edes lauluäänen, toisin kuin minä. Mutta koska siskoni oli varsinainen nynnerö, hän varmaankin lähtisi opiskelemaan jotain muuta...
- Hmm..., äiti mietti pitkän tovin ja katseli keittiöön. Hän katsoi aina poispäin miettiessään jotain todella kovasti.
- No, kerro jo! Päästäänkö me vai ei?, Emma tivasi yhtä innokkaana kuin minäkin.
- Tästä pitää jutella vielä isän kanssa kotona, koska meidän pitää todellakin lähteä nyt., hän sanoi ja nousi ylös.
- It was nice to meet you, boys., hän vielä lisäsi ja hymyili heille vähän, marssien sitten eteiseen ja sitä kautta ulos. Kun äiti oli mennyt, käännyin helpottuneena muihin päin.
- What she said?, Niall kysyi ensimmäisenä.
- She promised to talk about it at home, so I will call you then., sanoin ja hymyilin.
- Your mom was nice., Harry sanoi virnistäen, ja loin häneen huvittuneen mutta tiukan katseen.
- No, Harry. She is taken already, don't even think about it!, sanoin nauraen ja tönäisin hänet kyljelleen sohvalle. Jep, kuten voitte ehkäpä arvata, siitä alkoi taas kerran tyynysota, joka kuitenkin päättyi lyhyeen, kun äiti kävi hakkaamassa ulko-ovea.
- Joojoo, me tullaan!, huusin ja käännyin vielä poikiin päin.
- I think you, boys, have to leave too. My parents will be here about in half an hour., Sanna sanoi ja näytti vähän surulliselta.
Annoimme vielä puhelinnumeromme pojille ja he meille, jotta voisimme pitää yhteyttä nämä seuraavat pari viikkoa, koska poikien pitäisi lähteä takaisin Lontooseen jo ylihuomenna.
Pojat pakkasivat nopeasti tavaransa ja me omamme, koska emme olleet vielä ehtineet tehdä sitä.
- Niall., sanoin kun he olivat tekemässä lähtöä ennen meitä.
- Yes, sweetie?, hän kysyi ja tuli luokseni niinkin kaukaa kuin olohuoneen toisesta päästä.
Halasin häntä tiukasti ja painoin pääni hänen rintaansa vasten. Pystyin kuulemaan hänen suuren sydämensä sykkeen selvästi.
- Is something wrong?, Niall kysyi pyyhkäistessään poskelleni vierineen kyyneleen pois.
- No... Im just gonna miss you so badly these two weeks..., sanoin hiljaa, katsoen syvälle Niallin merensinisiin silmiin toisen kyyneleen valuessa poskelleni.
- Please, don't cry... I will cry too., Niall sanoi ja silitti hellästi poskeani ennenkuin suuteli minua pitkään.
- Guys get a room., Louis huomautti kävellessään ohitsemme keittiöön.
Halasimme vielä pitkään sen jälkeenkin. Niall oli ihanan lämmin, olisin voinut vain seisoa siinä ja halata häntä ikuisuuden, mutta joskus senkin oli loputtava, valitettavasti.
- I will miss you too., Niall sanoi hiljaisuuden jälkeen.
- And I will call you everyday., hän jatkoi.
- Promise?
- I promise.
- Maria let's go now, before mom will blow up!, Emma huusi eteisestä laittaessaan kenkiä jalkaan. Huomasin, että pojatkin, kaikki paitsi Niall, olivat pienessä eteisessä.
- Yeh Niall! We have a really big pizza in our hotel room!, Liam huusi aukaistessaan ulko-oven.
- Oh yeah, food! Im starving!, hän huudahti ja vetäytyi kauemmas minusta, joten katsoin häntä jotenkin muka loukkaantuneena. Hän vilkaisi takaisin minuun.
- Oh sorry my love, but I have to go., hän sanoi hymyillen, antoi vielä pienen pusun ja lähti sitten eteiseen. Menin perässä, mutta käännyin vielä Sannaan päin.
- Hei oli tosi mukavaa olla tääl, toivottavast voiaan tulla joskus uuestaanki., sanoin ja vinkkasin silmää.
- Joo oli ja tulkaa vaan millon haluutte., hän vastasi nauraen, mutta jotenkin hän kuulosti vähän vaivaantuneelta. Emma oli kai huomannut sen kans, koska katsoi ja odotti minua eteisessä, mutta ajattelin että Sanna oli vain väsynyt.
- No me mennään nyt, moikka!, hihkaisin ennenkuin astuin ovesta ulos.
- Moikka., Sanna sanoi ennenkuin suljin oven ja kiirehdin autolle.
- Bye boys, hope we'll see you soon!, huusimme yhtäaikaa Emman kanssa ennenkuin pojat ehtivät sulkea auton oven.
- Bye girls! And yeah, we will! We know that you come to London, it is almost sure!, he kaikki huusivat ja sitten ovi pamahti kiinni ja auto lähti pihalta.

Kotimatkan istuimme hiljaisuudessa, ainoastaan äiti jutteli isän kanssa jostakin bensakuluista ja sähkölaskuista aina välillä. Minä tuijotin vain ikkunasta ulos ja mietin, jos emme pääsisikään Lontooseen. Emme välttämättä enää ikinä näkisi poikia...

----------------------------------------------------------------------------------
Nah se on lyhyt ja kökkönen, mut nyt joulun jälkeen en oikeen parempaa saanu aikaan =) Hope you like it